Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Olisinpa tiennyt.

Kuva
#olisinpatiennyt
Kuvissa eletään suurinpiirtein vuosia 1995-1998, yläasteelta lukion ensimmäiselle. Hymyä ei näy paljoakaan, koska elämä potki vastoinkäymisineen niin paljon päähän, ettei syytä hymyyn oikein meinannut löytyä.
Mitä haluaisin sanoa tuolle tytölle kuvissa?
Ensinnäkin, tulet vielä hymyilemään ja nauramaan niin että vatsassa ja poskilihaksissa tuntuu. Tulet olemaan onnellinen, vaikka luulitkin, ettei se ole tarkoitettu sinulle. Tulet löytämään rinnallesi ihmisen, joka rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta, vaikka ajattelit aina ettei kukaan voisi sinua rakastaa. Saat perheen ja oikeastaan kaiken sen, mistä aina unelmoit.
Sinä olit aina oman tiesi kulkija, vaikka se ei ollut helppoa. Samalla kun halusit tulla hyväksytyksi, et kuitenkaan osannut mukautua samanlaiseksi kuin muut, vaan halusit kulkea omaa tietäsi. Eikä se tehnyt sinusta suosittua. Mutta tiedätkö, ettei se ole tärkeintä, mitä muut sinusta ajattelevat, vaan se, että arvostat itse itseäsi, uskallat olla oma i…

Haasteista.

Kuva
Mariia Jälkisanat-blogista kirjoitteli haasteista, ja sen verran olen pyöritellyt samaa aihetta mielessäni jo pidemmän aikaa, että päätin kirjoittaa itse myös muutaman, tai useammankin, rivin aiheesta.

Joskus aikoinaan kun luin venäjän kääntämisen pääsykokeisiin jäi pääsykoemateriaalista lähtemättömästi mieleen yksi ajatus: Ei ole olemassa ongelmia, on vain haasteita.
Eli yksinkertaisesti elämässä eteen tulevat ongelmat eivät olekaan ongelmia, vaan ne ovat haasteita, jotka vain tulee kohdata. Vähän niin kuin tulin, näin, koin.
Ja tuosta lukuhetkestä lähtien olen kääntänyt ajatukseni tuolle uralle. Ei ole ongelmia, on vain haasteita. Ja se helpottaa huomattavasti asioiden kohtaamista.

Jos aina elää siinä tutussa ja turvallisessa arjessa, eikä tee koskaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ei niitä haasteitakaan tule kohdattua niin paljoa. Ehkä sitä pääsee paljon helpommalla, kun jää sinne, missä on helppoa ja mukavaa olla, mutta riittääkö se?

Haasteet ovat niitä asioita, jotka vievät …

Miksi ei?

Kuva
Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, että pitäisi useammin sanoa miksi ei, sen sijaan että kieltäytyy heti suorilta käsin asioista. Tai jättää tekemättä paljon asioita, koska ei voi olla aivan varma siitä, onnistuuko vai ei.

Minä, ikuinen varmistelija ja varman päälle ottaja, olen alkanut asennoitua asioihin uudella tavalla. Sanomaan: Miksi ei!
Ei sillä, että olisin nyt rytinällä muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi, mutta joskus se liika varovaisuus ja ylianalysoiminen vain kahlitsee paikoilleen eikä anna tilaa sille jollekin uudelle, joka odottaisi siellä nurkan takana. Tai jos aina päätyy siihen, että ei ehkä kannata edes yrittää, niin moni asia jää kokematta ja tekemättä.

En tiedä mikä se on joka lyö kapuloita rattaisiin. Se, että miettii mitä muut ajattelevat? Tai pelkää epäonnistumista? Tai ei ole varmuutta, mitä siitä seuraa?
Mutta loppujen lopuksi: Onko sillä väliä mitä muut ajattelevat? Ja mitä sitten jos epäonnistuu, tulipahan kokeiltua, ja opittua jotain uutta. Ja tarvi…

Yksi kuukausi.

Kuva
Kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Vaikea uskoa, että yllä olevien kuvien välillä on oikeasti vain kuukausi. Tasan kuukasi sitten olin aamukävelyllä joen rannassa ja katselin lumista ja jäistä maisemaa. Joessa oli vielä hieman jääpeitettä rannalla, sää oli kolea eikä auringosta ollut tietoakaan. Tänään, tasan kuukausi edellisen kuvan jälkeen tunnelma on hieman toinen. Istun varjossa, koska auringossa on liian kuuma. 30 plusastetta toukokuun puolivälissä on aika hurja lukema, mutta en valita. Istun vain poissa suorasta paisteesta. Mutta kuukauden aikana harmaa ja jäinen maisema on muuttunut värikylläiseksi runsaudeksi. Kaikkialla näkee vihreän eri sävyjä, joki ja taivas kilpailevat kumpikin sinisyydellään ja aurinko saa kaikki loistamaan vieläkin runsaampina. Tämän lämmön ja täysin heränneen luonnon keskellä on helppo hymyillä.
Saman ajanjakson aikana olen myös ehtinyt yllättävän paljon, vaikkei siltä oikeastaan aina tunnukaan. 
Olen perusarjen lisäksi...
Pyöräillyt reilut 160 km. Alo…

Niitä näitä.

Kuva
Nämä säät pääsevät yllättämään aina uudestaan. On uskomatonta sanoa olevan kesä, koska kalenteri kertoo olevan vasta toukokuun puoliväli, mutta nämä säät sitten; ne kertovat jostain aivan muusta. Kesältä tämä tuntuu.

Ulkona on 28 astetta lämmintä ja istun todellakin varjossa. Olen selkeästi perustanut kotitoimistoni tähän terassille, ja mikäs tässä on työskennellessä kun lämpöä piisaa ja lintujen laulu siivittää puuhastelua.

Perjantaina vietimme luovien kirjoittajien ryhmäni kanssa kesäisen kirjoituspäivän kauniissa järvimaisemissa. Muistin taas miksi nautin niin paljon vedestä elementtinä, kuinka rauhoittavaa oli kuunnella aaltojen rikkoutuvan rantakiviä vasten. Siinä istuin itsekin kirjoittamassa, muistikirja sylissäni kaunista järvimaisemaa katsoen, hetki oli aika lailla täydellinen.

Ja äitienpäivä eilen. Sain perinteen mukaisesti aamupalan ja lasten kortit sänkyyn, sen jälkeen vietettiin äidin näköinen päivä, joten toiveeni mukaisesti vietimme päivän Ritajärven luonnonsuojelualue…

Vielä hieman kiitollisuudesta.

Kuva
Edellisessä tekstissäni sivusin hieman kiitollisuutta, tai oikeastaan sitä, kuinka aina ei ole niin helppoa olla kiitollinen. Aina ei olekaan, sen allekirjoitan edelleen, mutta tänään haluan kuitenkin kirjoittaa ylös asioita, joista olen juuri nyt kiitollinen.

Aurinko. Lisääntynyt valon määrä on herättänyt minut talven jäljiltä taas eloon.Lämpö. Liittynee kyllä edelliseen, mutta olen niin kiitollinen siitä, ettei tarvitse palella.Työpisteen siirtyminen ulos. Piristää kummasti kun tietokonetta voi naputella terassilla istuen.Kukat. Puutarha herää taas vähitellen, mutta kukkivat kukat sisätiloissakin. Vietimme kuopuksen synttäreitä lauantaina, kuvan kukat ovat tuolta päivältä.Lääkäri, joka otti vakavasti. Eilen kävin lääkärissä, mikä oli edellisistä poiketen positiivinen kokemus. Sain lähetteen eteenpäin.Kahvi. Kohdallani tätä ei taida tarvita selittää.Perhe. Kaikkien haasteiden keskellä perhe on ja pysyy.Liikunta. Auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin. Olen kiitollinen siitä, että pystyn…

Aina ei ole helppoa olla kiitollinen.

Kuva
Tänään kirjoitin: Näin kun osaisin jokaisen päivän ottaa. Että tämä päivä on hyvä, kiitos siitä. Ja tämä päivä taas ei, mutta kiitos siitäkin.

Kuluneiden viikkojen aikana säryt kropassa ovat lisääntyneet. En puhu invalidisoivasta kivusta, mutta välillä tuntuu etten ole siitä kovinkaan kaukana. Vapunpäivän vietin sängyssä peittojen alla, säryt olivat kovat kaikkialla kehossa, ja yritin ajatella positiivisesti; että ainakin kroppa saa lepoa. Harmi vain ettei lepo loppujen lopuksi helpota oloa muuten paljoakaan.

Pahinta on se, että jollain tavalla tähän kaikkeen tottuu. Siihen, että särky on normaali olotila. Ettei kivuttomia hetkiä ole kovinkaan paljoa. Että säryt vaikuttavat siihen, mitä teen, voin tehdä ja mitä en yksinkertaisesti voi.

Mutta se, mitä tuossa alussa kirjoitin, liittyy tähän aamuun. Aamusta olo oli ihan ok, joten lähdimme miehen kanssa pyöräilemään pitkästä aikaa yhdessä. Pyöräillessä säryt unohtuivat, oli helppo olla, ja tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että pysty…

(Konsertissa) Satu Nyqvist – Breathing underwater

Kuva
Palataanpa vielä kerran Jyväskylään ja samalla korkkaankin blogini ensimmäisen tekstin konserttikäynnistä.

Jyväskylässä minulla oli siis kerrankin mahdollisuus mennä ja tehdä juuri niin kuin itse halusin, ja siksipä junassa istuessani etsinkin menovinkkejä noiden muutaman päivän varalle. Samalla tavoitteena oli tehdä asioita, joita en normaalisti tekisi, ainakaan yksin.

Niinpä päädyin Jyväskylän matkailusivujen kautta Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian sivuille. Juuri tuolla viikolla kun Jyväskylässä olin, oli käynnissä Loisto-konserttisarja, jossa muusikko-opiskelijat olivat toteuttaneet päättötyönään konserttikokonaisuuden ja saivat samalla kokemuksen musiikkituotantojen vaatimuksista. Ennakkomainonnan mukaan konserteissa tulevaisuuden säveltaiteen osaajat näyttäisivät parasta osaamistaan.

Konsertteja olisi löytynyt jokaiselle illalle kaksi kappaletta, mutta ajattelin että yksi konsertti ehkä riittää ja kuvausten perusteella valitsin minua eniten kiinnostavan. Niinpä päädyin pe…

Jotain minusta osa III

Kuva
Olen tässä koko päivän ollut hautautuneena historiaan ja sen havinaan, joten vastapainoksi tänne blogin puolelle onkin mukava kirjoittaa jotain aivan muuta. Jotain hieman kevyempää.

Vuorossa on siis Jotain minusta osa III. Olkaapa hyvä.

36. Mihin tykkäät tuhlata rahaa?  - En itse asiassa tykkää tuhlata rahaa ja yleensä jos ostan jotain, sille on myös tarvetta. Matkustaminen ja ruoka ovat sellaisia, joihin tykkään panostaa, mutta en laske niistä kumpaakaan rahan tuhlaamiseksi. Samaan kategoriaan taitaa kuulua myös liikuntaan ja liikkumiseen liittyvät ostokset.
Muistikirjat taitavat olla suurin heikkouteni, joten niihin tuhlaan välillä rahaa, jos sitä sanaa nyt haluaa käyttää.

37. Omistatko mitään arvokkaita koruja? - Arvokkaimmat koruni ovat kihla- ja vihkisormukseni, varmasti rahallisestikin, mutta ennen kaikkea tunnetasolla. Mitään oikeasti arvokkaita koruja en omista, ulkonäkö ja tunnepuoli merkitsee enemmän.

38. Mikä on lempisarjasi? - Näitä on kertynyt muutama. Frendit on kyllä ihan ykkö…

(Taidenäyttelyssä) Jyväskylän taidemuseo; Generation

Kuva
Tuossa muutama viikko sitten olin muutaman päivän Jyväskylässä, mistä kirjoitinkin minilomani päätteeksi hotellin aulassa istuessani. Tällä kertaa vuorossa olisikin sitten hieman ajatuksia käynnistäni Jyväskylän taidemuseossa, jonne tietenkin suuntasin menovinkkejä etsiessäni.
Jyväskylän taidmuseossa on tällä hetkellä useampikin näyttely nähtävissä, mutta itse keskityn nyt vain Generation-näyttelyyn, joka koostuu 15-23 -vuotiaiden nuorten töistä.
En tiedä miksi, mutta minulla oli hieman ennakkoluuloja näyttelyä kohtaan. Ajattelin että kävelen sen läpi ja voin ainakin sanoa käyneeni Jyväskylän taidemuseossa, mutta niin siinä vain kävi, että taisin viettää aikaa pelkän Generation-näyttelyn parissa 1,5 tuntia, ei sittenkään aivan läpihuutojuttu kuten ajattelin.
Generation koostuu 28 nuoren taiteilijan teoksesta. Monella taiteilijalla on takanaan taideopintoja Suomessa ja ulkomailla, muutama on jo valmistunutkin, näin kerrotaan Jyväskylän taidemuseon sivuilla. Teosten toteutustavat vaihte…

Runoja lukemassa.

Kuva
Tuolla olisi blogin luonnoksissa jonossa muutamakin tekstiaihio kahdesta eri taidenäyttelystä, joissa olen käynyt, yksi konsertistakin, mutta ne nyt selkeästi saavat odottaa vielä hetken aikaa lisää.

Päätin nyt hetimmiten kirjoitella jotain tästä päivästä. Tänään kun oli Kahvila Kulmakiven avajaiset Nokialla, ja sain myös olla siellä paikalla luovien kirjoittajien ryhmäni kanssa. Emmekä vain olleet paikalla, vaan ryhmäni kirjoittajat lukivat runojaan osana avajaisia. Osa runoista oli ryhmän viimevuotisesta antologiasta Olen usein tiellä, osa runoista taas on saanut syntynsä nyt kuluneen vuoden aikana, jonka olen saanut ryhmän rinnalla kulkea.

Ylpeänä katsoin ja kuuntelin ryhmäläisiäni ja olin iloinen siitä, että he saivat tilaisuuden myös lukea runojaan yleisölle. Ja itse asiassa, kun aloin asiaa miettimään, niin luulenpa että tämä oli myös itselleni ensimmäinen kerta, kun luin omia runojani yleisölle. Se on aina eri juttu kirjoittaa runoja kuin lukea niitä ääneen muille. Ja onhan ju…

Joskus tarvitsee aikaa olla yksin.

Kuva
Takana on nyt muutama päivä Jyväskylässä, ja yksin.
Jyväskylä valikoitui kohteeksi ennen kaikkea hotellin vuoksi, mutta houkutteli kaupunki muutenkin, joten halpojen junalippujen löydyttyä lähdin siis reissuun. Yksin. Olisi Jyväskylästä ja lähistöltä löytynyt myös sukulaisia, ystäviä ja tuttavia, mutta päätin ettei tällä kertaa. Joskus sitä vain tarvitsee aikaa olla yksin.

Vaikka nautinkin yksinolosta ja omasta loistavasta seurastani, niin useimmiten silti teen paljon asioita muiden kanssa. Reissaan perheeni kanssa, vietämme hotelliyöt perheen kanssa, käyn ravintoloissa perheen kanssa ja leffassa joko miehen tai koko perheen kanssa. Taidenäyttelyissä käyn äitini kanssa, ja niin edespäin.

Viime viikolla aloin olla hieman liian kireä. Huomasin tiuskivani lapsille ja miehelle ihan turhista asioista, huomasin väsyväni ihmisiin ympärilläni, siihen että pitää olla sosiaalinen, läsnä muille. Päädyin siihen että ehkä on aika repäistä,  panostaa hieman itseeni, aikaan vain itselleni, siitä hy…

Kehu päivässä.

Kuva
Viime perjantaina luovien kirjoittajien ryhmäni kanssa keskustelu kääntyi palautteen saamiseen, ja ennen kaikkea vastaanottamiseen. Ja kaiken lisäksi vielä siihen, kuinka vaikeaa välillä on ottaa vastaan kehuja, vaikka nyt omasta tekstistään esimerkiksi. Että miksi sitä on helpompi sanoa, että tämä nyt oli vain tällainen kyhäelmä sen sijaan että sanoisi yksinkertaisesti kiitos.

Tässä kun on viime aikoina pitänyt yrittää vakuuttaa erinäisiä tahoja kyvyistäni ja ideoistani, on ollut välillä hieman haastavaa löytää itsestään se puoli, joka ei olisi liian vaatimaton. Pitäisi osata kehua itseään niin ettei se mene yli, mutta tarpeeksi että arvostaisin edes itse omaa työtäni...ja itseäni.

Ainakin oma sukupolveni on kasvatettu vaatimattomuuteen, vanhemmat sukupolvet sitäkin perusteellisemmin. Ja ainakin tähän asti me suomalaiset olemme olleet vaatimattomia...omasta mielestäni aivan liikaa, vaikka sitä ollaankin yritetty kääntää jopa hyveeksi.

Itsensä arvostaminen ei tarkoita itsekeskeisyytt…

Ohi on, eli tunnelmia projektin jälkeen.

Kuva
Maanantaina oli tältä erää viimeinen esitys pääsiäisen kärsimysmonologista. Kliseisesti voin taas todeta olevani väsynyt, mutta onnellinen.
Takki on tyhjä, sitä ei käy kieltäminen. Takana on taas hyvin intensiiviset viikot tämän monologiprojektin parissa, joten nyt hetken aikaa arkipäivät saattavat tuntua hieman tyhjiltä, erilaisilta. On outoa että on taas enemmän aikaa, enemmän voimavarojakin, vaikka luulen että tässä muutaman päivän ajan päiväunet maistuvat erinomaisesti kropan ottaessa takaisin tätä rutistusta.

Olen nukkunut paljon, juonut kahvia ja nauttinut aurinkoisista päivistä. Liikuntaa en ole pahemmin päässyt harrastamaan pienoisen flunssan iskettyä päälle. Eilen istuin puutarhan grillikatoksessa toppatakkiin vuorautuneena, mutta kuinka ihanaa olikaan juoda päiväkahvi ulkona auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta. Olen muutenkin niin kevätihminen. Näin kevään vihdoin koittaessa herään taas henkiin pitkän talviunen jäljiltä ja olo on aina odottava ja innostunut, tuntu…

Koottuja ensi-illan jälkeen.

Kuva
Ensi-ilta oli palmusunnuntaita edeltävänä perjantaina, ja seuraava esitys on vasta pitkäperjantaina. Ja ollakseni rehellinen, tämä viikon hengähdystauko tuli ihan tarpeeseen ainakin allekirjoittaneelle. Olen päässyt taas vähän liikkumaan, ruoka on maistunut ja olen ehtinyt nukkua pidempiä ja parempia päiväunia...


Tässä hajanaisia koottuja asioita näin ensi-illan jälkeen. Mitä projekti on tähän mennessä pitänyt sisällään:

Kahvia. Aivan liian paljon kahvia. Kahvin kulutukseni on noussut melkoisiin määriin, joten pääsiäisen jälkeen on aika tehdä pieni puhdistuskuuri sen suhteen. Vähempikin ehkä riittäisi...Hetkiä, jolloin olen ollut valmis heittämään hanskat tiskiin. Monta kertaa. Mutta silti ollaan menty eteenpäin, hitaasti mutta varmasti.Mutta samalla myös hetkiä, jolloin olen muistanut miksi haluan tehdä tätä, kerta toisensa jälkeen. Ja onneksi näitä jälkimmäisiä hetkiä on ollut huomattavasti enemmän kuin edellisiä.Öitä, jolloin olen herännyt kesken unien siihen, että monologin teksti …

Kuulumisia monologin takaa.

Kuva
Kuluneet viikot ovat olleet täällä blogissa hiljaisia, mutta sen ulkopuolella sitäkin kiireisempiä. Työn alla oleva monologi on läsnä arjen jokaisessa hetkessä. Harjoittelemme päivittäin, hiomme lavatyöskentelyä edellisestä, ja silti aika kuluu kuin siivillä. Edellisestä kerrasta teatteri-rintamalla on kulunut kolme vuotta, ja se myös näkyy lopputuloksessa. Ohjaajana olen ollut varmempi, tiedän mikä toimi viimeksi ja mikä ei, ja mitä halusin tähän muuttaa. En tiedä saisiko sitä sanoa ääneen, mutta alan olla tyytyväinen työmme jälkeen. Ehkä se on jopa ihan toivottavaa, onhan perjantaina tämän vuoden ensi-ilta pääsiäisen kärsimysmonologista.

Kiireet blogin ulkopuolella jatkuvat edelleen, mutta pääsiäisen jälkeen taas helpottaa.

Jotain minusta osa II

Kuva
Lasten talviloma on ohi ja tänään olikin edessä paluu arkeen. Ehkä tällä viikolla kirjoitan jotain muutakin, mutta juuri nyt ajatukset pyörivät monologin ohjauksen parissa sen verran hektisesti etten oikein saa tänne kovinkaan syvällisiä ajatuksia kirjoitettua. Siksipä vuorossa onkin Jotain minusta, osa II. Olkaapa hyvä.

21. Kenelle soitat kun olet vihainen tai huonolla tuulella? - Itse asiassa harvemmin kyllä soitan kenellekään. Kävelen miehen työhuoneeseen soittamisen sijaan.

22. Mikä on isoin voittamasi palkinto ikinä?  - En ole kyllä itse asiassa saanut pahemmin palkintoja. Lapsena voitin kerran arvonnassa pehmoleluleijonan. Se oli myös kokonsa puolesta isoin palkinto, sillä kyse ei ollut aivan pienestä pehmolelusta.

23. Mikä on oudoin syömäsi asia/ruoka?  - Olen syömisen suhteen ehkä hieman tylsä. En ole kovinkaan innokas kokeilemaan mitään outoa.

24. Onko sinulla lävistyksiä?  - Korvakoruja ei taideta laskea lävistyksiksi, joten nykyään ei lävistyksiä ole. Silloin villissä nuoruudessa m…

Taidenäyttelyssä: Berlinde De Bruyckere

Kuva
Eilen oli taas taidepäivän aika, ja suuntana Sara Hildénin taidemuseo Tampereella ja siellä nyt helmikuussa avautunut Berlinde De Bruyckerin näyttely, joka on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Suomessa.
Ollakseni rehellinen niin näyttely ei aivan suorilta käsin saanut minua innostumaan kun siitä luin tietoa ennen käyntiä. Toisaalta taas näyttely kiinnosti juuri siksi; se on jotain aivan muuta kuin yleensä käyn katsomassa.
Yksi este matkallani oli se, että olen selkeästi enemmän maalaustaiteen ystävä. Veistokset ja installaatiot haastavat minua joka kerta, en saa niistä samalla tavalla kiinni kuin esimerkiksi maalauksista. Ensimmäinen huone meni tämän seikan kanssa taistellessa, mutta toiseen huoneeseen siirtyessäni pääsin onneksi asian yli ja aloin olla hieman avoimempi De Bruyckeren taiteelle. De Bruyckere pyrkii antamaan muodon jollekin sellaiselle, jonka katsoja voi kokea parantavana tai lohduttavana: hän haluaa luoda teoksia, joiden äärellä katsoja saa mahdollisuuden itkeä. Ha…

Eilen.

Kuva
Uusi viikko ja uudet haasteet. Ja näin uuden alkaneen viikon kunniaksi kurkistus päivääni. Aloitin tämän jo eilen, mutta unohdin tehdä valmiiksi, yllätys sinänsä. Joten tässäpä pienimuotoinen kuvapäiväkirja eilisestä, olkaapa hyvä!

Aamu alkoi auringolla, joten lasten lähdettyä kouluun miehen kanssa puimme lämpimästi päälle, nappasimme kamerat mukaamme ja kävelimme tunnin verran kauniissa maisemissa valokuvaten ja auringosta nauttien. Helmikuussa parasta on lisääntyvä auringon valo pimeän kauden jälkeen. Se yllättää joka vuosi samalla tavalla.

Kotona oli lounaan vuoro. Ruokaisa salaatti tällä kertaa.

Lisää kahvia koneeseen ja tietokoneen ääreen. Teksti ei kulkenut ehkä ihan niin flow-tilassa kuin toivoin, mutta kirjoitin kuitenkin ja projekti etenee. Hyvä niin.

Kirjoittamisen jälkeen opiskelin hieman portugalia, pyörittelin pyykkejä, ja siirryin keittiön ruuanlaittopuuhiin. Usein teen vain yhden aterian sillä kertaa syötäväksi, mutta eilen oli intoa sen verran että urakoin ruokia hiem…

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Kuva
Aina kirjoittaminen ei yksinkertaisesti vain suju. Joskus aloittaminen on työn ja tuskan takana, eikä kursorin vaativa vilkkuminen näytöllä ainakaan helpota asiaa. Sitten esiin astuu turhautuminen; tästä ei taaskaan tule yhtään mitään.
Tässä vaiheessa yleensä poistun tietokoneen äärestä, teen jotain aivan muuta, koska itseni tuntien se ei ainakaan helpota jos yritän väkisin saada jotain aikaan. Ainakin juuri nyt tämän työn alla olevan tekstin kanssa tarvitsen jonkin pienen ärsykkeen, jonkin idean, joka saa taas liikkeelle. Sen jälkeen ei ole mitään ongelmia kirjoittaa tekstiä eteenpäin sivun jos toisenkin.
Mitä sitten teen kun kirjoittaminen takkuaa?
Yksi tehokkaimmista tavoista itselleni on lähteä ulos kävelylenkille. Olen todennut tässä vuosien myötä että jos elämässä on jotain hankalia asioita, jotain epäselviä juttuja, ajatuksia, joita en saa järjestykseen, niin paras keino ratkaista tilanne, on vetää lenkkivermeet päälle ja lähteä reippaalle lenkille.
Tänään aamulla lähdin taas …