(Lukupäiväkirjaan) Linda Olsson; Kaikki hyvä sinussa

Olen lukenut Linda Olssonin aikaisemmat kirjat Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille, joten kun kirjastossa palautettujen kirjojen hyllyssä oli tämä uusin, Kaikki hyvä sinussa, en epäröinyt hetkeäkään, lainattavaksi lähti.
Menneisyytensä vaimentama Marion Flint elää Uudessa-Seelannissa omissa oloissaan, ulkopuolisena. On vain autio maisema ja loppumaton meri, kunnes hän kohtaa karulla kotirannallaan vetäytyneen ja kosketusta kavahtavan maoripojan.
Olsson on syntynyt Tukholmassa, mutta on asunut elämänsä aikana niin Keniassa, Singaporessa, Englannissa kuin Japanissakin, ja vuodesta 1990 lähtien Uudessa-Seelannissa. Tämä asetelma myös näkyy hänen kirjoissaan. Päähenkilöillä on jokaisessa kirjassa ollut jokin yhteys Ruotsiin, sekä Uuteen-Seelantiin. Ja itselleni tämän kirjan lukeminen oli niin kotoisa, sillä suurin osa sen tapahtumista sijoittui Uuteen-Seelantiin, maahan, jolle menetin sydämeni 1,5 vuotta sitten siellä reissatessamme. Ja kun itse on käynyt Aucklandissa ja kirjassa on paljon muitakin tuttuja paikkoja, sitä vain oli niin ihana lukea. Ja pieni ikävä nousi pintaan myös.
Marion ottaa pienen pojan, Ikan, hoiviinsa, ja jokatorstaisista keittohetkistä muodostuu pian molemmille tärkeä rutiini. Kaltoin kohdeltuun poikaan tutustuessaan Marion palaa omaan rikkinäiseen, laiminlyötyyn lapsuuteensa Ruotsissa. Kun hän lopulta pelastaa Ikan omalta perheeltään, hän tulee käynnistäneeksi muutoksen, jolla on voima eheyttää myös hänet itsensä.
Kirjassa menneisyys ja nykyhetki lomittuivat toisiinsa saumattomasti. Menneisyyttä raotettiin tarpeeksi hitaasti, eikä nykyhetkessäkään kiirehditty eteenpäin. Ja se, että menneisyyden tapahtumat pidettiin tarpeeksi pitkään pimennossa, avattiin hitaasti lukijalle, oli toimiva ratkaisu. Nykyhetki sai aluksi enemmän sijaa, loppua kohden menneisyys oli vahvempi, mutta sen raskaus ei ollut liikaa, sillä nykyhetken toivo kantoi viimeiselle sivulle asti.
Kaikki hyvä sinussa on kipeä ja kuulas tarina muistamisesta, haavoittuvuudesta, vastuusta ja hellyydestä. Uskalluksesta rakastaa ja kysyä itseltään, miksi rakastaa.
Jo Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan kohdalla kirjoitin, että runollisuus, Olssonin kaunis kieli on yksi hänen vahvuuksistaan. Raaoista ja rumistakin asioista ja aihepiireistä huolimatta kirjasta jää päällimmäiseksi ajatus sen kauneudesta. Kaunis kieli teki tästä kirjasat helpon lukea. Ei kirja silti kevyt ollut, kaikkea muuta, vaan se sukelsi hyvinkin syvälle. Mutta se oli kaunis, kaunis kertakaikkiaan. Ja kirjoitin juuri nuo samat lauseet ja ajatukset tähän, sillä ne kuvaavat täydellisesti myös tätä kirjaa. Kaikki hyvä sinussa on näistä lukemistani Olssonin kirjoista ehkä se, joka sukeltaa kaikkein syvimmälle, kertoo hyvin raskaista ja riipaisevista asioista, mutta kuten kirjailija itsekin toteaa, häntä ympäröineestä pimeydestä syntyi romaani, jota pitää toistaiseksi toiveikkaimpanaan.

Ja juuri googletellessani huomasin, että Olssonilta on ilmestynyt tänä vuonna neljäs romaani, Kun mustarastas laulaa. Sitä lainaamaan siis...

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Konsertissa) Satu Nyqvist – Breathing underwater

Aina ei ole helppoa olla kiitollinen.

Vielä hieman kiitollisuudesta.