Ohi on, eli tunnelmia projektin jälkeen.






Maanantaina oli tältä erää viimeinen esitys pääsiäisen kärsimysmonologista. Kliseisesti voin taas todeta olevani väsynyt, mutta onnellinen.
Takki on tyhjä, sitä ei käy kieltäminen. Takana on taas hyvin intensiiviset viikot tämän monologiprojektin parissa, joten nyt hetken aikaa arkipäivät saattavat tuntua hieman tyhjiltä, erilaisilta. On outoa että on taas enemmän aikaa, enemmän voimavarojakin, vaikka luulen että tässä muutaman päivän ajan päiväunet maistuvat erinomaisesti kropan ottaessa takaisin tätä rutistusta.

Olen nukkunut paljon, juonut kahvia ja nauttinut aurinkoisista päivistä. Liikuntaa en ole pahemmin päässyt harrastamaan pienoisen flunssan iskettyä päälle. Eilen istuin puutarhan grillikatoksessa toppatakkiin vuorautuneena, mutta kuinka ihanaa olikaan juoda päiväkahvi ulkona auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta. Olen muutenkin niin kevätihminen. Näin kevään vihdoin koittaessa herään taas henkiin pitkän talviunen jäljiltä ja olo on aina odottava ja innostunut, tuntuu että tuleva kevät ja kesä tuovat kaikkea mielenkiintoista ja mukavaa tullessaan.

Jos palaan vielä monologiin, niin tämä projekti varmisti sen että teatteri on vain niin oma juttuni. Rakastan siinä kaikkea, vaikkakin, raskasta tämäkin välillä oli. Mutta mitään en vaihtaisi pois. Ja oli mielenkiintoista huomata että vaikka kyseessä oli sama teksti, sama näyttelijä ja ohjaaja niin silti tämänvuotinen oli yllättävän erilainen kolmen vuoden takaiseen. On hienoa huomata kuinka sitä itsekin voi uusiutua, kerta toisensa jälkeen.

Arjessa on pitänyt kiinni myös perjantain luovien kirjoittajien viimeinen kokoontuminen. Tuntien valmistelu on aina ollut mukavaa, nyt oman lisämausteensa työhön toi tehtäväpaketin kokoaminen taukoa varten. Vielä muutamat palautteet teksteistä, mutta sitten perjantain koittaessa tämäkin työrupeama on tältä keväältä ohi.

Blogin luonnoskansiossa on hautumassa jo teksti jos toinenkin, joten ehkä tässä huhtikuun aikana innostun taas kirjoittamaan tännekin enemmän!

Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

Olisinpa tiennyt.

Miksi ei?

Haasteista.