Valoa ja varjoja.


Tänään jatkui taas kuvataidekurssi, jonka aloitin viime syksynä. Edellinen opettaja jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa, joten tänään olikin ensimmäinen tuntimme uuden opettajan kanssa.

Jokaisella opettajalla on oma tyylinsä, oma tapansa opettaa, tehdä asioita. Ja jokaiselta opettajalta oppii aina jotain. (Ja siksi pitäisi itse asiassa käydä mahdollisimman monen opettajan opissa!)

Syksyllä oppitunnit kuluivat tekemiseen, eikä siinä mitään, sitä vartenhan kurssille olin lähtenytkin. Mutta tänään, ohjelma oli toinen. Itse tekemisen sijaan me kuuntelimme ja katsoimme, ja tuntui, että tänään opin jotain todella tärkeää, jotain sellaista, joka kaipaa vielä työstämistä.
  
Opettaja lähti liikkeelle perusteista, värien valinnasta, valosta ja varjoista. Virheiden tekemisen tärkeydestä, ja siitä, ettei mikään maalaus ole pilalla lopullisesti, vaan niitä voi aina käyttää uudelleen. Ja tajusin, että joskus on tärkeää vain kuunnella, se tieto, jonka tänään saimme on perustusta tulevalle; sille mitä aiomme tehdä.

Varsinkin kun opettaja päätyi romuttamaan suurimman osan niistä työskentelytavoista, joihin olemme tottuneet. Hän opetti meitä katsomaan asiaa aivan uudesta näkökulmasta, lähestymään omaa työtämmekin aivan uudella tavalla. Yksinkertaistaminen oli tietyllä tavalla teemana, sillä suurin osa meistä kurssilaisista on lähestynyt loppujen lopuksi asioita aivan liian monimutkaisesti, kun ratkaisu onkin yksinkertaisuudessa, ja yllätys yllätys; valossa ja varjoissa.

Monen sanat tämän jälkeen olivat; olen pelännyt, en ole uskaltanut. Ja niin olemme jämähtäneet tekemään työn toisensa jälkeen samalla tavalla.
Ja nyt joku tuli ja sekoitti kaiken!

Mietin siinä seistessäni ja opettajan työskentelyä seuratessani, että niin se on myös muussa elämässä. Uuden edessä sanomme, että pelkään, en uskalla. 
Me teemme monista asioista useimmiten aivan liian monimutkaisia, katsomme asioita vain yhdellä tavalla, toimimme yleensä sillä totutulla tavalla. Ja vastoinkäymiset ja haasteet elämässä, eihän niitä kukaan toivo, mutta siinäkin; valo ja varjot vuorottelevat elämässä, se on totuus. Tärkeintä on se, mihin itse kiinnitämme huomiomme.

Aloittamani pastellityö siirtyy sivuun, sillä kas kummaa, olin aloittanut sen kuten ennenkin. Ei se ole väärä tapa toimia, mutta opettaja haastoi kokeilemaan uutta tapaa. Ja suoraan ihmishahmon hahmottelemisen sijaan lähdenkin liikkeelle varjoista. Sen jälkeen tulee vasta kaikki muu.

Tästä oppitunnista jäi paljon työstettävää, jotain sellaista, mikä ei vielä ihan omissa ajatuksissani ole loksahtanut paikoilleen, mutta joka vielä etsii uomaansa. Ja vielä sen ymmärrän.

Eilen vielä mietin jaksanko jatkaa koko kurssia. Kuten tekstistä huomaa, taisi kannattaa.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta