Uusi vuosi.

Vuosi vaihtui rakkaiden ystävien seurassa, ja se olikin rento ja mukava vuodenvaihde kaikkinensa. 
Edellinen vuosi oli hektinen ja aivan liian kiireinen (vaikka tylsyyttäkin ehdin valittaa), joten tälle vuodelle tavoitteenani on rauhoittaa omaa elämää, hidastaa tahtia ja keskittyä olennaiseen.


Tänään kävin pienellä päivälenkillä miehen kanssa. Aurinko paistoi ja pakkanen nipisteli poskia. Ja vaikka riippusillalla seistessämme tuuli puhalsi todella kylmästi, olo oli kuitenkin hyvin seesteinen. Juuri siinä oli niin hyvä olla.

Tälläkin hetkellä elämässäni on asioita, joiden pohtiminen aiheuttaa stressiä, mutta jostain syystä joen ääressä ollessani ongelmani ja haasteeni tuntuvat hyvin pieniltä. Hengitettyäni hetken aikaa raikasta ulkoilmaa tiedän, että minä selviän.


Loppuvuosi oli täynnä stressiä ja väsymistä, jotka omalta osaltaan taisivat laskea vastustuskykyäni. Olin puolitoista kuukautta jatkuvassa kuume/flunssakierreessä ja näin ollen ilman lenkkeilyä ja muutakaan liikuntaa. Lepo on tehnyt tehtävänsä ja olen taas terve, mutta selkäni ja lonkkani taasen ovat kärsineet liikkumattomuudesta. Siksipä tammikuulle tavoitteeni on lisätä liikuntaa vähitellen ja näin ollen saada liikunta takaisin voimavarakseni, jollaiseksi se ehti viime vuonna jo tulemaan.


Edellisen vuoden viimeisinä päivinä kirjoitin, että välillä kaipaan täältä pois, kaupungin vilinään. Mutta ehkä välillä pitää käydä muualla, jotta huomaisi kuinka paljon tämä paikka minulle kuitenkin merkitsee; luonto, maisemat, ja se rauha, joka omalla pikkukylällämme on. Ja tiedän, että luovuuteni tarvitsee juuri nyt tämän ympäristön herätäkseen; se on uinunut jossain syvähorroksessa jo pidemmän aikaa. Kiire ja stressi tukahduttavat luovuuden, sen opin viime syksyn aikana. Ja kun ensimmäinen lomaviikko oli takana, huomasin olevani täynnä uusia ideoita, täynnä innostusta ja halua tehdä jotain. Muistikirjani täyttyi mitä eriskummallisimmista ajatuksista ja se sai minut hymyilemään. Sillä sellaista elämän pitäisi aina olla!


Siksi on pakko hidastaa. On tarpeen miettiä mitä oikeasti haluan tehdä ja mihin omat voimavarani riittävät (sillä yhden ihmisen ei tarvitse riittää kaikkeen, sen olen vähitellen oppimassa). 

Viime vuonna kyseenalaistin oikeastaan kaiken; sen mitä olen ja mitä teen. Ja käytyäni tuon prosessin läpi, olen tänä päivänä edes hieman vahvempi, tai varmempi. Tiedän mitä haluan tehdä, ja haluan myös panostaa siihen, kulkea päättäväisesti eteenpäin.

Ja sitten on mukana se yksi yllätystekijä nimeltään elämä. Tiedän itse mitä haluan, mutta vielä en tiedä mitä elämä tuo tänä vuonna tullessaan...

Kommentit

  1. Se on niin totta, että kiire ja stressi tappaa luovuuden. Muistan kun yritin loppuvuodesta pinnistellä uusia ideoita ja aivot löivät täysin tyhjää. Ei syntynyt kerta kaikkiaan mitään. Nyt kun olen ollut lomalla pari viikkoa, aivoissa on taas väljyyttä ja uusia ideoita tulee vähän väliä mieleeni.

    Hidastaminen tavoitteensa myös minulla. Välillä se onnistuu elämässänoi hyvin, sitten taas kaikki menee ihan överiksi kuten kävi viime syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen olen huomannut itsekin, että väkisin vääntämällä ei synny kyllä yhtään mitään. Pahinta oli opiskeluaikoina, kun kirjoittamista opiskellessani olisi ollut pakko olla koko ajan luova ja tuottaa uutta, ja olin vain niin stressaantunut ja väsynyt, ettei siitä tullut muuta kuin väkisin vääntämistä.

      Se vain on niin paras tunne kun ideoita pulpahtelee pintaan jatkuvasti ja kertarysäyksellä, sitä kun olisi useamminkin. Ainakin tähän ikään mennessä näytän selkeästi tarvitsevan siihen rentoutuneet ja levänneen olotilan, eikä viime syksy kyllä tarjonnut paljoakaan sellaisia mahdollisuuksia ;)

      Toivottavasti onnistut hidastamaan tänä vuonna ja saat enemmän väljyyttä ja luovia hetkiä arkeesi!

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Vehnätön elämä.

Olisinpa tiennyt.