Sanojen takana


Olen kolmen lapsen äiti, yhden miehen vaimo.
Siinä tärkeimmät.

Ensisijaisesti määrittelen itseni kirjailijaksi, sitten runoilijaksi. Tämän lisäksi kuitenki olen myös kirjoittamisen sekatyöläinen eli kirjoitan tilaustöitä, oikoluen tekstejä ja toimin myös freelance-toimittajana. Opetan myös luovaa kirjoittamista ja runoutta sekä ohjaan luovaa muistelutyötä.

Olen opiskellut kirjoittamista Työväen Akatemiassa ja suorittanut Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnot ja aineopinnot, sekä Helsingin avoimen yliopiston aikuiskasvatustieteiden perusopinnot.

Moni kai kertoo kirjoittamisen olleen suurin unelmansa. Niin minäkin.
Joskus unelmat toteutuvat ja esikoisromaanini Tuleeko vielä kevät?
ilmestyi huhtikuussa 2013 KKJMK:n kustantamana.

Kirjani takakannessa kerron olevani utelias elämän suhteen ja ajattelen, että jokainen päivä voisi olla uusi seikkailu. Tällä periaatteella haluan elää elämäni ja katsoa mihin se minut johdattaa. Maailma on avoinna edessämme, joskus pitää vain ottaa ne ensimmäiset askeleet ja lähteä liikkeelle.

Jos haluat ottaa minuun yhteyttä, se onnistuu helpoiten sähköpostin kautta.
kirsi.h.karvinen (at) gmail.com

Kommentit

  1. Moi! Tämä on vain lyhyt kiitos kirjoituksistasi. Osuu hyvin omaan tilanteeseeni, löysin paljon omia ajatuksiani viestiesi joukosta sekä muutaman eteenpäin auttavan kannustuksen. Kiitos!
    http://viiksetedella.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! On ihana kuulla, että omista pohdinnoistani on ollut rohkaisua eteenpäin! Kiitos! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta