(Lukupäiväkirjaan) Anna-Lena Laurén; Sitten saavuin Moskovaan
Luin aikoinaan Anna-Lena Laurénin kirjan Hulluja nuo venäläiset ja se sai minut hykertelemään naurusta vähän väliä, niin osuvia huomiot olivat. Siksipä kirjaston hyllystä Sitten saavuin Moskovaan -kirjan bongatessani en epäillyt hetkeäkään, lainaukseen tietenkin. Oletin, että tulossa olisi ensimmäisen kirjan kaltainen lukukokemus.
Mutta miten sitten kävikään?
Kirja kertoi kyllä venäläisyydestä, mutta mielestäni itse asiassa hyvin vähän. Enemmän se tuntui keskittyvän kirjoittajan henkilökohtaiseen elämään, seurusteluun ja miehiin yleensäkin.
Joku sanoo tietenkin, että siitä kyllä mainittiin takakannessa, ja niin mainittiinkin. Ei deittailussa ole mitään väärää, en sitä sano. Mutta kun minua ei oikeastaan kiinnostanut lukea deittikokemuksista toisensa jälkeen. Olen aivan varma ettei jokainen luku käsitellyt romansseja, treffejä tai miehiä, mutta se jäi kuitenkin lopulta päälimmäiseksi tunteeksi.
Kirja itsessään oli kylläkin hyvin kirjoitettu. Siitä huomasi Laurénin ammattitaitoisen otteen kirjoittamiseen, onhan hän työskennellyt toimittajana jo vuosikaudet. Ja sillä saralla hänen meriittinsä ovatkin kiitettävät: Kaikkien aikojen nuorin suomenruotslalainen journalismin Topelius-palkinnon saaja vuonna 2003, vuosina 2006-2010 Ylen kirjeenvaihtajana Moskovassa, 2010 hänelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja tällä hetkellä Laurén työskentelee toimittajana Hufvudstadsbladetissa.
Sitten saavuin Moskovaan jäi minulle hieman laimeaksi kokemukseksi sisältönsä puolesta, mutta ammattilaisena Laurénia ihailen sen sijaan kyllä. Ja laimeaa sisältöä pelasti edes hieman se, että kirja oli hyvin kirjoitettu, ja nostan hattua siitä, että Laurén on laittanut itsensä likoon melkein sataprosenttisesti. Sitä ei kovin moni tee.
Mutta miten sitten kävikään?
Lukija saa jälleen tietää paljon venäläisyydestä - kun elämä saa moskovalaisnaisen kompastumaan, tämä vain kohentaa ripsiväriään ja ja jatkaa matkaa - mutta myös kirjailijasta ja hänen omasta elämänfilosofiastaan. Laurén kertoo avoimesti ja rohkeasti olemisestaan sinkkuna, tapaamistaan ihmisistä, sosiaalisesta elämästä sykkivässä suurkaupungissa ja suhteistaan läheisiinsä koti-Suomessa. Kirjasta löytyy niin deittailua kuin miespuolisia ystäviäkin huumorilla ja lämmöllä kuvailtuina. Romansseja, intohimoa, rakkautta - peliä, jonka jokainen siirto edellyttää oikeaa ajoitusta ja herkkätunteisuutta.Suoraan sanottuna, jäi hieman halju fiilis. Kirja oli ihan hyvä, mutta. Siinä on se mutta. Se ei ollut paljoa sen enempää, enkä ollut aina ihan varma siitäkään.
Kirja kertoi kyllä venäläisyydestä, mutta mielestäni itse asiassa hyvin vähän. Enemmän se tuntui keskittyvän kirjoittajan henkilökohtaiseen elämään, seurusteluun ja miehiin yleensäkin.
Joku sanoo tietenkin, että siitä kyllä mainittiin takakannessa, ja niin mainittiinkin. Ei deittailussa ole mitään väärää, en sitä sano. Mutta kun minua ei oikeastaan kiinnostanut lukea deittikokemuksista toisensa jälkeen. Olen aivan varma ettei jokainen luku käsitellyt romansseja, treffejä tai miehiä, mutta se jäi kuitenkin lopulta päälimmäiseksi tunteeksi.
Kirja itsessään oli kylläkin hyvin kirjoitettu. Siitä huomasi Laurénin ammattitaitoisen otteen kirjoittamiseen, onhan hän työskennellyt toimittajana jo vuosikaudet. Ja sillä saralla hänen meriittinsä ovatkin kiitettävät: Kaikkien aikojen nuorin suomenruotslalainen journalismin Topelius-palkinnon saaja vuonna 2003, vuosina 2006-2010 Ylen kirjeenvaihtajana Moskovassa, 2010 hänelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja tällä hetkellä Laurén työskentelee toimittajana Hufvudstadsbladetissa.
Sitten saavuin Moskovaan jäi minulle hieman laimeaksi kokemukseksi sisältönsä puolesta, mutta ammattilaisena Laurénia ihailen sen sijaan kyllä. Ja laimeaa sisältöä pelasti edes hieman se, että kirja oli hyvin kirjoitettu, ja nostan hattua siitä, että Laurén on laittanut itsensä likoon melkein sataprosenttisesti. Sitä ei kovin moni tee.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi