(Lukupäiväkirjaan) Arja Tiainen; Kalastaja Merlin

Noloa tunnustaa, että tämän runokokoelman löysin omasta kirjahyllystäni enkä ole sitä vielä koskaan lukenut. Kaiketi ostohetkellä runoilijan nimi on kuulostanut tutulta eikä hinta ole huimannut, on sitä ostospäätöksiä tehty heppoisemminkin perustein.

Mutta asiaan.

Wikipedia (ah, luotettava tietolähteeni) kertoo, että Tiainen on kirjoittanut runojen lisäksi myös kritiikkejä, novelleja, kuunnelmia, polemiikkia antologioissa ja lehdissä. Samainen lähde kertoo myös että Tiaisen runoja on ollut myös erilaisissa kansainvälisissä julkaisuissa.
Olen väsynyt puhumaan itsestäänselvyyksiä. / Minä tahtoisin kuutamossa kylpevän kylän, / sateiset heinikot, kimaltavan järven, / hiljaisuuden jonka vain sade ja tuuli rikkoo. / Minä tahtoisin hataran savusaunan, / laiturin, josta voisi uida kaislikon reunaan, / saaren, jossa minua odottaa tuttu ihminen / öljylampun valossa verannalla, teetä juoden.
Kalastaja Merlin kertoo rakkaudesta, se kertoo naisesta, se kertoo miehestä. Se sisältää yllättävän paljon erottiikkaa, suoraa ja vähemmän suoraa. Ehkä kokoelma kertoo ennen kaikkea runon puhujan, naisen, rakkauden kaipuusta, antautumista Merlinille kerta toisensa jälkeen, kaikkensa antamista, vaikka tietää ettei ole miehelle ainoa, vaan yksi monista.
Sade soittaa, minä istun rapulla ja tiedän / ettet petä, sinä tulet joskus, hän tulee, / näitä hetkiä en vedä yli / hän on peitto ja aurinko. / Vähän aikaa onnen kuvitelma, harha.
Välillä voi miettiä onko hieman kliseistä että runon puhuja on runoilija, että runojen nainen kirjoittaa runoja, on runoilija. Mutta Tiainen on mielestäni onnistunut tässä melkoisen hyvin, en ajattele ko aihetta käsitteleviä runoja kliseisinä, ne yksinkertaisesti toimivat.

Runoilija ja Merlin tarvitsevat toisiaan.
Runoilija toteaa: Minä suunnistan sinne missä kirjani ovat. / Vaikken poistuisi kotoa koskaan. / Teen miehestä laulun. / Tarjoan sille parhaat naiset. Jos se tahtoo.
Ja hieman myöhemmin Merlin vastaa: Minä tiedän milloin hän asetti elämän / runouden edelle / ja että minä olen pelkkä välikappale / siinä prosessissa. Ja hieman myöhemmin samassa runossa: Kun minä kuolen, hän tekee minusta laulun. / Hän tekee minusta laulua kaikenaikaa. / Suloinen on taide, uni, kalastamisen hetki. / Minä nostan verkot, kuin nostaisin / naisen syliini.

Haluaisin vain kirjoittaa tähän lainauksia runoista toinen toisensa jälkeen, koska ne kertovat minua paremmin kokoelmasta, siitä mitä kokoelma pitää sisällään, mitä jokainen runo pitää sisällään.
Taas yksi runokokoelma, jonka haluaisin lukea uudestaan, ajatuksen kanssa. Mutta muutama kokoelman runo tulee olemaan materiaalina syksyn runokurssilla, joten odotan mielenkiinnolla sitä, millaisia keskusteluja opiskelijoiden kanssa saamme aikaan.
Oli ja meni, Merlin / taakseen katsomatta, ja raunioina on mieleni / hiukset ja iho punaista täplää täynnä / ............. / On talvi ja lumessa lymysi paras rakkauteni, / lumesta tehty mies, ja lumien myötä suli ja meni / Merlin, elämästäni.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Muutto!

Joskus unelmat muuttuvat.

Kysymyksiä ja vastauksia...