Iltalenkillä.

Pitkän lenkkitauon jälkeen kävin tänään alkuillasta lenkillä. Yksin. Joskus kun vain pitää saada selviteltyä ajatuksia, juosta pahinta kiukkua pois. Sinänsähän päivä on ollut mukava, sisältäen aurinkoa ja lämmintä, uimarannalla oleskelua, nurmikon leikkaamista sekä ystävän nimpparikahveilla piipahtamista, mutta erään instanssin kanssa asioidessa vain menee useimmiten hermot, niin myös tänään.


Peltomaisemien keskellä sitä tuntee asuvansa maalla, ja tietyllä tapaa asummekin. Tässä vaiheessa vielä ärsytys pisti askeliin vauhtia, juoksin, ja lujaa.


Viime aikoina olen suunnannut usein kulkuni hautausmaalle, niin myös tänään. Istahdin hetkeksi aikaa penkille, annoin hengityksen tasaantua. Ristin juurella on hyvä levähtää!


Pienen hiekkatiepätkän juoksin vielä niin lujaa kuin pääsin, mutta voimalaitokselle päästyäni olo alkoi helpottaa. Tahtia hidasti myös nilkka, joka ei selkeästi tykkää juoksemisesta. Harmi sinänsä, sillä minä pitäisin (ja nähtävästi pääkoppa myös)...


Joskus sitä tuntee omassa elämässäänkin seisovan tällaisen aidan takana. Nyt tyydyin vain valokuvaamaan, mutta omassa elämässä, mitä pitäisi tehdä? Kiivetä aidan yli? Kiertää se? Ryömiä ali? Vai etsiä uusi suunta?


Joskus elämässä on kysymyksiä, joihin ei vielä löydy vastauksia. Silti niitä kysymyksiä on hyvä esittää, ainakin itselleen.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Kesäkuu

Olisinpa tiennyt.

Retkellä - Harjavalta