Jotain minusta osa II

Lasten talviloma on ohi ja tänään olikin edessä paluu arkeen.
Ehkä tällä viikolla kirjoitan jotain muutakin, mutta juuri nyt ajatukset pyörivät monologin ohjauksen parissa sen verran hektisesti etten oikein saa tänne kovinkaan syvällisiä ajatuksia kirjoitettua. Siksipä vuorossa onkin Jotain minusta, osa II. Olkaapa hyvä.


21. Kenelle soitat kun olet vihainen tai huonolla tuulella? 
- Itse asiassa harvemmin kyllä soitan kenellekään. Kävelen miehen työhuoneeseen soittamisen sijaan.

22. Mikä on isoin voittamasi palkinto ikinä? 
- En ole kyllä itse asiassa saanut pahemmin palkintoja. Lapsena voitin kerran arvonnassa pehmoleluleijonan. Se oli myös kokonsa puolesta isoin palkinto, sillä kyse ei ollut aivan pienestä pehmolelusta.

23. Mikä on oudoin syömäsi asia/ruoka? 
- Olen syömisen suhteen ehkä hieman tylsä. En ole kovinkaan innokas kokeilemaan mitään outoa.

24. Onko sinulla lävistyksiä? 
- Korvakoruja ei taideta laskea lävistyksiksi, joten nykyään ei lävistyksiä ole. Silloin villissä nuoruudessa minulla oli sekä nenä- että napalävistykset.

25. Mitä kuuntelet juuri nyt? 
- Olisi mukava vastata että hiljaisuutta, mutta sen sijaan kuuntelen ikkuna-asentajien työn ääniä. Sinänsä äänimaailma on kyllä ihan mieluinen, veto loppuu uusien ikkunoiden myötä.

26. Mikä on suosikkijäätelösi? 
- Lakujäätelö on ehkä suosikkimakuni. Ainon lumoava lakritsi parasta. (Nykyään en maitopohjaisia jäätelöitä kyllä pahemmin syö.)

27. Mikä on suosikkijälkiruokasi? 
- Suklaamousse uppoaisi kyllä varmasti aina. Ikävä kyllä se sattuu sisältämään maitoa, joten jää nykyään syömättä. Tumma suklaa itse asiassa on tällä hetkellä ehkä mieluisin jälkiruoka. Muutama pala riittää.

28. Osaatko vaihtaa öljyt autossa? 
- Luultavasti en. Mutta osaan kaivaa auton ohjekirjan esiin ja toimia sen mukaan.

29. Pidätkö kahvista? 
- Kyllä!!!

30. Mitä tykkäät juoda aamupalasi kanssa? 
- Ennen aamupalaa juon mukillisen kahvia. Aamupalalla juon vettä.

31. Suomi parhaimmillaan? 
- Kesällä tietenkin.

32. Mikä on viimeisin ostamasi asia? 
- Taisin viimeksi ostaa jotain perjantaina; pojille Subwayn patongit ja itselleni kanasalaatti.

33. Mitä olet syönyt tänään? 
- Aamupalaksi kaurapuuroa omenalla ja lounaaksi salaatti nyhtökalkkunalla.

34. Oletko ikinä joutunut sairaalaan tai ollut ambulanssissa? 
- Olen lapsena ollut sairaalassa useampaankin otteeseen sekä silmän että sydämeni vuoksi, aikuisiällä synnytysten vuoksi. Ambulanssin kyydissä en ole koskaan ollut.

35. Puhutko muita kieliä kuin suomea? 
- Englanti on vahvin, sitten venäjä, ruotsi kolmantena. Nyt opiskelen portugalia.


-----


Lue myös: Jotain minusta, osa I

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Vehnätön elämä.