Ajatuksen voimalla.

Se kuva, jonka sitkeästi säilytämme itsestämme, 

määrää loppujen lopuksi sen mikä meistä tulee.

(Maxwell Maltz)

Yllä oleva ajatus on itse asiassa todella voimakas, ja hyvin provosoiva myös. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei nyt ehkä kuitenkaan ihan noin, mutta miten kävikään kun pysähdyin pohtimaan tuota ajatusta hetkeksi aikaa?

Siinä taitaa sittenkin olla aika paljon totta mukana.

Mietinpä meinaan kuinka paljon me ihmiset raahaamme mukanamme vanhaa. Sitä millaisia olemme joskus olleet, tai millaisia muut ovat määritelleet meidän olevan. Joskus pidämme niistä niin tiukasti kiinni, ettei mikään muutos ole mahdollinen...ja tadaa, näin se loppujen lopuksi määrää sen mitä meistä tulee.

Jos toistan itselleni päivä toisensa jälkeen, että olen liian epäsosiaalinen, epäonnistun kaikessa tai ettei minusta ole mihinkään, alan vähitellen uskoa näitä väittämiä. Uskon niitä, vaikka itse asiassa tiedän etteivät ne edes ole totta. Eivätkä nuo uskomukset ainakaan mahdollista muutosta.

Tietenkin kannamme aina mukanamme menneisyyttämme, tapahtuneita asioita, loukkauksia, joita meille on sanottu, niitä kipeitä asioita, jotka ovat muokanneet meitä hyvinkin paljon. Mutta niiden ei tarvitse antaa kahlita meitä paikoillemme, vaikuttaa liikaa siihen mitä meistä vielä voisi tulla.

Joskus vain on tarpeen päästää irti niistä vääristä uskomuksista ja mielikuvista, joita meillä itsestämme on ja etsiä uusia tilalle. Joskus voi olla tarpeen seistä hetken aikaa peilin edessä, nähdä kuka sieltä katsoo takaisin. Joskus kannattaa istahtaa pöydän ääreen kynän ja paperin kanssa ja kirjoittaa ylös niitä asioita, joita omaan elämääni haluaisin, millainen olen tällä hetkellä, millainen haluaisin olla.

Ei minun persoonallisuuttani tarvitse muuttaa, mutta sen ympärillä on usein aivan liikaa kaikkea turhaa painolastia, sitä, joka peittää sen todellisen persoonallisuuden alleen. Ja mikä onkaan parempi tunne kuin se, kun se että on sinut oman itsensä kanssa. Ei minun tarvitse muuttua ryhmän eloisammaksi tyypiksi jos olen luonteeltani hieman rauhallisempi ja hiljaisempi ja jos taas olen luonteeltani hieman räiskyvämpi, ei minun todellakaan tarvitse muuttua toisenlaiseksi. Pysähtymisen paikka on siinä, että osaa erottaa, mikä on sitä todellista minuutta ja mikä omaksuttua uskomusta matkan varrelta.

Että niin.
Ja kaikki lähti liikkeelle siitä, että olen jo kuukauden ajan vältellyt parhaani mukaan kolmoskässäriäni. Sen kanssa on ollut haastavaa ja olen toistanut kerta toisensa jälkeen, että se tarvitsee aikaa, etten minä osaa juuri nyt kirjoittaa sitä, en saa siitä kiinni. Ja arvatkaa mitä tapahtui? En enää uskaltanut edes yrittää. Koska se teksti nyt vain ajatuksissani oli niin hankala ja pääni sisällä olin jo päättänyt, etten osaa kirjoittaa.

Mutta tänään. Hyvästi turhat uskomukset, kirjoitan silti. Ja kirjoitin. Sain kiinni ja innostuin. Että se niistä epätosista uskomuksista. Mutta kuinka helppoa se onkaan tarttua kiinni niihin valheisiin ja kaiken lisäksi uskoa niitä.

Olen viime viikkoina ollut huomattavasti paremmalla tuulella, olen nauranut ja hassutellut enemmän kuin aikoihin. Ja vain koska olen alkanut uskoa, että olen oikeastaan ihan hyvä tyyppi!

Päästä siis irti vääristä uskomuksistasi ja usko itseesi! Niin yksinkertaista se joskus vain on...