Tekstit

Kyytiä kyynisyydelle.

Kuva
Uteliaisuus kyynisyyden voittavana filosofiana, näin kirjoittaa Teppo VapausNälkä-lehden pääkirjoituksessa. Jäin miettimään tuota ajatusta hieman pidemmäksi aikaa. Sillä niinhän sen pitäisi olla; uteliaisuuden pitäisi elämässämme olla niin suurta ettei enää jäisi tilaa kyynisyydelle. Mitä enemmän annan uteliaisuudelle tilaa elämässäni, sitä vähemmän elämästäni löytyy kyynisyyttä.
Meistä jokainen on varmasti kohdannut kyynisiä ihmisiä, moni meistä on myös ehkä huomannut itse muuttuneensa kyyniseksi.  Olen suurimmaksi osaksi osannut elää tietynlaisessa kuplassa, olen osannut sulkea monet asiat ulkopuolelle, olen jaksanut uskoa huomiseen ja parempaan. Vuosi sitten kuitenkin huomasin että nämä piirteet olivat katoamassa; olin muuttumassa kyynniseksi ja se pysäytti.
Lapsi on luonnostaan utelias, halukas tutkimaan maailmaa, ja jos seuraa lapsen toimintaa, havainnoi lapsia ympäristöään aivan eri tavalla kuin me aikuiset. Ja siihen lapsenomaisuuteen pitäisi osata palata. Pitäisi potkaista se kyy…

Tänään valitsen olla onnellinen.

Kuva
Eilen istuin kylälaiturillamme ja ajattelin että juuri nyt olen onnellinen. Aurinko paistoi, talvitakissa tuli kuuma ja joki virtasi edessäni kertoen keväästä. Kurkiaura lensi taivaalla ja minä hymyilin. Instagramiin kirjoitin alimman kuvan yhteyteen Today I choose to be happy. Tänään valitsen olla onnellinen. Sillä niin ajattelen. Minä voin valita olla onnellinen. Tai vastavuoroisesti keskittyä siihen kaikkeen, mikä on huonosti ja ajatella olevani onneton. Voin valita nähdä elämässäni harmauden sijaan enemmän värejä. Voin valita nauttia elämästäni juuri sellaisena kuin se tällä hetkellä on (ja voin silti tehdä töitä sen eteen että elämäni voisi olla vieläkin parempaa). Voin valita hymyillä tai murjottaa, ja kummallakin on vaikutuksensa siihen millainen päivästäni muotoutuu.
Millaisia valintoja sinä teet juuri tänään?

Kevätttä rinnassa.

Kuva
Blogitauko venähti pidemmäksi kuin suunnittelin. Joulu oli ja meni, vuosikin vaihtui. Olen yrittänyt antaa itselleni aikaa palautua, kroppa vain tulee paljon pääkoppaa jäljessä. Joskus olen kipeääkin kipeämpi ja siinä vaiheessa voimat valuvat alas kuin veitsellä leikaten. Mutta en halua antaa enää fyysisen kivun tai sairastelun estää minua elämästä, tekemästä sitä mitä rakastan. Pitkään olin kirjoittamatta, mutta kaiken hiljaisuuden jälkeen tiedän mitä haluan, ja sen myös haluan tehdä. 
Talvi on taittunut kevääksi, vaikka juuri nyt ulkona saataakin taas lunta. Mielessä on paljon uutta, kevät on täynnä uusia kokemuksia ja aluevaltauksia. Mikään ei ole parempi tunne kuin se kun aurinko paistaa taas.
En uskalla luvata että blogi päivittyisi tiheään tahtiin tästä eteenpäin, mutta nyt olen ainakin taas aloittanut.

Hiljainen joulukuu

Kuva
Blogi on elänyt joulukuun aika hiljaiseloa. Juuri nyt en tämän kummempia kirjoittele; sen sijaan laitan valokuvia joulukuulta, ne kertovat mitä polkuja pitkin joulukuuni on tänä vuonna kulkenut...















Marraskuu.

Kuva
Marraskuussa... ...on ollut täynnä mielenkiintoisia työjuttuja. ...olen löytäny taas tieni työhuoneen uumeniin. ...kävin äitini kanssa Sara Hildénin taidemuseossa. ...olen lenkkeilyn vastapainoksi nauttinut villasukista ja kodin lämmöstä. ...olen ollut melkein kaksi viikkoa kuumeessa, mutta siihenkin tottuu. ...olemme pitäneet perheen kesken lautapeli-iltoja. ...kävin kuopuksen, äitini, siskoni ja siskontytön kanssa katsomassa Prinsessa Ruususen Nokian Työväenteatterin esittämänä. ...olen työn puolesta ollut niin paimen kuin enkelikin.
Marraskuu on tänä vuonna ollut lempeä ja kaunis. On ollut edes hieman lunta valoa tuomassa, on ollut vähemmän kuumeisia päiviä kuin lokakuussa ja olen päässyt taas lenkkeilemään. On ollut rauhallisia kävelylenkkejä luonnon keskellä, valokuvausta niin sisällä kuin ulkonakin. Marraskuussa olen kaivanut maalauspohjat ja siveltimet taas esiin, olen kirjoittanut tekstiä itsekin liuskan toisensa perään. Olen lukenut taas enemmän kuin hetkeen, ja olen osannut…

En enää niin tehokas.

Kuva
Aamu alkoi hyvin, kunnes nousin sängystä. Tuntui että saman tien kun laskin jalkani lattialle alkoivat myös kaikki asiat kaatua niskaani, ja aamupalalla istuessani olin surkeaakin surkeampi ja valitin kuinka hankalaa kaikki on. Ja tajusin samalla kuinka typerältä se kuulosti.
Onneksi oloni on tällä viikolla ollut parempi ja pääsin lenkille päässä pyörivien ajatusteni kanssa. Ja ulkona paistoi aurinko. Aurinko. Voi kuinka se saikin hymyilemään. Ja onneksi kävin kävelyllä, sillä puoleenpäivään mennessä aurinkoa ei enää näkynytkään paksun pilviverhon takaa. Mutta sinne jäi lenkkireitin varrelle kaikki turhautuminen ja ärsyyntyminen, jokaisen askeleen myötä alkoi negatiivisuus väistyä ja sain taas kiinni positiivisemmasta minästäni. Otin valokuvia, kävelin kiukkuni pois, ja lopulta taas kävelin auki myös romaanikässäriäni, tervehdin välillä muita lenkkeilijöitä ja vaivuin takaisin omaan maailmaani.
Aikaisemmin nautin siitä kun tunsin itseni mahdollisimman tehokkaaksi, mutta enää se ei ol…

Ei niin harmaa ja ankea marraskuu.

Kuva
Harmaana alkanut aamu olisi voinut tarkoittaa ankeaa marraskuista päivää, jossa ei ole mitään erityistä mainittavaa. Minä päätin kuitenkin toisin.  Päätin että harmaudesta huolimatta tästä päivästä voi tulla ihan hyvä, jopa todella hyvä.
Päivän harmautta hälvensi esimerkiksi se, että minulla oli vapaapäivä, tein pitkästä aikaa aamulenkin ja nautin siitä. Olen saanut hoidettua muutamia pakollisia asioita eteenpäin, ja olen lukenut Riitta Jalosen Kirkkaus -kirjaa, olen vetänyt villasukat jalkaan ja nauttinut siitä että marraskuu antaa luvan oleskella kotona ja olla vain. Ja mikä ehkä tärkeintä olen tuntenut kuinka sanat alkavat vähitellen taas elää sisimmässäni, olen kirjoittanut sivun toisensa perään; ensin muistikirjaan, sitten tietokoneelle. Ja olen maalannut taas, päättänyt antaa mennä ilman suuria ennakkosuunnitelmia.
Olen karsinut elämästäni paljon ylimääräistä pois, päättänyt keskittyä olennaiseen (kuten perhe, oma hyvinvointi, eläminen!) ja aivan kuin käsi kädessä tuon päätökse…