(Lukupäiväkirjaan) Nick Vujicic; Ra(a)jaton elämä

Tämän kirjan lainasin jo aikoja sitten kirjastosta, aloitinkin, mutta jostain syystä sen lukeminen vain jäi, mutta uusin lainan aina uudestaan eräpäivän lähestyessä. Ja sitten eräänä päivänä ajattelin jatkaa...ja sitten jatkoinkin loppuun asti. Ehkä oikea ajankohta kirjan lukemiselle oli löytynyt, mutta tällä kertaa kirja kolahti minuun täysillä.

Nick Vujicic syntyi ilman käsiä ja jalkoja. Hän varttui rakastavien vanhempien esikoisena ja sai myöhemmin terveen siskon ja veljen. Vasta koulussa, jouduttuaan tekemisiin ikäistensä kanssa Nick alkoi ahdistua erilaisuudestaan. Hänellä oli kuitenkin jo lapsena ilmiömäinen kyky tutustua uusiin ihmisiin ja saada heidät puolelleen.

Lähtökohdat täyteen elämiseen on ensiajatukselta hieman nihkeät, jos sattuu syntymään ilman käsiä ja jalkoja. Näin ajattelin itse ensin, mutta lapsena Nick ei edes ajatellut raajattomuuttaan, vaan vanhempiensa kannustuksen ja oman kekseliäisyytensä avulla Nick eli melko normaalia lapsen elämään, ilman käsiä ja jalkoja vain. Eikä se hidastanut vilkkaan pojan tahtia paljoakaan.

On kuitenkin hienoa, että Nick kertoi täysin raadollisesti ja rehellisesti myös siitä toisesta puolesta. Siitä, että hänenkin elämässään oli synkkiä kausia, alakuloa, masennusta, epätoivoa. Ja ajatuksia siitä, ettei hänen elämällään ole mitään merkitystä, että hän olisi vain halunnut elää normaalin lapsen normaalia elämää, omistaa kädet ja jalat.

Ja sitten kuitenkin tapahtuu jotain sellaista, mikä saa hänet tajuamaan oman elämänsä ainutlaatuisuuden. Ja sen, että monilla on samanvertaisia ja isompiakin haasteita kuin hänellä. Sen tiedostettuaan Nick alkoi suuntautua ulospäin paljon myötätuntoisemmin tarjotakseen rohaikua muille.

Kirja on tositarina raajattomana syntyneestä miehestä, joka on luonteeltaan paitsi valloittava myös rämäpäinen. Hän on koetellut monin tavoin rajojaan: lainelautaillut, sukeltanut, pelannut jalkapalloa. Kirjassaan Nick kertoo myös siitä, miten kipeältä vammaisuus on välillä tuntunut, millainen voimanlähde uskosta on muodostunut ja miten hän löysi tarkoituksen elämälleen.

Se mikä minua kirjassa inspiroi ehkä kaikkein eniten, oli Nickin suunnaton elämänilo, positiivisuus ja tapa ottaa asiat huumorilla. Ja se, että välillä mietin kuinka vaikeaa oma elämäni on, kuinka minulla ei ole sitä ja tätä...ja sitten minä pysähdyn lukemaan kirjaa raajattomalta tyypiltä, joka kuitenkin tekee vammastaan huolimatta mitä tahansa surffauksesta ja laitesukelluksesta lähtien.

Nyt Nick Vujicic innostaa toisia elämään rohkeasti ja iloiten, vastuksista huolimatta. Kun hän itse oppi hyväksymään sen, mitä ei voi hallita, ja keskittymään siihen, mitä voi hallita, rajat alkoivat loitota. 

Kirja kannustaa pohtimaan omaa elämää, sitä mitkä ovat ne minun vammani ja rajoitukseni, jotka tällä hetkellä hallitsevat elämääni. Tai jos sellaisia ei ole, miten voisin suhtautua asioihin uudella tavalla, kokeilla jotain uutta, elää täyttä elämää.

Nick toteaa, että meillä kaikilla on omat rajoituksemme. Hänestä ei koskaan tule koripallotähteä, mutta se ei edes haittaa, koska hän voi sen sijaan innostaa toisia olemaan oman elämänsä tähtiä.

Eikä kirja ole pelkkää syvällistä pohdintaa ja oman elämän tutkimista ja märehtimistä, vaan kyllä minä ainakin nauroin niin moneen kertaan Nickin tempauksille ja luin niitä miehellenikin useampaan otteeseen. Siinä on jotain sellaista suunnatonta elämäniloa ja positiivisuutta, jota kaipaan itsellenikin entistä enemmän.

Mutta niin. Tämä kirja kannattaa kyllä lukea, kenen tahansa. Se saa nauramaan, itkemään, innostumaan, oikeastaan kaikkea.

Videoita Nick Vujicicin puheista löytyy YouTubesta vaikka kuinka, tässä yksi (klik.)