(Lukupäiväkirjaan) L.M. Montgomery; Runotyttö etsii tähteään.
Aikaisemmin kirjoitin ajatuksiani "tyttökirjoista" ja niiden lukemisesta näin aikuisiällä, joten en lähde toistamaan itseäni enää kolmatta kertaa.
Joten itse aiheeseen sen kummemmin selittelemättä.
Pieni runotyttö keskittyy ennen kaikkea Emilian sopeutumiseen Uuteen Kuuhun, mielikuvitukseen ja kasvamiseen osaksi sukua, mutta ehkä ennen kaikkea kirjoittajana kasvamiseen ja itsensä löytämiseen kirjoittajana. Runotyttö maineen polulla vuorostaan kertoo Emilian opiskeluvuosista, maineen saamisesta, mutta myös ahkerasta työskentelystä, periksiantamattomuudesta. Sarjan viimeinen osa, Runotyttö etsii tähteään, kertoo vuorostaan jo hieman aikuistuneesta Emiliasta, joka on päättänyt hylätä houkuttelevan tarjouksen New Yorkiin muuttamisesta ja seuraa mieluummin sydämensä ääntä ja jää Uuteen Kuuhun. Kirja keskittyy kirjoittamista enemmän Emilian sisäiseen elämään, yksinäisyyteen, tietynlaiseen masennukseen sekä rakkauden kaipuuseen. Kantavaksi teemaksi kirjassa on nostettu Emilian ja Teddyn suhde ja loppuratkaisua venytetään aivan viimeisille sivuille asti.
Sarjan kolmesta kirjasta tämä viimeisin oli rakenteeltaan rikkonaisin. Siinä oli hyvin paljon Emilian päiväkirjamerkintöjä ja hyvin lyhyitä lukuja, joilla aikaa vietiin eteenpäin, yritettiin päästä tiettyyn pisteeseen. Tarinallisesti oli tietenkin hyvä, että tämä kolmaskin kirja on kirjoitettu, sillä se kutoo Emilian tarinaa hyvin eteenpäin, mutta jättää tulevaisuuden tarpeeksi avoimeksi; Emilian tulevaisuus on lukijan oman mielikuvituksen varassa. Minun ajatuksissani Emilia tietenkin jatkaa kirjoittamistaan, saa nimeä, mutta ei kuitenkaan halua pois Uuden Kuun läheltä, vaan haluaa rakentaa oman kotinsa sinne, missä on ollut onnellisimmillaan.
Mietin juuri, että omalla kohdallani Runotyttökirjojen edellisestä lukukerrasta on jo aikaa itse asiassa vuosia. Miksi palasin niihin sitten juuri nyt?
Kulunut kesä on itselläni mennyt levätessä ja voimia kerätessä, joten ehkä juuri siksi paluu omaan nuoruuteen ja sen lukukokemuksiin oli paikallaan. Ja joskus sitä vain kaipaa jotain aivan toisenlaista luettavaa.
Mutta mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka tasaisin väliajoin luen esimerkiksi Runotyttö-sarjan läpi, en ole koskaan kokenut näin aikuisiällä tarvetta palata esimerkiksi viisikko-kirjoihin tai muihin omien teinivuosieni sarjoihin. Joillakin kirjoilla vain on suurempi merkitys kuin toisilla.
Mutta näin. Runotyttö-postaukset ovat yhtä vaille tässä. Vielä kun saan luettua tuon yhden opuksen tyttökirjojen aikuislukijoista loppuun, päättyy tämä "sarja" tähän. Tältä erää. Never say never ;)
Joten itse aiheeseen sen kummemmin selittelemättä.
Pieni runotyttö keskittyy ennen kaikkea Emilian sopeutumiseen Uuteen Kuuhun, mielikuvitukseen ja kasvamiseen osaksi sukua, mutta ehkä ennen kaikkea kirjoittajana kasvamiseen ja itsensä löytämiseen kirjoittajana. Runotyttö maineen polulla vuorostaan kertoo Emilian opiskeluvuosista, maineen saamisesta, mutta myös ahkerasta työskentelystä, periksiantamattomuudesta. Sarjan viimeinen osa, Runotyttö etsii tähteään, kertoo vuorostaan jo hieman aikuistuneesta Emiliasta, joka on päättänyt hylätä houkuttelevan tarjouksen New Yorkiin muuttamisesta ja seuraa mieluummin sydämensä ääntä ja jää Uuteen Kuuhun. Kirja keskittyy kirjoittamista enemmän Emilian sisäiseen elämään, yksinäisyyteen, tietynlaiseen masennukseen sekä rakkauden kaipuuseen. Kantavaksi teemaksi kirjassa on nostettu Emilian ja Teddyn suhde ja loppuratkaisua venytetään aivan viimeisille sivuille asti.
Sarjan kolmesta kirjasta tämä viimeisin oli rakenteeltaan rikkonaisin. Siinä oli hyvin paljon Emilian päiväkirjamerkintöjä ja hyvin lyhyitä lukuja, joilla aikaa vietiin eteenpäin, yritettiin päästä tiettyyn pisteeseen. Tarinallisesti oli tietenkin hyvä, että tämä kolmaskin kirja on kirjoitettu, sillä se kutoo Emilian tarinaa hyvin eteenpäin, mutta jättää tulevaisuuden tarpeeksi avoimeksi; Emilian tulevaisuus on lukijan oman mielikuvituksen varassa. Minun ajatuksissani Emilia tietenkin jatkaa kirjoittamistaan, saa nimeä, mutta ei kuitenkaan halua pois Uuden Kuun läheltä, vaan haluaa rakentaa oman kotinsa sinne, missä on ollut onnellisimmillaan.
Mietin juuri, että omalla kohdallani Runotyttökirjojen edellisestä lukukerrasta on jo aikaa itse asiassa vuosia. Miksi palasin niihin sitten juuri nyt?
Kulunut kesä on itselläni mennyt levätessä ja voimia kerätessä, joten ehkä juuri siksi paluu omaan nuoruuteen ja sen lukukokemuksiin oli paikallaan. Ja joskus sitä vain kaipaa jotain aivan toisenlaista luettavaa.
Mutta mielenkiintoista on kuitenkin se, että vaikka tasaisin väliajoin luen esimerkiksi Runotyttö-sarjan läpi, en ole koskaan kokenut näin aikuisiällä tarvetta palata esimerkiksi viisikko-kirjoihin tai muihin omien teinivuosieni sarjoihin. Joillakin kirjoilla vain on suurempi merkitys kuin toisilla.
Mutta näin. Runotyttö-postaukset ovat yhtä vaille tässä. Vielä kun saan luettua tuon yhden opuksen tyttökirjojen aikuislukijoista loppuun, päättyy tämä "sarja" tähän. Tältä erää. Never say never ;)
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi