Runoperjantai: pois tavanomaisuudesta.

Ensin mietin, että jätän tänään runoperjantain väliin, koska tuntuu, että päivä on niin täynnä ohjelmaa ja tekemistä jo muutenkin. Olisi Yllätysten yö, jota varten pitäisi vielä leipoa, pakata viikonlopun reissua varten tavarat, ja mitäs vielä, normaalit työpuuhat myös.

Mutta päätin, että ei, en jätä runoperjantaita väliin. Kukaan ei pakota minua käyttämään tähän koko päivää, riittää että annan runoille edes hieman huomiota, löydän itselleni jotain uutta.

Ja itse asiassa, viimeviikkoinen postaukseni herätti paljon ajatuksia, itselleni juurikin. Ja tämän kuluneen viikon olen toiminut uudella tavalla; runot ovat olleet osa jokaista työpäivää. Olen löytänyt kultaisen keskitien runojen ja romaanin suhteen, ja loppujen lopuksi huomaan runojen kirjoittamisen ja muokkaamisen tukevan paljon tuota kolmatta romaanikässäriäni, ei yhtään huono juttu siis.

Mutta tänään.

Tänään olen miettinyt tavanomaisuuksien kirjoittamista. Sitä kuinka helposti tulee kirjoitettua niillä kuluneilla ja itseselvillä ilmauksilla. Että taivas on sininen, nainen on kaunis, tee on kuumaa, aurinko keltainen ja sade märkää. Niinhän ne ovat. Mutta runossa, asioiden ei tarvitse olla kuten normaalisti ovat. Kuka kaipaa sitä suoruutta, kuka haluaa lukea niitä säkeitä, jotka kertovat kaiken sen, mitä tiedän jo ennestään?

Kuinka paljon tilanne muuttuu sillä että vinksautamme ajattelutapaamme? Että kirjoitamme asioita uudella tavalla?

Runouden kuntokoulu -kirjassa Markku Toivonen on listannut esimerkiksi vastakohtaisuuteen perustuvia paradokseja (siksi en vaivaudu itse keksimään uusia :D ): Ruma kaunotar, musta aurinko, raateleva hyväily, pölyävä sade....eikö vain herätäkin aivan uudenlaisia mielikuvia tavanomaisiin ilmauksiin verrattuna?

Yksi uusimmista runollisista löydöistäni on Arto Melleri, jota en ole lukenut ennen viime kesää ollenkaan. En tiedä miksi olen hänen runojensa yli hypännyt kerta toisensa jälkeen kirjaston runokokoelmia tutkiessani, mutta onneksi työn alla ollut runouden kurssi pakotti minut tutustumaan uskomattomaan määrään suomalaista runoutta, ja uusia tuttavuuksia löytyi vaikka kuinka.

Mutta Melleriin siis palatakseni, ihastuin täysin hänen tapaansa kirjoittaa, siihen kuvallisuuteen, jota hänen runoissaan on.
Täällä ei tuntilasissa ole hiekkaa / vaan sementtiä 
Kyseinen Mellerin runo ei nyt ehkä asetu säkeineen tuohon juuri listaamaani paradoksien kautta kertomiseen, mutta Melleri ei kirjoita kuluneilla ilmauksilla. Aika ei runossa kulu hitaasti, vaan tuntilasissa on hiekan sijaan sementtiä...sama asia, mutta niin paljon mielenkiintoisemmin ilmaistuna.
Puut ovat kourallinen nälkiintyneitä sotilaita
Jokainen varmasti näkee kyseiset puut edessään! Ei tarvitse kuvailla käppyräisiä ja lehdettömiä puita, kyseinen säe kertoo kaiken, ja vielä enemmänkin.
Metsä on vielä pellon reumaattinen valtias 
Muiden runojen lukeminen on avartavaa, ne antavat niin paljon työkaluja omaan työhön, omien runojeni työstämiseen. Melleriin tutustumisen jälkeen en ole alkanut jäljitellä hänen tapaansa kirjoittaa runoja, mutta olen saanut konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka minun helmasyntini, kuluneet ilmaukset, olisi vältettävissä, kuinka paljon enemmän voin saada runoihini sisältöä lukemalla niitä uudestaan ja uudestaan, etsimällä sieltä ne liian kuluneet ilmaukset, korvaamalla niitä uusilla.
Maisema on sama, mutta minulla on eri silmät katsoa 
Jollain tavalla kirjoittaessa pitäisi aina päästää irti liiallisesta älyllisyydestä, loogisuudesta ja kontrollista. Useimmiten paras tapa kirjoittaa on antaa vain mennä, kirjoittaa ja kirjoittaa, ja sen jälkeen käyttää enemmän sitä omaa logiikkaa ja järkeä kun lähtee muokkaamaan tekstiä eteenpäin.

Ja jotenkin kaipaan omiin runoihini, omaan proosaani, omaan elämääni enemmän tuota, mistä Melleri runossaan kirjoitti. Että vaikka katselen samaa maisemaa kuin muutkin, osaisin katsoa sitä eri silmillä, uudella tavalla, löytää jotain uutta.


(Tekstissä lainatut säkeet: Arto Melleri "Maaseudun rauhaa". Kokoelmasta Schlaageriseppele, 1978)

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Suvi Ahola; Iljan äidiksi

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Retkellä - Harjavalta