Tekstit

Kysymyksiä ja vastauksia...

Kuva
Tänään selailin blogiani hieman taaksepäin ja löysin reilut kaksi vuotta sitten kirjoittamani blogitekstin aiheesta Mitä mietin tänään (sekä hieman myös eilen ja muinakin päivinä). Oli hauska lukea tuo(kin) teksti, mutta mielenkiintoisempaa oli itse asiassa se, että näin muutama vuosi tuon tekstin jälkeen pystyin vastaamaan ainakin osaan kysymyksistäni.
*
Kuka määrittelee taiteen? No, tähän en osaa antaa kattavaa vastausta. Ehkä on olemassa jokin suuri ja virallinen taho, joka tämän määritelmän tekee, mutta ihan oikeasti; voiko taidetta loppujen lopuksi määritellä, mahduttaa joihinkin raameihin? Täältä löytyi itse asiassa mielenkiintoista pohdintaa taiteesta ja sen määrittelystä, samoin myös täältä.
Onko arvoni kiinni muiden mielipiteistä?
Tähän sentään osaan jo vastata: Minun arvoni ei ole riippuvainen muiden ihmisten mielipiteistä. Piste. Niin yksinkertaista se on!
Miksi niin usein haluaisi nähdä hieman huomista pidemmälle?
Luulen, että kyse on siitä, ettemme siedä epävarmuutta, ja tulevai…

Uusi vuosi ja kuulumisia.

Kuva
Edellisen kerran olen kirjoittanut tänne jotain heinäkuussa. Sen jälkeen on ollut hiljaista, koska aikaa ei ole ollut paljoakaan ylimääräiseen.

Heinäkuussa tein hullun päätöksen lähteä opiskelemaan tanssia, ja elokuun lopussa alkoivat opinnot tanssitaiteen linjalla. Kyse ei ollut aivan päättömästä ja hatusta vedetystä ideasta, vaan tanssi on ollut osa elämääni aina jollain tavalla, vaikken loppujen lopuksi ole koskaan tanssinut niin paljoa kuin olisin halunnut. Tanssi on ollut myös yksi unelmistani, ja päätin lähteä kohti tätä unelmaa.

Elokuussa alkoi siis toisenlainen arki, joka oli jotain aivan muuta kuin mihin olin tottunut. Ensimmäisen kuukauden olin pelkästään fyysisesti niin väsynyt koko ajan ettei aikani tai voimavarani riittäneet kuin perusarkeen. Pieni hengähdystauko kaiken keskellä oli Luovien kirjoittajien ryhmäni, jonka luotsaamisesta en ollut valmis luopumaan.

Tanssilinja oli minulle poistumista omalta mukavuusalueeltani ja astumista todelliselle epämukavuusalueelleni. V…

Heinäkuu.

Kuva
Elokuuta mennään jo hyvällä sykkeellä eteenpäin, mutta palaan vielä hetkeksi heinäkuun tunnelmiin. Vähän kuten kävi kesäkuunkin kohdalla, kesälomalla en selkeästikään ole uhrannut paljoakaan ajatuksia tietokoneella istumiselle saati blogiin kirjoittamiselle.
Mutta siis, heinäkuussa...
...automme oli viimein huollossa. Ja onneksi vika meni takuun piikkiin, muuten olisi tullut kalliiksi. ...miehen pyöräilytapaturman vaikutukset kulkivat mukana koko heinäkuun, alkukuu rytmittyi terveyskeskusvisiittien tahtiin. ...kävimme koko perheenä reippailemassa Otamuksella. ...kävin reumatologilla vain kuullakseni että kivut ja säryt katoavat kun niitä ei ajattele. Kiitos ja näkemiin. ...kokoonnuimme portugalin opiskeluryhmämme kanssa istumaan iltaa. ...olen ollut muuttoapuna kerran jos toisenkin. ...tehtiin perheen kanssa pieni visiitti Hämeenlinnaan ja vietimme mukavat pari päivää Aulangon kylpylässä ja sen ympäristössä. ...kuopus lomaili serkkunsa luona. ...vietimme esikoisen 15-vuotissynttäreit…

Kesäkuu

Kuva
Kesäkuun viimeinen päivä ja kesäkuun ensimmäinen blogiteksti. Mutta niin se joskus menee. Enkä nytkään sommittele kovinkaan pitkiä pätkiä, tässä enemmänkin pieniä palasia kesäkuusta, ennen kuin olemmekin jo heinäkuun puolella...
Kesäkuussa siis...
...kävimme kesäteatterissa katsomassa Ritari Yrjänän ihmeelliset seikkailut. ...lapsilla alkoi kesäloma. ...esikoinen lähti rippileirille. ...kokoonnuimme portugalin ryhmämme kanssa kahvittelemaan ja opiskelemaan. ...olin leiripalaverissa. ...olin kahden nuorimmaisen kanssa lastenleirillä (esikoinen tuli myöhemmin apuohjaajaksi). ...vietimme esikoisen konfirmaatiota ja rippijuhlaa. ...sain päätöksen työskentelyapurahasta. ...autoon tuli jotain vikaa, joten käytimme sen huollossa vain kuullaksemme, että vikaa on ja oikea huolto vasta heinäkuun alussa.  ...esikoinen vietti juhannuksen Keuruulla. ...pyöräilin kiitettävästi kilometrejä. ...pienoisen pyöräilytapaturman vuoksi meidän perheen juhannus meni päivystyksen ja toipilaan merkeissä. ...o…

Olisinpa tiennyt.

Kuva
#olisinpatiennyt
Kuvissa eletään suurinpiirtein vuosia 1995-1998, yläasteelta lukion ensimmäiselle. Hymyä ei näy paljoakaan, koska elämä potki vastoinkäymisineen niin paljon päähän, ettei syytä hymyyn oikein meinannut löytyä.
Mitä haluaisin sanoa tuolle tytölle kuvissa?
Ensinnäkin, tulet vielä hymyilemään ja nauramaan niin että vatsassa ja poskilihaksissa tuntuu. Tulet olemaan onnellinen, vaikka luulitkin, ettei se ole tarkoitettu sinulle. Tulet löytämään rinnallesi ihmisen, joka rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta, vaikka ajattelit aina ettei kukaan voisi sinua rakastaa. Saat perheen ja oikeastaan kaiken sen, mistä aina unelmoit.
Sinä olit aina oman tiesi kulkija, vaikka se ei ollut helppoa. Samalla kun halusit tulla hyväksytyksi, et kuitenkaan osannut mukautua samanlaiseksi kuin muut, vaan halusit kulkea omaa tietäsi. Eikä se tehnyt sinusta suosittua. Mutta tiedätkö, ettei se ole tärkeintä, mitä muut sinusta ajattelevat, vaan se, että arvostat itse itseäsi, uskallat olla oma i…

Haasteista.

Kuva
Mariia Jälkisanat-blogista kirjoitteli haasteista, ja sen verran olen pyöritellyt samaa aihetta mielessäni jo pidemmän aikaa, että päätin kirjoittaa itse myös muutaman, tai useammankin, rivin aiheesta.

Joskus aikoinaan kun luin venäjän kääntämisen pääsykokeisiin jäi pääsykoemateriaalista lähtemättömästi mieleen yksi ajatus: Ei ole olemassa ongelmia, on vain haasteita.
Eli yksinkertaisesti elämässä eteen tulevat ongelmat eivät olekaan ongelmia, vaan ne ovat haasteita, jotka vain tulee kohdata. Vähän niin kuin tulin, näin, koin.
Ja tuosta lukuhetkestä lähtien olen kääntänyt ajatukseni tuolle uralle. Ei ole ongelmia, on vain haasteita. Ja se helpottaa huomattavasti asioiden kohtaamista.

Jos aina elää siinä tutussa ja turvallisessa arjessa, eikä tee koskaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ei niitä haasteitakaan tule kohdattua niin paljoa. Ehkä sitä pääsee paljon helpommalla, kun jää sinne, missä on helppoa ja mukavaa olla, mutta riittääkö se?

Haasteet ovat niitä asioita, jotka vievät …

Miksi ei?

Kuva
Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, että pitäisi useammin sanoa miksi ei, sen sijaan että kieltäytyy heti suorilta käsin asioista. Tai jättää tekemättä paljon asioita, koska ei voi olla aivan varma siitä, onnistuuko vai ei.

Minä, ikuinen varmistelija ja varman päälle ottaja, olen alkanut asennoitua asioihin uudella tavalla. Sanomaan: Miksi ei!
Ei sillä, että olisin nyt rytinällä muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi, mutta joskus se liika varovaisuus ja ylianalysoiminen vain kahlitsee paikoilleen eikä anna tilaa sille jollekin uudelle, joka odottaisi siellä nurkan takana. Tai jos aina päätyy siihen, että ei ehkä kannata edes yrittää, niin moni asia jää kokematta ja tekemättä.

En tiedä mikä se on joka lyö kapuloita rattaisiin. Se, että miettii mitä muut ajattelevat? Tai pelkää epäonnistumista? Tai ei ole varmuutta, mitä siitä seuraa?
Mutta loppujen lopuksi: Onko sillä väliä mitä muut ajattelevat? Ja mitä sitten jos epäonnistuu, tulipahan kokeiltua, ja opittua jotain uutta. Ja tarvi…