(Lukupäiväkirjaan) Irja Kilpeläinen; Irja Kilpeläinen kertoo ja muistelee

Omasta hyllystä löytyi Irja Kilpeläisen muistelmat, joten iltalukemista sänkyyn etsiessäni, nappasin tämän kirjan erään kerran käteeni, ja luin.
Avoimempana ja henkilökohtaisempana kuin koskaan Irja Kilpeläinen kertoo, miten elämä opetti hänet kuuntelemaan ja auttamaan muita.
Kilpeläinen ei ollut minulle ennestään tuttu, joten ei kyllä aavistustakaan miten tämä kirja on omaan hyllyyni päätynyt. Mutta ei se mitään. Wikipedia kertoo, että Irja Kilpeläinen oli suomalainen teologi, kirjailija ja nimimerkkiä Naapurin Liisa käyttänyt pakinoitsija. Kilpeläinen oli aloittamassa 1930-luvun lopulla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nais- ja nuorisotyötä, sekä 1940-luvulla maakunnallisia kristillisiä teinikokouksia ja leiririppikoulujen pitoa. Myöhemmin Kilpeläinen kehitti kirkon sairaalasielunhoitoa ja työnohjausta. Hän toimi Hesperian sairaalassa sairaalateologina, ja kehitti siellä potilaskeskeistä sielunhoitoa.
Irja Kilpeläisen valoisuus, elämänmyönteisyys ja huumorintaju säteilevät tässä omaelämäkerrassa, jossa hän muistelee lapsuuttaan, kertoo työstään sielunhoitajana, sairauden rajoittamasta elämästä, kirjoittamisesta ja historian harrastuksestaan.
Kilpeläisen muistelmat olivat kiinnostavat, olivathan ne minulle ensimmäinen tutustumisen hänen elämäänsä. Paljon on yksi ihminen ehtinyt tehdä, ja eniten ehkä minulle jäi mieleen Kilpeläisen antautuminen työlleen, ja muille ihmisille. Muistelmat olivat myös hyvin rehelliset. Ei niillä vaikeilla asioilla reposteltu, mutta Kilpeläinen pohti myös omaa suhdettaan omiin vanhempiinsa, ja sen vaikutusta itseensä ja persoonallisuuteensa, siihen millainen hän oli. Ja silti kaiken takaa heijastuu syvä kunnioitus ja rakkaus omia vanhempiaan kohtaan, ja sen hyväksyminen, että hänen(kin) vanhempansa tekivät kasvattajina parhaansa.
Irjaa kuunnellessaan lukija rikastuu, uudistuu ja saa uutta elämänuskoa, kuin kohdatessaan hyvän ystävän.
Kilpeläisen työntäyteinen ja hektinen elämä rauhoittui vähitellen, fyysiset sairaudet pakottivat myös hidastamaan tahtia. Mutta jotenkin Kilpeläistä ja hänen muistelmiaan kuvaa osuvasti kirjan viimeiset sanat, näihin sanoihin on hyvä päättää: Minä olen tässä, katson auringonlaskua lännen taivaalla. Takana ovat vuosikymmenet. En koskaan uskonut saavani näin rikasta elämää.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta