Runoperjantai: Sanomalla vähemmän kerrot enemmän.

Tämän viikon sukeltaminen runojen maailmaan jäi hieman pintaraapaisuksi, sillä päivä on kulunnut huomattavasti proosallisemmissa merkeissä. Keittiöön piti ostaa uusi hana, tehdä ruokaostokset. Mutta kaikesta huolimatta. Romaaniin en ole kurkistanutkaan, aamukahvin aikaan kirjoitin vain pieniä muistiinpanoja muistikirjaani, muuten se on saanut levätä taas, ja hyvä niin.

Syksyä varten valmistelemani runokurssin ansiosta koneellani on kiitettävä määrä suomalaista runoutta 1900-luvun alusta tähän päivään asti. Tänään en kuitenkaan lukenut  mitään näistä, joskus sitä vain kaipaa konkreettista kirjaa käteensä, sivuja joita käännellä, sitä tunnetta kun lukee runon sieltä, toisen täältä.

Onneksi kirjahyllyssänikin on muutama hyllyllinen runokokoelmia, joten ongelmahan tämä ei ollut. Hetken aikaa tarjontaa selailtuani päädyin Eila Kivikk'ahoon, viisisatasivuista opusta selailemaan.
Kesä kirjoitti / enteensä unikirjaan / ja lintu soitti / ajan ovikelloa / ikuisuuden rajalla.
Kivikk'ahon kohdalla ihailen aivan suunnattomasti sitä kuinka hän kertoo muutamilla säkeillä niin paljon. Että aina ei tarvitse olla niin monisanainen, selittää ja kertoa juurta jaksaen kaikkea mahdollista, vaan joskus sanomalla vähemmän kerrot paljon enemmän. Näennäisesti niin helpon ja yksinkertaisen näköisiä runoja, mutta useimmiten ovat luultavasti vaatineet paljon työtä löytääkseen muotonsa, saadakseen kaiken sen rivien välisen näkymään edes hieman.
Ovenavaus. / Ruskon vieno hyminä. / Päivä on mennyt / takaisin suureen saliin / yön kattokruunuksi.
Kulunut vuosi on ollut minulle aika lailla täynnä proosan kirjoittamista ja lukemista. Kevät meni kakkoskässäriä viimeistellessä, kesä kaunokirjallisuutta lukiessa ja tämä syksy kolmoskässäriä kirjoittaessa. Ei oikeastaan siis ihme, että viimeaikaiset runoni ovat olleet hyvin proosamaisia, kertovat joskus ehkä liikaa. Tiedän että yksi ongelmistani on kertoa liikaa, se, että avaan kaikki valmiiksi, enkä jätä lukijalle tarpeeksi tilaa lukea ja tulkita, ja siitä todella haluaisin päästä eroon.

Runojen kirjoittaminen on muutenkin ollut viimeaikoina hieman vaikeaa. Tai siis "runoilijana" etsin vielä identiteettiäni, jos kirjailijana sellaisen olen jo onnistunut löytämään. En ole aivan varma mihin suuntaan minun pitäisi lähteä, tai paremminkin, haluaisin lähteä.

Lähtiessäni opiskelemaan kirjoittamista pidin itseäni ennen kaikkea runojen kirjoittajana, sitten vasta proosan. Ja sitten kävikin toisin.
Kaikella rakkaudella opettajaani kohtaan, olen oikeastaan siitä lähtien ollut runojeni kanssa hieman tuuliajolla, sillä se mille pohjalle joskus olin ehkä rakentanut runojen kirjoittamiseni räjäytettiin taivaan tuuliin, jouduin kyseenalaistamaan oikeastaan kaiken, enkä ole aivan varma olenko vieläkään löytänyt takaisin. Toisaalta en tiedä onko se edes huono juttu, kirjoittajana kasvaminen vaatii aikaa, se vaatii kyseenalaistamista, se vaatii muuttumista.
Jokaisen latvan / jokin oksa / aina jää / varjojen puolelle. / Varjo kiertää. Elämä / ulottuu syvyyssuuntaan.
Mutta se, mitä tajusin; haluan oppia kertomaan vähemmän. Haluan kirjoittaa säkeitä, jotka ovat yksinkertaisia, mutta kuitenkin pitävät sisällään paljon.
Koit lumen ja jään, / sateet, poudat, elämän / ääripisteissään. / Mahdoton sitä ahtaa / harpin yhteen ympyrään.
Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat pitkän matkaa käsi kädessä, jokainen kirjoittaja tarvitsee kontekstikseen muiden tekstejä, kukaan meistä ei ole tyhjä taulu, ei luo mitään tyhjästä.
Mutta voihan se joskus vaikuttaa negatiivisestikin. Että runsas proosan määrä arjessani vaikuttaa paljon myös kirjoittamiseeni. Että kaikki se lukemani kaunokirjallisuus vaikuttaa myös runoihini. Sillä loppukesästä ja alkusyksystä luin uskomattoman määrän runoja, kirjoitin myös. Ja niihin runoihin itse asiassa onnistuin saamaan paljon sitä jotain.

Ehkäpä yksinkertaisin resepti itselleni kirjoittajan on tällä hetkellä se, että luen hiukkasen vähemmän proosaa ja keskityn sitäkin enemmän runouteen. Sitä tuo työn alla kolmoskässärikin kaipaisi, jos rehellisiä ollaan.

Runollinen ajattelu proosallisen ajattelun sijaan; piristäisikö se myös tätä harmaata marraskuuta?


(Tekstissä lainatut runot: Eila Kivikk'aho; Ruusukvartsi, 1995. )

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Suvi Ahola; Iljan äidiksi

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Retkellä - Harjavalta