Aamulenkki sumussa.

Aamulenkkini kulki tänään hieman eri polkuja pitkin kuin yleensä, sillä välillä pitää poistua totutuilta reiteiltä, jotta oppisi jotain uutta, näkisi jotain uutta.


Joskus polkua ei näy ollenkaan. Se on kaiken kasvillisuuden peitossa, ja vaatii hieman ponnisteluja päästä eteenpäin. Minulla oli sukat märkinä, kädet nokkosenpolttamilla, housut täynnä takiaisia, ja silti, ryteiköstä päästyäni oloni oli iloinen. Väliäkös sillä, ettei toiminnassani ollut paljoakaan järkeä ulkopuolisen silmin. Minä sen sijaan nautin suunnattoman paljon.


Joskus sumua on hieman vähemmän, edessä näkyy jo jotain, ainakin suuret suuntaviivat. On hämyisää, mutta silti aika varma tieto siitä, mitä edessäpäin on.


Joskus taas edessä on laituri, jonka päässä tuntuu kuin maailma päättyisi siihen. Sakea sumuverho peittää kaiken muun, vastarantaa ei näy, eikä oikeastaan mitään muutakaan. On vain laiturin pää, ja sen jälkeen tuntematon. 


Lähelle näkee paremmin kuin kauas. Ja joskus ei tarvitse nähdä sen pidemmälle.



Ja vaikka tuntuu, ettei mitään näy, sumun seasta pilkistää kuitenkin jotain. Ehkä haaleat ääriviivat juuri ja juuri, mutta se riittää.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?