(Lukupäiväkirjaan) Onni Haapala; Paikka sisärenkaassa

Taas yksi (lukematon) kirja omasta hyllystäni, jonka poimin jo jokunen aika sitten iltalukemiseksi sänkyyn. Elämäkerrat ja muistelmat nyt vain ovat mielenkiintoista luettavaa, mutta useimmiten tarpeeksi neutraalia sellaista, jotta eivät sekoita uniani ja nukahtamistani.

Olen tavannut Haapalan ihan henkilökohtaisesti muutaman kerran, ja pidän hänestä puhujana erittäin paljon, kuten myös arvostan hänen työtään Raamattu kansalle -yhdistyksessä.

Silti, ollakseni rehellinen, minua hieman tökkäisi kirjan nimi; Paikka sisärenkaassa. Ajattelin, että kylläpäs Haapala pitää itseään..no hieman tärkeänä.
Paikka sisärenkaassa on rehevää, väliin itseironistakin tilitystä kokemuksista ja tapahtumista vuosien varrelta.
 Ja kuinka hauska olikaan heti esipuheen aikana tajuta olleensa väärässä! Sillä Haapala kuvasi itseään paikkana helluntaiherätyksen sisärenkaassa, aivan kuten pyörän sisäkumi joudutaan joskus paikkaamaan. Siitäs sain!
Avara ja uusi näkökulma tapahtumiin syntyy, kun Haapala omien muistelmien lisäksi vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin. Kysyjinä ovat vuosikymmenten aikana tutuiksi tulleet ystävät, vaikuttajat ja johtajat yhteiskunnan ja hengellisen elämän eri alueilta.
Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on rehellinen muistelmaosuus elämästä ja sen kipeistäkin osa-alueista. Liikkeelle lähdetään lapsuudesta ja kuljetaan nuoruuden hurjasteluiden kautta kohti uskoontuloa ja kouluttamattoman miehen nousemista helluntaiherätyksen johtopaikoille. Haapala onkin toiminut pastorina eri seurakunnissa ympäri Suomen, työskennellyt päätoimittajana, luotsannut Iso Kirja -opistoa ja johtanut Aikamedia-kustannusliikettä. Mutta mikään uraohjuksen kertomus elämästä tämä ei ole, vaan rehellinen tilitys omasta elämästä, mutta myös helluntaiherätyksen vaiheista, joita Haapala on saanut olla todistamassa melkoisen hyvällä näköalapaikalla. (Löytyi niin monia asioita, jotka allekirjoitan täysin!)
Paikka sisärenkaassa avaa uusia näkymiä viime vuosikymmenten hengelliseen elämään ja päätöksentekoon Suomen helluntaiherätyksessä. 
Toinen osa koostuu muiden lähettämistä kysymyksistä ja Onni Haapalan vastauksista näihin kysymyksiin. Ei sinänsä mitään, kysymykset olivat hyviä ja aika ajoin todella kiperiäkin ja onneksi Haapalan vastauksetkin rehellisiä. Mutta silti tämä toinen osio kirjasta jäi minulle hieman etäiseksi, ja tuntui pidemmän päälle tylsähköltä. Olisin lukenut monista asioista mieluummin muistelmien muodossa kuin näin kysymyksiin vastattuna.

Mutta kaiken kaikkiaan, tämä kirja yllätti minut positiivisesti. En ole tähän mennessä vaivautunut poimimaan kirjaa hyllystä ja lukemaan sitä, koska odotin sen olevan...no, jotain muuta kuin se sitten todellisuudessa olikaan.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Vehnätön elämä.

Olisinpa tiennyt.