Ajatuksia arjessa elämisestä.

Toimistohiirestä Leijonaemoksi heitti tuolla edellisen postauksen kommenteissa mielenkiintoisen ajatuksen, jota aloin itse pohtia myös. Että mitä se arki loppujen lopuksi on ja millaista haluaisin oman arkeni olevan (aika pitkälti suora lainaus kommentista). Päädyin siihen, että itse ainakin haluaisin arkeni olevan luovaa, inspiroivaa ja läsnäolevaa (taas samaisesta kommentista lainatut määreet, olivat vain niin osuvia, etten edes yritä keksiä omia tilalle). Arkeahan me täällä loppujen lopuksi elämme enemmän kuin mitään muuta.

Ja siinähän se haaste sitten tuleekin; kuinka onnistuisi tekemään omasta arjestaan itsensä näköistä ja sisältörikasta. Sellaista, että useimpina iltoina voisi ajatella, että olipas päivä, mielenkiintoinen sellainen. Tiedän, että joku jo ajattelee, että taas se vetää ne vaaleanpunaiset lasit päähänsä, mutta ei se mitään. Sillä olen silti sitä mieltä, että minulla itselläni on niin suuri vaikutus siihen onko arkeni tylsää vai mielenkiintoista tai millaiseksi päiväni muodostuu. Se voi olla luovaa, inspiroivaa ja läsnäolevaa, se voi olla mielenkiintoista ja innostavaa siitäkin huolimatta, että kaikki päivät eivät ehkä tunnu siltä.

Ehkä joku ajattelee, että helppoahan se on esimerkiksi kotiäidille, joka nyt kuitenkin on kaiket päivät kotona tai tällaiselle kotityöläiselle, jonka työ on luovalla alalla. Että sano nämä samat asiat istuessasi kaupan kassalla, teknisenä tukena, varastomiehenä, kirjanpitäjänä, you name it.
Mutta väitän, että se on yhtä helppoa tai vaikeaa meille jokaiselle. Luovan työn tekijälle arki voi olla juuri niin tylsää, se voi olla puurtamista päivästä toiseen, kotiäidin päivät voivat olla juuri niin puuduttavia, täynnä aikatauluja ja rutiineja, kun taas se kaupan kassa sen sijaan tekeekin arjestaan mielekästä ja merkityksellistä, inspiroivaa ja luovaa.

Yritän päästä itse asiaan vähitellen. Millaista minun arkeni sitten on ja miten voisin tehdä omasta arjestani sisältörikasta ja mielekästä ja niin, luovaa, inspiroivaa ja läsnäolevaa?

Minun arkeni on loppujen lopuksi hyvin rutinoitunutta ja aikataulutettua. Kuopus pitää viedä eskariin tiettyyn aikaan ja hakea myös. Koululaiset tulevat tiettyyn aikaan koulusta kotiin, lapset kaipaavat koulupäiviensä jälkeen äitiä ja haluan aikaani ja huomiotani heille myös antaa. Jossain vaiheessa pitää tehdä ruokaa, kotitöitäkin (jos jaksaisi), puutarha kaipaisi huomiota, satoakin olisi kerättävänä. Tietyillä töilläni on deadlinet, toisilla taas ei niinkään. Taiteilen arjen aikataulujen lisäksi myös sen suhteen, että jotkut työt vain pitää saada tehtyä tiettyyn päivään mennessä, toisten kanssa taas voi joustaa.

Huomaan, että minulla on hyvin suuri riski mennä siihen rutiininomaiseen suorittamiseen, josta olen niin kovasti pyrkinyt pääsemään eroon. Haluaisin pitää arjessani ja työssäni mukana pienen leikkimielisyyden, haluaisin antaa tilaa myös sattumille, jollekin uudelle. En haluaisi sitoa arkeani ja työtäni liikaa, vaan haluaisin että luovuudellani olisi tarpeeksi tilaa kasvaa ja kehittyä.

En halua elää arkeani (ja samalla suurinta osaa elämästäni) miettien kuinka paljon pitäisi tehdä ja mitä vielä on tekemättä. Haluaisin ottaa jokaisen päivän, jokaisen työn, jokaisen hetken niin, että voisin nauttia siitä. Tämä nyt ei koskaan voi täysin toteutua, mutta siihen olisi kuitenkin hyvä pyrkiä.
Tällä hetkellä nautin siitä, että kahdeksan kotiäitivuoden ja muutaman hektisen opiskelijavuoden (yhdistettynä perhe-elämään kolmen lapsen kanssa) sekä puolen vuoden kotikoulun pitämisen jälkeen aamupäivät ovat minun omaa aikaani, meillä on hiljainen talo ja minulla on mahdollisuus tehdä mitä vain. Työt on tehtävä jos tienata haluaa, mutta väitänpä että työntekokin on tehokkaampaa, kun se on mielekästä. Minulla on tällä hetkellä mahdollisuus lähteä kävelemään yksin, kävellä ajatuksiani selkeämmäksi tai työstää jotain runon säettä tai romaanin vaikeaa kohtaa sillä tavalla. Minä voin lähteä hakemaan inspiraatiota (sieltä kaupungin ainoasta) taidemuseosta, voin istua portailla juomassa kahvia ja miettiä jotain kinnkkistä juttua. Tai voin oikeasti vain olla.

Haluaisin haltioitua enemmän kaikesta mitä näen, haluaisin osata hengittää syvempään, keskittyä hetkeen paremmin. En kaipaa itse asiassa arkeeni pahemmin hektisyyttä ja uskomatonta määrää ohjelmaa, ja kun niitäkin aikoja tulee, osaa taas nauttia siitä hiljaisuudestakin.

Ei minun tarvitse hihkua jokaisen äärellä, haltioitua jokaisesta näkemästäni asiasta, mutta on eri asia opetella nauttimaan arjen pienistä asioista kuin lähteä naminamipusipusilinjalle.

Se olisi aika karua kahdeksankymppisenä miettiä sitä, kuinka en osannut silloin kolmikymppisenä nauttia elämästäni ja arjestani vaan raahustin väsyneenä ja harmaana päivästä toiseen. Eikä tässä tarvitse lähteä övereitä vetämään, riittää että miettii mitä haluaisi omalta arjeltaan ja miten siitä voisi tehdä edes hieman mielekkäämpää. Jos arkea piristää punainen lakka kynsissä, tee se. Jos se on yksi pala suklaata hyvän kirjan kanssa, syö se. Jos se on tanssimista vesisateessa, mene ja tee se. Kunhan se on sinunnäköistäsi, juuri sellaista kuin itse haluat!

Kommentit

  1. Ihanaa lukea tätä pohdintaa, jota itsekin mietin:)
    Ja inspiroivaa päivää myös sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ja samoin, inspiroivaa arkea myös sinulle! :)

      Poista
  2. Täällä oli eilen kunnon ukkoskuuro ja oli kiva hypiä sateessa. Sitten jaksoi taas tehdä kaappeja uudella innolla. Terv. Aulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei ollut eilen ukkosta, mutta sähköt meni joka tapauksessa. Sitä huomaa aina kuinka riippuvaisia sähköstä ollaankaan...

      Mutta sateessa hyppiminen helpottaa kummasti! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta