(Lukupäiväkirjaan) Merete Mazzarella; Ei kaipuuta, ei surua

Viime lokakuussa luin Enni Mustosen kirjan Paimentyttö, joka kertoi fiktiivisen tarinan orpotytöstä, joka sattumien kautta päätyy piiaksi Topeliuksen taloon. Ehkäpä tuo lukukokemus oli yksi niistä syistä, jotka vaikuttivat siihen, että päädyin tämän kirjan lainaamaan, sillä Mazzarellan kirjoittama Ei kaipuuta, ei surua kertoo yhdestä päivästä Zacharias Topeliuksen elämästä.

Teoksen Topelius on perheenpää, joka haluaa pitää kotioloissa kuluneita vanhoja vaatteita, hän on kirjailija, jota kyllästyttää vastata kirjeisiin ja olla rakastettu satusetä, hän on isä, jonka ajatukset viipyvät kolmesta tyttärestä erityisesti Toinissa. Tämä muistuttaa eniten häntä itseään - ja ärsyttää myös eniten.

Minulla oli ehkä juuri aiemmasta lukemisesta johtuen helppo hypätä seuraamaan Topeliuksen ajatuksia, perheenjäsenet, muut tekstissä sivutut henkilöt tuntuivat jo tietyllä tavalla tutuilta juurikin Mustosen kirjan jälkeen. Ja Mazzarellan tekstiä olen myös lukenut aikaisemmin, pidän hänen esseistään, tavastaan kirjoittaa. Ja esseeromaaniksi myös tätä Ei kaipuuta, ei surua -kirjaa kuvataan, ja se sopii kirjan määritelmäksi paremmin kuin hyvin jos minulta kysytään.

Teos kattaa yhden joulukuisen päivän tapahtumat vuonna 1897. Tuo päivä on yhtä pitkä kuin elämä itse. Topeliuksen ajatukset liikkuvat lapsuudesta voiman vuosien muistoihin, tunteita kuohuttavasta nuoruudenrakkaudesta vaimovainajaan, tyttäristä lapsenlapsiin, joiden tulevaisuudesta hän tuntee jatkuvaa huolta.

Vaikka kirja käsittelee vain yhtä päivää Topeliuksen elämästä ei melkein kaksisataa sivua ole yhtään liikaa, ja tarina etenee tarpeeksi jouhevasti, niin, että mielenkiinto pysyy yllä. Tiedän, ettei "yhdenpäivänromaani" ole mikään uusi idea, kertoohan Volter Kilven Alastalon salissa vain kuudesta tunnista ja pituutta kirjalla on kuitenkin yli 400 sivua.

Kirja sisältää paljon myös autenttista materiaalia, jotka on merkitty lukijaa ajatellen. Autenttiset otteet ovat poimintoja Topeliuksen kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä, ja ne tuovat Topeliuksen näin ollen todentuntuisemmaksi, ja se myös täytyy sanoa,että Mazzarella on saanut erittäin hyvin Topeliuksen "äänestä" kiinni, fakta muuttuu fiktioksi ja fiktio faktaksi, eikä se edes haittaa.

Kirjan päähenkilö on Zacharias Topelius - vai onko se sittenkin Toini, hämmentävällä tavalla naisten välistä ystävyyttä vaaliva naimaton tytär, jonka käytöksessä piilee kapinaa, halu saada omaa tilaa ja oma elämä. 

Se mitä hieman kritisoin on se, että kirjassa lainatut katkelmat runoista olivat tekstin seassa ruotsiksi ja niiden käännökset liitteissä. Koska kirja kuitenkin on suomenkielinen olisin itse valinnut alkuperäisen runon liitteisiin ja käännöksen tekstiin. Nyt lukeminen pysähtyi näihin kohtiin, koska oma ruotsinkielentaitoni ei todellakaan enää ole sillä tasolla, että lukisin sitä millään tavalla sujuvasti tai edes kohtalaisesti.

Usein kritisoin sitä, että kirjailija selittelee valintojaan ja muita lopuksi (tai aluksi), mutta tässä kirjassa itse asiassa myös kommentti-luku oli mielenkiintoinen. Se avasi jollain tavalla Mazzarellan omia näkemyksiä ja hänen tekemiään valintoja tekstin ja aineiston suhteen.

Mutta siis. Summa summarum. Pidin siis kirjasta. Mielenkiintoinen, pohdiskeleva, ja hyvin kirjoitettu, siitä Mazzarellan teksteissä pidän!