Luojan luomaa ihailemassa!


Eilen aamulla lumityöt tehtyäni vilkaisin taivaalle; aurinko oli vasta nousemassa. Jätin lapion siihen, kävelin joen rantaan, seisoin laiturilla katsomassa uskomatonta näkyä; auringon nousemista. Sinä vaiheessa se oli onneksi vasta tuloillaan, joten nappasin muutaman kuvan ja lähetin miehelle, joka ei epäröinyt sekuntia1kaan, vaan nappasi kameran kainaloonsa ja juoksi paikalle muutamassa minuutissa.

Olenhan minä auringon ennenkin nähnyt nousevan, mutta eilen se oli kokemus, jota en ihan heti unohda. Vain viisitoista minuuttia ja mikä muutos maisemassa tapahtuikaan. Alun varovaisuuden jälkeen maisema värjäytyi aina vain enemmän punaisen ja oranssin eri sävyillä, ja minä seisoin vuoroin missäkin puskassa saadakseni taltioitua sen kuviini, enkä edes osannut sanoa mitään, niin hiljaiseksi tuo luonnon oma näytös veti.

Paitsi sitten. Aurinko nousi. Oli uskomatonta kuinka tuon oranssina hehkuvan pallon nousun pystyi näkemään omin silmin. Kato, nyt se nousee! raikui varmasti toiselle puolelle jokeakin, niin paljon tästä näytöksestä innostuin!

Ja voi kunpa tuon asenteen ja innostuksen saisin pidettyä mukanani jatkossakin; siitä oli tänään kuvataidekurssilakin puhetta. (Siitä enemmän myöhemmin.) Lapsenomainen innostuminen ja asennoituminen on se ydin; sitä haluan itselleni lisää!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta