(Lukupäiväkirjaan) Enni Mustonen; Lapsenpiika

Viime vuonna luin Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan ensimmäisen osan, Paimentytön. Jokunen aika sitten löysin kirjaston hyllystä seuraavan osan, ja niinpä Lapsenpiika päätyi luettavakseni. Hieman jälkijunassa tulen, sillä Lapsenpiika ilmestyi jo vuonna 2014, mutta yleisesti ottaen en jaksa pahemmin klikata itseäni kirjastossa varausjonoon, vaan luen haluamani kirjat sitten myöhemmin.
Vuonna 1898 Ida Eriksson pestataan lapsenpiiaksi Aino ja Jean Sibeliuksen talouteen. Hän muuttaa maalta Helsinkiin ja ottaa vastuun niin kodin keittiöaskareista kuin perheen pienistä tytöistä, pikkuvanhasta Evasta, räiskyväluontoisesta Ruthista ja Kirsti-vauvasta.
Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on tähän asti ollut mielenkiintoista luettavaa. Viimeinen osa Emännöitsijä on julkaistu tänä vuonna, joten eiköhän sekin jossain vaiheessa päädy luettavakseni. Mutta se on varmaa, että tuon kolmannenkin kirjan tulen lukemaan. Ehkä yksi seikka, joka tässä Mustosen kirjasarjassa kiehtoo, on niiden yhtymäkohta todellisuuteen, tunnettuihin perheisiin ja henkilöihin. Tiedän silti kyllä lukevani fiktiivisiä romaaneja, mutta tiedän myös Mustosen tehneen valtavasti tutkimustyötä näihin kirjoihin, joten faktaakin teoksissa on enemmän ja vähemmän.
Kaupungissa Ida kohtaa myös ensi-ihastuksensa Eliaksen, joka on pestautunut vossikkarengiksi. Idan tunteet heräävät ja voimistuvat, kun nuoret tutustuvat toisiinsa arkiaskareista varastettuina hetkinä ja harvoina vapaapäivinään.
Ensimmäisessä osassa Ida oli aputyttönä Topeliuksen taloudessa, tässä toisessa hänet pestataan Sibeliusten perheen lapsenpiiaksi. (Kolmannessa hän päätyy Edefeltin emännöitsijäksi.)

Sibeliuksille pestautuessaan Ida päätyy maalta Helsinkiin ja Lapsenpiika onkin mukava piipahdus 1800-1900 -luvun taitteen Helsinkiin, tuttuihin, mutta kuitenkin niin tuntemattomiin paikkoihin. Eikä muutto maalle, Keravallekaan, tee kirjaa tylsäksi, olenhan aikoinaan asunut Keravalla itsekin, joten kirjassa vilisee itselleni tuttuja paikkoja vaikka kuinka. Seudun historia kylläkin on jäänyt omalta kohdaltani vähemmälle, mutta nyt sekin asia tuli korjattua, ainakin hieman.
Sibeliusten perheessä Ida myötäelää emäntänsä rinnalla Janne-herran sävellystyön tuskat ja taiteelliset voitot mutta myös isännän viftireissut, muuton maalle Keravalle sekä perheen osaksi tulevan suuren tragedian.
Kirjassa liikutaan sujuvasti eri kaupunkien historiassa, historian henkilöiden elämässä, mutta myös fiktiivisissä henkilöissä ja heidän suhteissaan; Ida ja vossikkarenki Elias esimerkiksi. Olikin jo odotettavissa että kirjasarjaan otetaan mukaan hieman romantiikkaa, sitähän me lukijat yleensä odotamme, vai kuinka?

Helppoa ei lapsenpiiallakaan elämä ollut, työskenteli hän sitten kuinka hienossa perheessä tahansa. Ehkäpä juuri tämä kurkistu historiaan, siihen kuinka asiat ennen tehtiin olikin kirjan parasta antia, se oli jotain aivan muuta kuin elämä nyky-yhteiskunnassamme.
Idan on tullut aika varttua aikuiseksi naiseksi ja ottaa vastuu omasta elämästään. 
Joku saattaa tituleerata Mustosen tuotannon hömpäksi, mutta minä en tätä kategorisointia allekirjoita. Omassa lukurepertuaarissani Mustonen on kyllä kevyempää kirjallisuutta, jonka parissa rentoudun aika ajoin, mutta hömppää se ei kyllä ole.

Emännöitsijän vastaantulemista odotellessa siis.

--
(Kirjasta otetut lainaukset eivät ole aivan kuten kirjassa, sillä fiksusti kirjastossamme hälytintarra on asetettu suoraan sivuliepeen tekstin päälle, joten osa tekstistä jäi osaltani arvailujen varaan...

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Ritajärvi

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

Retkellä - Harjavalta