Pähkäilyjä.

Kulunut viikko on ollut blogin puolella hieman hiljainen, mutta arki rullaa blogin päivittämättömyydestä huolimatta. Lenkkeilen paljon kuopuksen eskariin viemisten ja hakemisten yhteydessä, tuulettelen ajatuksiani ja yritän saada kroppani pysymään kunnossa. Luen runoja, kirjoittelen eri juttuja päivittäin, viilailen syksyn kursseja kuntoon, yritän saada itseni innostumaan enemmän kotitöistä ja keskeneräisistä remonttiprojekteista ja sisustamisesta ja mitäs vielä. Lueskelen iltaisin, yritän olla ihan normaali äiti, olla lasten kanssa, läsnä ja paikalla. Sitä se arki aika pitkälti on.

Vähän aikaa sitten kirjoitin siitä kuinka kaipaan välillä tietynlaista luovaa työyhteisöä, ihmisiä, joiden kanssa pitää ajatushautomoita, heitellä luovia ideoita sinne ja tänne. No, en tiedä onko tämä juuri sitä, mutta olen ottanut ainakin ensimmäisiä askeleita verkostoitumisen suhteen. Ja toivon, että tästä tulisi jotain enemmänkin. Tiettyn pisteeseen asti olen hieman erakkoluonteinen, mutta sitten kuitenkin sitä kaipaa muita ihmisiä ympärilleen, sosiaalisuutta kaiken sen yksinäisen puurtamisen vastapainoksi.
(Linkkailen enemmän sitten kun on enemmän kerrottavaa...)

Ja sitten olen tänään pähkäillyt tuntikaupalla omaa työnkuvaani, miettinyt mitä todella teen, mitä haluaisin tehdä ja miten määrittelisin itseni. Eikä se itse asiassa ole ihan niin helppoa. 
Toisaalta joskus on tarpeen kirjoittaa asioita ylös, miettiä itseään, tavoitteitaan, toiveitaan ja vahvuuksiaan. Ja joskus pitää tehdä uhkarohkeitakin juttuja, toimia hetken mielijohteesta, hypätä tuntemattomaan.

Niin proosallista kuin se onkin, niin arki toi mukanaan myös jumiutuneen niskan ja hartiat, ei pitäisi itse asiassa todellakaan istua enää tässä koneen äärellä. Lisää liikuntaa yläkropalle ja vähemmän koneella istumista, niin se vain on.

Ulkona paistaa aurinko, ainakin juuri nyt. On hulluutta istua sisällä nyt kun sade ei ainakaan juuri nyt pauhaa kaikkialla ajaen minut ja muut visusti sisätiloihin. Ehkä siis menen puutarhaan poimimaan omenia, nauttimaan vain tuosta syksyn kauniista puolesta.


(Kuva ei liity tapaukseen millään, mutta yleisesti ottaen on mukava liittää mukaan edes jokin kuva.)

Kommentit

  1. Ihanaa kun muillakin on samoja pohdintoja itsensä suhteen, esimerkiksi mitä minä haluan tehdä ja kuka olen:)

    Olen muuten miettinyt, miten jo blogiympäristökin on aikamoinen verkosto, eräänlainen ajatushautomo. Sen lisäksi, että kirjoittelee blogia, voi saada hyviä kommentteja, lukea muiden blogeja, kommentoida & saada vastakommentteja. Jotenkin tuntuu, että itse ainakin parhaillaan hakeudun sellaisten blogien äärelle, joissa pohditaan samankaltaisia kysymyksiä kuin mitä itsellä on mielessä. Usein näkökulma on hiukan eri ja omatkin ajatukset kehittyvät:) Se on varsin antoisaa:)

    VastaaPoista
  2. Tuntuu, että pohdin aina jatkuvasti samoja kysymyksiä; kuka olen ja mitä haluan tehdä ;) Mutta niinhän se menee, ajan kuluessa myös ihminen muuttuu ja jos vain suostuu muutokseen, löytää itsensä uudelleen kerta toisensa jälkeen...

    Olet ihan oikeassa että blogitkin ovat omanlaisensa verkosto, josta voi saada vertaistukea omille ajatuksilleen ja toisten kommentit tai postaukset saattavat aloittaa jonkin asian pohtimisen myös oman pään sisällä.

    Tästä tulikin mieleeni, etten muuten pääse kommentoimaan blogissasi...siis, kun en kommentoi bloggerin tai muunkaan palvelun profiilin kautta, vaan nimi ja url -tavalla mieluummin...

    VastaaPoista
  3. Kiitokset tiedosta! Tämä ei olekaan tullut mieleeni, nyt kommentointi myös nimen ja url:n kautta pitäisi onnistua:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta