Kaksi sutta; kumpaa ruokimme enemmän?

Näin erään kuvan facebookissa jonkun kaverini seinällä. Ei sillä niin välilä missä, ja millainen se oli, mutta sen sisältämä teksti pysäytti miettimään. Vanhan intiaaniviisauden mukaan meidän sisällämme asuu kaksi sutta; musta ja valkoinen. Ja kumpi niistä voittaa? Se kumpaa ruokimme enemmän.

Ja jos asiaa ei halua ajatella intiaaniviisauden kautta, niin selkiytetään sitä hieman.

Onko maailmani musta vai valkoinen? Täynnä valoa vai pimeyttä? Onko lasini puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Ovatko elämän vastoinkäymiset ongelmia vai haasteita?

Ajatusmaailmamme, se on kaiken keskus. Millä ruokin ajatuksiani, sitä se tuottaa enemmän ja enemmän.

Mietitäänpä vaikka kateutta, katkeruutta, itsesääliä...kuinka nopeasti se muuttuu kielteiseksi kehäksi! Pieni itsesäälin täyttämä ajatus tuntuu ehkä aivan viattomalta, mutta kuinka nopeasti se kasvaakaan. Seuraavaksi ajatuksena onkin jo se kuinka itse asiassa minun elämäni on aina ollut niin vaikeaa ja kuinka itse asiassa minun elämäni on täynnä epäonnistumisia ja muuta...ja nuo ajatukset vaativat tilaa aina vain enemmän.

Myönnän, että joskus itsesäälissä rypeminen on mukavaa, eikä ajatusten kääntäminen toiseen suuntaan ole aina edes helppoa. Mutta sen olen ymmärtänyt, että ruokkimalla ajatuksiani hyvillä ja positiivisilla asioilla, teen omasta elämästäni paljon siedettävämpää, ehkä jopa mukavaa ;)

Elämä ei todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista, mutta ei se sitä ole kenellekään. Vastoinkäymiset ovat jokaisella kuitenkin erilaiset, ja me ihmiset olemme erilaisia. Eikä se ole aina helppoa ajatella positiivisesti, välillä niitä hyviä asioita saa kaivaa kivien alta...vai saako? Ehkä kyse on enemmänkin siitä, että emme aina osaa vain katsoa oikeaan suuntaan!

Jokunen vuosi sitten pessimistisyyteni ollessa huipussaan aloin pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Kirjoitin joka ilta vähintään kolme asiaa, joista olin kiitollinen, tai jotka olivat päivän plussapuolia. Useimmiten näitä tuli enemmänkin kuin kolme, kyse oli enemmänkin siitä, että ensin piti ottaa tulppa irti.

Jos on elänyt vuosikausia tai jopa -kymmeniä pessimistinä ei muutos ole helppo. Niinhän sitä sanotaan, että suuri laiva kääntyy hitaasti.

Mutta se kääntyy joka tapauksessa.

Kyse on siis pienistä askelista. Että päätän olla ruokkimatta niitä negatiivisia ajatuskulkuja, päätän että voin oikeasti tehdä itse elämästäni elämisen arvoista, ja että lopulta minä itse olen vastuussa siitä, millainen elämästäni tulee. Siitä voi tulla surkea, tai sitten siitä voi tulla loppuelämäni kestävä suuri seikkailu.

Taidan valita jälkimmäisen.