(Lukupäiväkirjaan) David Nicholls; Yhtä matkaa

Sinä päivänä oli aivan huippukirja, ja vaikka yleensä en pidä kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvista, se, yllättävää kyllä, toimi myös elokuvana. Kaikki peliin -romaania aloittelin jossain vaiheessa, mutta se ei temmannut mukaansa missään vaiheessa, ja se jäikin lukematta...ehkä vielä joskus palaan takaisin sen pariin. Sitten on vielä Varamies, joka näytti olevan myös meidän kirjastossamme, mutta senkään aihepiiri ei oikein inspiroinut. Mutta tämä, Yhtä matkaa, houkutteli jo aiheensa puolesta, mutta ei sitä tarvinnut lukea kovinkaan pitkälle, kun olikin jo mukana tarinassa...
Douglas Petersen on mies, joka 54-vuotisen elämänsä aikana ei ole koskaan ollut rento ja pitää sitä yksinomaan hyvänä asiana. Hän rakastaa vaimoaan Connieta ja aikuistuvaa poikaansa Albieta niin lämpimästi kuin se insinöörisieluiselle miehelle on mahdollista. Valitettavasti hän onnistuu useimmiten vain pitkästyttämään kaikki muut paitsi tutkimansa banaanikärpäset.
Keski-ikäinen mies, vaimo, joka haluaa erota, teini-ikäinen poika, joka etsii itseään, junamatka halki Euroopan, ja matkustettavien kilometrien myötä myös kauniit kuvitelmat kulturellista ja leppoisasta perhelomasta hiipuvat. Lopulta keskellä Eurooppaa seisoo yksinäinen mies, joka haluaa saada perheensä takaisin, ja tekee sen myötä elämänsä seikkailun.
Perhematkalla Euroopan taideaarteiden äärellä sekä Connie että Albie saavat Douglasista tarpeekseen. Äkkiä hän on ypöyksin vieraassa maassa, taskussa 23 euroa ja jaloissa hiertävät kengät.
Pidän Nichollsin kirjoitustyylistä. Se on jotenkin niin rentoa ja kevyttä, roolihahmot ovat monipuolisia, ja vaikka välillä stereotypioita nostetaan aika rajustikin esiin, se ei oikeastaan edes häiritse, sillä Nichollsilla yksinkertaisesti on taito käsitellä klisheitä ja stereotypioita tyylillä. Tarinan kaksi aikatasoa toimi hyvin, menneisyys ja nykyhetki lomittuivat toisiinsa sujuvasti ja tukivat toinen toistaan. Ja ihastuin myös lukujen nimiin, ne olivat vain niin osuvia ja tarkkoja.
Voiko viisikymppisenä vielä päättää ryhtyä spontaaniksi ja seikkailunhaluiseksi, jos vaakalaudalla on perheen tulevaisuus? 
Melkein 450 sivua oli luettu nopeasti, vaikkakin jossain kohdassa kirja alkoi tuntua enemmän matkaoppaalta kuin romaanilta, sillä itse en niin välitä liian tarkoista kaupunkikuvauksista teiden ja rakennusten tarkkuudella. Sen sijaan runsaat taideviittaukset eivät tylsistyttäneet, joten ehkä kyse on vain yksinkertaisesti siitä, mikä kiinnostaa, mene ja tiedä. Toisaalta, taiteesta oli kirjoitettu juurikin taiteesta mitään tietämättömän näkökulmasta, joten ehkä se selittää asiaa.

Liian syvällinen tämä Yhtä matkaa ei ollut, mutta en sitä itse asiassa odottanutkaan, enkä kaivannutkaan. Kahden kuukauden intensiivisen teatteriproduktion jälkeen kaipasin pääsiäisen pyhiksi kevyttä lukemista, joka veisi ajatukset aivan jonnekin muualle, ja siihen tarkoitukseen tämä kirja sopi paremmin kuin hyvin.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Olisinpa tiennyt.

Taidenäyttelyssä; Tuomo Saali (Galleria Saskia, Tampere)

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?