(Lukupäiväkirjaan) Tommi Kinnunen; Neljäntienristeys

Tämän kirjan olin kirjoittanut puhelimestani löytyvään listaan kirjoista, jotka haluaisin lukea. Olin tainnut lukea Neljäntienristeys-romaanista kiitettäviä arvioita niin lehdistä kuin blogeistakin, ja kun kirja sitten löytyi kirjastosta lainattavaksihan se päätyi.
Nuori pitäjänkätilö Maria herättää ympäristössään epäilystä. Hankalia synnytyksiä kunnialla hoitava itsellinen nainen saa vuosien mittaan tahtomansa arvostuksen mutta ei huomaa jääneensä oman kaipuunsa vangiksi.
Kuten takakannen teksti kertoo, kirjassa käydään perheen tarina läpi neljän eri henkilön kautta. Fokalisojina ovat siis Maria, hänen tyttärensä Lahja, Lahjan miniä Kaarina, sekä Marian mies Onni. Tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Lapin sodan ympärille, mutta sota on kuitenkin lopulta sivuseikka kirjan tapahumissa.
Aviottomana syntynyt Lahja-tytär tahtoo kerätä elämäänsä kaiken sen, minkä äiti omastaan painolastina hylkäsi. Sodan polttamaan pohjoiseen palaava pakolainen kaipaa avioliitossaan kosketusta, kun taas sotasankarina säilynyt Onni etsii kaupunkien lyhyeksi jääviä, kiihkeitä, kiellettyjä onnenhetkiä.
Mietin pitkään kirjan rakennetta, enkä vieläkään ole aivan varma pidinkö siitä. Kirja jakaantuu siis neljään osaan jokaisen henkilön mukaan. Yhden henkilön kohdalla lukujen välillä saatetaan hypätä kymmenenkin vuotta eteenpäin, joten aukkoja tulee väistämättäkin. Toisaalta taas seuraavan henkilön kautta asioita tarkasteltuna näitä aukkoja paikataa, joten loppua kohti kirjaa on helpompi lukea. Näin ollen kirjan alku on vaikein, sillä tuntumaksi jää rikkonaisuus ja vaikeus pysyä tarinassa mukana. Eteenpäin lukiessa tämäkin seikka helpottuu mitä useamman henkilön kautta tarinaa on jo ehtinyt lukea.
Vuosikymmeniä myöhemmin Kaarina alkaa sisustaa appensa unelmista tyhjennyttä taloa ja purkaa puhumattomuuden painostavia riippulukkoja.
En ole aivan varma pidinkö kirjasta. Tietyllä tavalla kyllä, mutta toisaalta taas en. Ehkä kyse oli ennen kaikkea siitä, että kirjan perusvire oli hyvin harmaa, henkilöiden elämät eivät olleet kovinkaan valoisia, ja tuntuu että ongelmia oli ongelmienkin päälle, eikä niitä valonpilkahduksia löytynyt montaakaan. Tiedän, että sitä se elämä välillä on, mutta ehkä fiktiivistä tarinaa lukiessani itse henkilökohtaisesti kaipaan kuitenkin sitä, että aina on toivoa (kuten elämässä aina!), elämän ankeutta löytyy oikeasta elämästä ihan tarpeeksi niin ettei minulla ole ainakaan tarvetta hakea sitä enää kirjallisuudesta.

Ehkä päälimmäinen tunne on se, että voinpahan ainakin kertoa lukeneeni tämän kirjan. Kirja ei todellakaan ollut huono, mutta minuun se ei kolahtanut niin kuin olisin toivonut.

Kommentit

  1. Itsekin olen tämän lukenut, oli mielestäni ihan ok mutta ei ehkä kaiken hypetyksen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joku muukin on ollut samaa mieltä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta