Tunnelmakuvia.

 Perjantaina tunnelmat eivät olleet katossa, sen taisi huomata jokainen joka sinä päivänä blogiani kävi lukemassa. Pitkää mietin poistanko koko tekstin, mutta miksi ihmeessä? Sekin on vain elämää, se ettei aina meinaa jaksaa. Olen päässyt eroon siitä että pitäisin kulisseja yllä, maalaisin elämästäni täydellisen kuvan ja antaisin muiden kuvittella että minäkin olen viittä vaille täydellinen. Sillä sitä en todellakaan ole!

Olen rehellinen. Ei se kotiäitiyteen palaaminen ole tänäänkään aivan suurinta herkkua, mutta päivä päivän jälkeen totun siihen paremmin. Ehkä kuukauden päästä nautin tästä oikeasti ja mietin miksi olen koskaan muuta halunnutkaan. Tänään ei ihan vielä tunnu siltä, mutta elämä on silti ihan mukavaa. Hyvää juuri näin.

Perjantaina istuin hiekkalaatikon reunalla ihan kirjaimellisesti, söin hiekkakakkuja ja yritin lukea koulujuttuja samaan aikaan. Kirja on todella mielenkiintoinen ja tiedän että tässä olisi yksi urahaaveeni ja tähän suuntaan opettajanikin on minua kannustanut. Tulevat vuodet sen näyttävät missä ollaan ja mitä teen. Mutta nyt suoritan tämänkin kurssin ja luen, luen sitten vaikka siellä hiekkalaatikon reunalla jos en muualla.

Maanantai on uusi lempipäiväni. Silloin kummallakin pojalla alkaa koulu vasta kymmeneltä joten saan nukkua aamulla pitkään!

Ja tänään paistaa taas aurinko, sadepilvet väistyivät vihdoin ja viimein.