Päivän päälimmäisiä.
...ettei tarvita niin isoja juttuja, että ihminen on onnellinen. Tai ainakin tyytyväinen. Tiedän että minun pitäisi ulkoilla kuopuksen kanssa enemmän aamupäivisin, mutta eipä vain olla ulkoiltu. Tänään sentään käveltiin aamupäivästä kirjastoon ja ruokakauppaan. Tylleröinen hyppi iloisena eteenpäin uusissa lempilenkkareissaan ja minä ihailin puita, jotka syksy on jo alkanut värittää kohti syksyä.
...kotiäitivuosistani huolimatta ansioluetteloni ei näyttänyt kuitenkaan täysin tyhjältä. Olen joskus elämässäni tehnyt töitäkin, joten työkokemustakin sain listattua. Erityisen ylpeä saan kyllä olla muusta aktiivisuudestani, sillä luottamustoimia ja muuta toimintaa oli ihan mukavasti ja ne tukevat vielä hakemaani paikkaa. Hakemus on vielä kirjoittamatta, mutta päässä sekin jo hahmottumassa.
...en edes muista koska olen viimeksi hakenut töitä. Tai ollut työhaastattelussa. Enkä voi kirjoittaa olevani ahkera, rehellinen ja tunnollinen, sillä sitä ovat kaikki muutkin hakemuksissaan. Jotain persoonallisempaa, mutta mitä?
...vastoinkäymiset ja pettymykset elämässä eivät ole koskaan mukavia, mutta ehkä ne toimivat kimmokkeena muutoksille elämässä. Vielä etsin tietäni eteenpäin, mutta vaikeudet vahvistavat. Niin se kai menee.
...kirjoitin aikaisemmin uudesta rytmistä ja kuinka hankalaa se on ollut. Nyt kuukauden jälkeen huomaan sen muotoutuneen vähitellen. Enää en nuku päiväunia enkä tarvitse joka päivä edes päiväkahviani. Aamulla sängystä nouseminen on jo helpompaa, vaikka ei se klo 6.15 herääminen edelleenkään ole herkkua.
...olisi kiva, että se kaikki aika jonka vietän koneella työskennellen (en edes surffaillen!) tuottaisikin jotain. Nyt se kaikki on vain niin epämääräistä. Tuottaahan kässärin työstäminen mahdollisesti kustannetuksi tullessaan tekijäkorvauksia, mutta se ei paljoa lohduta nyt ihmistä joka ei edes muista koska on viimeksi saanut oikeaa palkaa tekemästään työstä. (=tehnyt palkkatyötä)
...joskus joidenkin kysymysten vain pitää pysyä avoimina. En tiedä miksi, mutta näin se vain on.
...ja viimeisenä. Viime aikoina vanha tuttu pessimismi on nostanut päätään ja lujaa, joten olikin jo aika lukea omia oppejaan. Aika laittaa ne vaaleanpunaiset lasit takaisin päähän...
...kotiäitivuosistani huolimatta ansioluetteloni ei näyttänyt kuitenkaan täysin tyhjältä. Olen joskus elämässäni tehnyt töitäkin, joten työkokemustakin sain listattua. Erityisen ylpeä saan kyllä olla muusta aktiivisuudestani, sillä luottamustoimia ja muuta toimintaa oli ihan mukavasti ja ne tukevat vielä hakemaani paikkaa. Hakemus on vielä kirjoittamatta, mutta päässä sekin jo hahmottumassa.
...en edes muista koska olen viimeksi hakenut töitä. Tai ollut työhaastattelussa. Enkä voi kirjoittaa olevani ahkera, rehellinen ja tunnollinen, sillä sitä ovat kaikki muutkin hakemuksissaan. Jotain persoonallisempaa, mutta mitä?
...vastoinkäymiset ja pettymykset elämässä eivät ole koskaan mukavia, mutta ehkä ne toimivat kimmokkeena muutoksille elämässä. Vielä etsin tietäni eteenpäin, mutta vaikeudet vahvistavat. Niin se kai menee.
...kirjoitin aikaisemmin uudesta rytmistä ja kuinka hankalaa se on ollut. Nyt kuukauden jälkeen huomaan sen muotoutuneen vähitellen. Enää en nuku päiväunia enkä tarvitse joka päivä edes päiväkahviani. Aamulla sängystä nouseminen on jo helpompaa, vaikka ei se klo 6.15 herääminen edelleenkään ole herkkua.
...olisi kiva, että se kaikki aika jonka vietän koneella työskennellen (en edes surffaillen!) tuottaisikin jotain. Nyt se kaikki on vain niin epämääräistä. Tuottaahan kässärin työstäminen mahdollisesti kustannetuksi tullessaan tekijäkorvauksia, mutta se ei paljoa lohduta nyt ihmistä joka ei edes muista koska on viimeksi saanut oikeaa palkaa tekemästään työstä. (=tehnyt palkkatyötä)
...joskus joidenkin kysymysten vain pitää pysyä avoimina. En tiedä miksi, mutta näin se vain on.
...ja viimeisenä. Viime aikoina vanha tuttu pessimismi on nostanut päätään ja lujaa, joten olikin jo aika lukea omia oppejaan. Aika laittaa ne vaaleanpunaiset lasit takaisin päähän...
Kommentit
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi