(Lukupäiväkirjaan) Kari Honkanen; Suvun musta lammas

Taas vaihteeksi yhdet muistelmat luettuina. Vuoden lopussa onkin mielenkiintoista katsoa, montako muistelmaa onkaan tullut luettua, nyt ainakin tuntuu, että melko monta.

Mutta oikea, eletty elämä opettaa hyvin paljon.
Karin tarina on koruton kertomus erään avioerolapsen ajautumisesta vankilakierteeseen. Isättömyys lapsena ja työttömyys nuorena luovat varjonsa muuten turvalliselta tuntuvan elämän ylle.
Muutama vuosi sitten luin Honkasen kirjoittaman kirjan Isyyspäiväkirja, jossa hän kertoo hyvin rehellisesti ja avoimesti elämästään ja tuntemuksistaan kehitysvammaisen pojan isänä. Tänä vuonna taasen luin Honkasen kirjoittaman kirjan vaimonsa elämästä, eli Tarja Honkanen - Savon ruustinna. Aikoinaan on tullut luettua myös Isyyspäiväkirjan edeltäjä Oikeus elää - Isän raskauspäiväkirja, mutta myös nuortenkirjat, joita Honkanen on kirjoittanut aikoinaan myös.

Ja mitä enemmän Honkasen kirjoja olen lukenut, sitä enemmän pidän hänen kirjoitustyylistään ja taidostaan häivyttää itsensä kirjoittajana taustalle, niin että kirjat ovat jotain muuta kuin hän itse.

Ensi vuonna ilmestyy Honkasen seuraava teos Avoimella sydämellä, joka on hyvin omakohtainen kirja ja käsittelee elämää Parkinssondiagnoosin jälkeen...
Viattomalta vaikuttavat viinalla kokeilut johtavat pikkurikkeisiin ja vähitellen vakavampiin rikoksiin. Lääninvankila, nuorisovankila ja työleiri muodostuvat nuoren elämän pysähdyspaikoiksi. Apua ei tule äidin, ystävien eikä ammattiauttajienkaan neuvoista.
Hyvin pitkien alkusepustuksien jälkeen pääsen vihdoin asiaan. Suvun musta lammas kertoo Karista itsestään, se on hyvin henkilökohtainen kertomus avioerolapsen elämästä, tyhjyydestä, päihteistä ja siitä, mitä ne voivat saada aikaan. Se on myös kertomus äidin ja isovanhempien tuskasta, niistä monista rukouksista, joita pojan puolesta rukoiltiin, mutta se on myös tosikertomus siitä, kuinka näihin rukouksiin myös vastattiin.
Mutta tuhon kierre katkeaa, kun vankitoverin kertomus uudesta elämästä Jeesuksen yhteydessä saa Karinkin etsimään apua Vankien Vapauttajalta. Vankilakaan ei ole sen jälkeen enää vankila, vaan kaikessa karuudessaan uuden versoavan elämän turvallinen kasvualusta.
Tämäntyylisiä kirjoja pitäisi antaa tämän päivän nuorille luettavaksi enemmän (tai yleensäkin). Vain 140 sivua tekstiä, tarpeeksi lyhyet luvut, mutta ennen kaikkea rehellinen kertomus siitä, ettei päihteiden käyttö kannata, ja ettei niistä loppujen lopuksi löydy helpotusta, tuovat lopulta vain enemmän ja enemmän ongelmia tullessaan. Ja kerrotaanhan kirjassa myös, mistä apua saa...

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Kesäkuu

Olisinpa tiennyt.

Retkellä - Harjavalta