Kirjoitan, en kirjoita...

Vaikka päätin että kaiken tämän myllerryksen ja asioiden hoitamisen keskellä en yritä väkisin kirjoittaa kakkoskässäriä eteenpäin pyörii se ajatuksissani päivittäin. Olen juuri siskoni luona lasten kanssa ja siskon tyttökin nukkuu pitkiä päiväuniaan ulkosalla, joten minulla olisi hieman omaa aikaa. Ja avasinkin tiedoston, luin viimeisimpiä läpi enkä tiedä olenko tyytyväinen, mutta en saa kiinni myöskään uudesta. Tämä on ensimmäinen, raakaversio, jonka ei tarvitsekaan olla valmis, mutta ei tuo jatkaminenkaan onnistu. Omat lapseni pitävät ääntä toisessa huoneessa eikä minulla ole kuulokkeita mukana, keskittymiseni ei ole niin hyvä että voisin sulkea kaiken ympärilläni pois tietoisuudestani. Olen liiankin tietoinen jokaisesta äänestä, jokaisesta kinastelusta ja leikin aiheuttamasta äänen korotuksesta.
En yritä väkisin, eikä minulla ole kiire. Ei kukaan odota tätä kakkoskässäriä valmistuvaksi tiettynä päivänä, voin käyttää siihen vaikka seuraavat kaksi vuotta, minä kirjoitan sitä Australiassa, kun tämä kaikki muu on ohi.
Nyt on ehkä aika kirjoittaa runoja, ne vaativat keskittymistä eri tavalla, koen niiden kirjoittamisen tässä elämäntilanteessa helpommaksi, niiden kanssa työskentely on sirpalemaista, sanoilla leikittelyä, säkeiden pyörittämistä, uusien luomista ja minä voin istua kynän ja paperin kanssa, voin ottaa hetken sieltä toisen täältä. Minä voin kirjoittaa, minä otan aikaa toiselle, jätän toisen taka-alalle. Kakkoskässärini päähenkilöt istuvat juuri junassa, he ovat turvassa siellä. Matka etenee hitaasti, he ovat siellä ja odottavat minua, odottavat että matka jatkuu, että sanoilla on taas mahdollisuus juosta.
Siihen saakka hoidan viimeiset kirjoittamisen opintojeni kurssit kuntoon, teen niitä ennen lähtöämme, viimeistelen sitten perillä kun arki alkaa rullata. Terapiakirjoittamista ja kirjoittamisen luovan prosessin pohtimista. Kumpikin niin kiinnostavaa, kummankin tehtävänannot saivat innostumaan. Ja luulen että nämä tehtävät ovat hyvää vastapainoa muuttoasioiden hoitamisen ohella, saavat välillä ajatukset pois pakkaamisesta ja stressistä.

Ja sitten mietin jo mitä opiskelisin seuraavaksi, vaikka aika Australiassa on pyhitetty kakkoskässärin kirjoittamsielle, elämästä nauttimiseen siellä. Ehkä sen jälkeen, kun palaamme Suomeen. Avoimessa yliopistosta kiinnostaisi erityispedagogiikka tai sosiologia, Raamattuopinnotkin houkuttaisivat. En tiedä juuri nyt, mutta ei minun tarvitsekaan. Nyt tiedän vain sen että keitän kahvia, otan muutaman palan tummaa suklaata ja siirryn kirjan kanssa sohvalle. Sillä vielä on mahdollisuus siihen, niin kauan kunnes tuo päiväuneilija herää. Ja päätin että tämä viikko on minullekin lomaa, että otan irtioton kaikesta mitä kotona on, mitä pitäisi tehdä, mitä hoitaa. Tähän asti se on onnistunut ja onnistuu edelleen. Sillä olen päättänyt niin. Arki alkakoon vasta ensi maanantaina!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Vehnätön elämä.

Olisinpa tiennyt.