Aikataulut kunniaan.
Vaikka kesälomassa parasta oli juuri aikatauluttomuus, niin toisaalta kuitenkin tämä koulujen alku ja arjen rytmittyminen tuntuu ihan hyvältä. Se tuo taas ryhtiä elämään ja arjen sujumiselle.
Ja vaikka minun ja kuopuksen elämä onkin taas täällä kotosalla on se meidänkin arkipäivämme täysin riippuvaisia poikien koulupäivistä, sillä on pakko olla ylhäällä tiettyyn aikaan, syödä aamupala ja istua autossa jotta pojat ehtivät ajoissa kouluun. Ja että ollaan ajoissa myös hakemassa.
Koulutehtävien suhteen olen huomannut olevani täysin riippuvainen aikatauluista. Kun deadline painaa päälle tulee tehtävätkin tehtyä. Jos aikataulua ei ole roikkuvat tehtävätkin tekemättöminä kunnes...niin kunnes mitä. Kunnes jaksan ja vaivaudun?
Tänään tein opettajalle alustavan aikataulusuunnitelman kahdesta viimieisestä suoritettavasta kurssistani. Aluksihan olin ajatellut että teen Suomessa vain välttämättömimmät osuudet ja jätän loput suosiolla Australiaan, mutta tänään päädyin toiseen ratkaisuun. Aikataulua kirjoittaessani huomasin että ehdin suorittaa kummankin kurssin loppuun vielä Suomessa. Miksi turhaan roikotan tekemättömiä tehtäviä mukaani sinne jos voin todella hoitaa ne pois päiväjärjestyksestä jo täällä?
Omasta kokemuksestani ja jokaisen kirjoittamisen opettajan sanomana voin kertoa myös että sama pätee myös muuhun kirjoittamiseen, kuten vaikka tuon runokokoelman työstämiseen tai kakkoskässärini eteenpäin kirjoittamiseen. Jos odotan suurta inspiraation hetkeä jotta voisin kirjoittaa voi olla ettei kumpikaan valmistu koskaan. On parempi kirjoittaa romaania eteenpäin vaikka liuska päivässä kuin kerran kuukaudessa, sillä näin tuntuma tekstiin pysyy koko ajan. Eikä sen kirjoittamisen tarvitse olla päivittäistä. Viime syksynä yhdistelmä kirjoittamisen aineopinnot ja kasvatustieteiden appro veivät kaiken ajan, mutta pyhitin omalle kirjoittamiselleni perjantain eikä silloinkaan kyse ollut kuin aamupäivästä. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja me ihmiset olemme erilaisia. Se mikä toimii minulla ei välttämättä toimi toisella.
Mutta jos haluan kakksokässärini joskus valmistuvan pitää minulla olla edes pieni aikataulu sen kirjoittamiselle. Vaikka minulla ei ole kustannustoimittajan deadlinea sille haluan sellaisen olevan edes itselläni. Omissa ajatuksissani kakkoskässärin ensimmäisen version deadline on ensi keväänä, lavea deadline, mutta deadline kuitenkin. Ja esimerkiksi nyt kesäloman aikaan kirjoitin melkein päivittäin. Lasten leikkiessä ulkona minulla oli ainakin tunti aikaa itselleni...ja silloin minä kirjoitin. Ja se toimi.
Nythän tilanne on toinen. Jos olen oppinut jotain niin en enää vaadi itseltäni liikoja. Sillä se deadline tosiaan on vain minun omassa päässäni ja kevätkin on aika laaja käsite...
Mutta juuri hahmottelemani aikataulun mukaan jo tällä viikolla pitäisi paiskia töitä, hoitaa ensimmäisiä tehtäviä alkuun. Mutta siinäpä se juju onkin. Aikataulut kunniaan!
Ja vaikka minun ja kuopuksen elämä onkin taas täällä kotosalla on se meidänkin arkipäivämme täysin riippuvaisia poikien koulupäivistä, sillä on pakko olla ylhäällä tiettyyn aikaan, syödä aamupala ja istua autossa jotta pojat ehtivät ajoissa kouluun. Ja että ollaan ajoissa myös hakemassa.
Koulutehtävien suhteen olen huomannut olevani täysin riippuvainen aikatauluista. Kun deadline painaa päälle tulee tehtävätkin tehtyä. Jos aikataulua ei ole roikkuvat tehtävätkin tekemättöminä kunnes...niin kunnes mitä. Kunnes jaksan ja vaivaudun?
Tänään tein opettajalle alustavan aikataulusuunnitelman kahdesta viimieisestä suoritettavasta kurssistani. Aluksihan olin ajatellut että teen Suomessa vain välttämättömimmät osuudet ja jätän loput suosiolla Australiaan, mutta tänään päädyin toiseen ratkaisuun. Aikataulua kirjoittaessani huomasin että ehdin suorittaa kummankin kurssin loppuun vielä Suomessa. Miksi turhaan roikotan tekemättömiä tehtäviä mukaani sinne jos voin todella hoitaa ne pois päiväjärjestyksestä jo täällä?
Omasta kokemuksestani ja jokaisen kirjoittamisen opettajan sanomana voin kertoa myös että sama pätee myös muuhun kirjoittamiseen, kuten vaikka tuon runokokoelman työstämiseen tai kakkoskässärini eteenpäin kirjoittamiseen. Jos odotan suurta inspiraation hetkeä jotta voisin kirjoittaa voi olla ettei kumpikaan valmistu koskaan. On parempi kirjoittaa romaania eteenpäin vaikka liuska päivässä kuin kerran kuukaudessa, sillä näin tuntuma tekstiin pysyy koko ajan. Eikä sen kirjoittamisen tarvitse olla päivittäistä. Viime syksynä yhdistelmä kirjoittamisen aineopinnot ja kasvatustieteiden appro veivät kaiken ajan, mutta pyhitin omalle kirjoittamiselleni perjantain eikä silloinkaan kyse ollut kuin aamupäivästä. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja me ihmiset olemme erilaisia. Se mikä toimii minulla ei välttämättä toimi toisella.
Mutta jos haluan kakksokässärini joskus valmistuvan pitää minulla olla edes pieni aikataulu sen kirjoittamiselle. Vaikka minulla ei ole kustannustoimittajan deadlinea sille haluan sellaisen olevan edes itselläni. Omissa ajatuksissani kakkoskässärin ensimmäisen version deadline on ensi keväänä, lavea deadline, mutta deadline kuitenkin. Ja esimerkiksi nyt kesäloman aikaan kirjoitin melkein päivittäin. Lasten leikkiessä ulkona minulla oli ainakin tunti aikaa itselleni...ja silloin minä kirjoitin. Ja se toimi.
Nythän tilanne on toinen. Jos olen oppinut jotain niin en enää vaadi itseltäni liikoja. Sillä se deadline tosiaan on vain minun omassa päässäni ja kevätkin on aika laaja käsite...
Mutta juuri hahmottelemani aikataulun mukaan jo tällä viikolla pitäisi paiskia töitä, hoitaa ensimmäisiä tehtäviä alkuun. Mutta siinäpä se juju onkin. Aikataulut kunniaan!
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi