Ihana syksy.

Puutarhassa.

Olen viime aikoina kahlannut läpi uskomattoman määrän runokokoelmia, lukenut toiset hieman tarkemmin, toiset vain selaillen. Mutta melkoisen läpileikkauksen suomalaiseen runouteen olen saanut tämän tutkimusmatkani myötä, ja tuo tutkimusmatka jatkuu edelleen.

Mutta se, mikä on kuluneina päivinä pistänyt silmään on se, kuinka paljon suomalaisessa runoudessa on kirjoitettu vuodenajoista, mutta yksi antoisimmista aiheista tuntuu olevan syksy kevään ohella. Kesä ja talvi tuppaavat jäävän hieman vähemmälle.

Mutta en oikeastaan ihmettele tätä yhtään.

Tänään on ollut sellainen syksyinen päivä, jota minä rakastan. Aurinko on paistanut, mutta on jo sen verran viileää, että saa pitää kunnolla vaatteita päällä. Luonto alkaa siirtyä vähitellen kesästä kohti syksyä, syksyn tuoksu on yksi parhaimmista. Syksy tuo mukanaan luonnon hiipumista, kuolemista omalla tavallaan, syksy antaa luvan käpertyä kotiin, hautautua jonnekin. Kevät taas vastavuoroisesti on luonnon heräämistä, uuden syntymistä, pieniä kuiskauksia kesän tulemisesta....kyllähän näitä vertauksia riittää.

Mutta palatakseni vielä syksyyn, minulle se ei itse asiassa ole koskaan ollut mitenkään masentava vuodenaika, vaan syksyllä minä yleensä herään henkiin, aloitan jotain uutta, tunnen eläväni.

Eino Leinoa...

Onneksi on perjantai. Alkaa viikonloppu eikä meidän kalenterissamme ole mitään ohjelmaa. Aamulla saa nukkua kerrankin pitkään, syödä hitaan aamupalan, olla vain tekemättä mitään. Paitsi jos ei sada olemme takuuvarmasti ulkona, sillä näiden sateisten viikkojen jälkeen sateettomuus on melkein parasta mitä tiedän. Ehkä luen runoja (kissan kanssa tai ilman) tai ehkä ajelemme Tampereelle tapetti- ja liisteriostoksille, ehkä vihdoin ja viimein saamme eteisen remontin edistymään, ehkä käymme frisbeegolfaamassa tai ehkä emme tee yhtään mitään.

Mutta ennen kuin poistun koneelta, saatan käydä hieman ihailemassa Sam Woozin uskomattoman upeita valokuvia Melbournesta (linkki) sekä katsomassa Melbourne-videon (linkki), taas kerran. Uskomatonta, että meidän reissustamme Australiaan ja Uuteen-Seelantiin on pian jo vuosi. Aika vain menee niin nopeasti...