(Lukupäiväkirjaan) Edith Södergran; Levottomia unia

Uskomatonta, mutta luin vasta nyt elämäni ensimmäistä kertaa Edith Södergrania, ja mistä olenkaan jäänyt paitsi. Toisaalta taas haluan ajatella, että ehkä nyt oli sopiva aika Södergranin runoille.

Mutta siis. Edith Södergran oli suomenruotsalainen runoilija ja kansainvälisestikin tunnettu runoilijana. Hänen runojaan on käännetty ainakin kuudelletoista kielelle. Södergranin rooli suomenruotsalaisen modernismin edustajana oli hyvin tärkeä, jota toisaalta hänen "elämänkertaansa" tutustuessa oli hyvin vaikea uskoa. Södergrania ja hänen runojaan alettiin arvostaa vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Alastomat puut seisovat talosi ympärillä / ja päästävät ilmaa ja taivasta sisään määrättömästi, / alastomat puut astuvat alas rantaan / ja katsovat kuvaansa vedestä. / Vielä leikkii lapsi syksyn harmaassa savussa / ja tyttö kulkee kukkia kädessään / ja taivaanrannalla / kimpoavat ilmaan hopeanvalkoiset linnut.
Kokoelma Levottomia unia etenee käsi kädessä Södergranin elämän mukaan.
Runoja; on vielä  se nuori tyttö, jollainen Södergranikin oli ollut (vaikka ei hän koskaan niin vanhaksi ehtinytkään, sillä hän kuoli vain 31-vuotiaana), runoissa on rakkautta, eroa, kaipausta, tunteiden kirjoa.
Syyskuun lyyra; Södergran kertoi itse heränneensä omaan kutsumukseensa runoilijana, ymmärsi tehtävänsä, ja piti siitä kiinni vaikka muut eivät ymmärtäneet, vaan nauroivat.
Tulevaisuuden varjo; mukana viitteitä Södergranin tutkimusmatkasta teosofiaan ja antroposofiaan, selityksiä maailmalle, selityksiä olemassaololle. Mutta se ei kuitenkaan riittänyt.
Maa jota ei ole; paluuta alkulähteelle, evankeliumin äärelle, yksinkertaisen henkilökohtaisen uskon pariin, paluuta Jumalan luokse. Ja se antoi Södergranille tyydytyksen kaiken jälkeen.
Minun pienet lauluni, / kummallisen valittavat, ehtoonpunaiset, / vaihtoi kevät vesilinnun munaan. / Pyysin rakastettuani piirtämään kuvani sen paksulle kuorelle. / Hän piirsi sipulintaimen ruskeaan multaan / ja toiselle puolelle pehmeästi kaartuvan hiekkakummun.
Minä pidin kokoelmasta hyvin paljon, enemmän kuin paljon. Runoissa oli syvyyttä, ne olivat sellaisia, joita luin useampaan otteeseen, palasin taaksepäin, pysähdyin hetkeksi aikaa.
Mietin pitkään miksi Södergranin runot kolahtivat minuun niin voimakkaasti, ja päädyin siihen, että ne kertovat niin voimakkaasti elämästä kaikkine tunteineen, ne kertovat matkasta, jonka joku on kulkenut, ne kertovat niin paljon enemmän kuin mitä sivuille on kirjoitettu.

Mietin myös kuinka vähän runous on muuttunut kaikkien näiden vuosien aikana; vuonna 1929 kirjoitetut runot ja nykypäivän runous, loppujen lopuksi aiheet ja teemat pysyvät aina samana, mikään ei muutu. Toisaalta taas kaikki on muuttunut. Eikä muutos ole pahasta, mutta ei ole kyllä myöskään paluu vanhaan...

Mutta siis, tykkäsin. Runojen lukijoille suosittelen jo siksi, että Södergran on kuitenkin niin merkittävä tekijä suomenruotsalaisen runouden saralla, mutta myös ihan vain siksi, että nämä runot nyt sattuivat olemaan todella hyviä!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Uusi vuosi ja kuulumisia.

Kysymyksiä ja vastauksia...

Vehnätön elämä.