Kuulumisia.

Päätin ryhdistäytyä ja kirjoittaa blogiinkin pitkästä aikaa, jotain muutakin kuin mietelauseita ja lukupäiväkirjamerkintöjä.

Vaikkapa kuulumisia, tai ainakin jotain ihan muuta.

Ja samalla kun ikkunan takana sataa vettä (!!!) on mukava katsella näitä alkuviikosta räpsittyjä kuvia aamulenkkini varrelta. Kun kuopus on viety eskariin teen oman aamulenkkini, ja useimmiten minut löytääkin rämpimästä tuolta joen rannan pusikoista...

Sen lisäksi, että tuo joenranta vain on yksi lempipaikoistani täällä kotikulmilla se myös toimii ajattelupaikkanani. Tarvitsen liikettä selvittääkseni ajatuksiani, ja monesti kävelen vaikeita tekstikohtia auki, jotenkin se liikkuminen vain saa myös ajatukset rullaamaan uudella tavalla. Tuolla joenrannassa olen hahmotellut romaanin käänteitä, työstänyt runojen säkeitä uuteen muotoon, ja siellä olen myös selvitellyt oman elämäni haasteita, niitä asioita, jotka ovat kaivanneet selkiytymistä...

Ja kuluneiden kahden viikon aikana näissä maisemissa olen työstänyt ensimmäistä ohjaustani. Pääsiäisen monologitekstin ohjaus tulee olemaan minun käsialaani, ja ensiohjauksen tekeminen on ollut, no haastavaa. Eikä asiaa tietenkään helpota se, että kirjoittamani teksti on asettanut omia haasteitaan matkaan myös.

Mutta kummasti solmukohdat selkiytyvät, minulla on usein seuraaviin harjoituksiin uusia ideoita mukanani, ja hienointahan on tietenkin huomata se kuinka usein nämä ideat ovat vielä toimineetkin, antaneet sen, mitä olen halunnutkin.

Ja vaikka arki on oikeastaan hyvin täyttä (mutta ei silti kiireistä), olen jollain tavalla odottavalla kannalla. Kirjoittamisen saralla on ollut hiljaisempaa, koska olen odottavalla kannalla tällä hetkellä, eikä uuden tekstin aloittaminen tunnu järkevältä. Runokokoelmaa olen työstänyt, mutta sekin on tällä hetkellä hidasta, yksittäisten säkeiden ja sanojen hiomista, maalannut olen myös todella vähän. Enkä oikeastaan tiedä miksi kaikki on näin seisahduksissa, mutta toisaalta tiedän myös, että joskus näitäkin hetkiä tarvitaan, odottamista, hiljaisuutta ja tietynlaista päämäärättömyyttä. Koska sitten kun on oikea aika asiat vain lähtevät rullaamaan omalla painollaan. Siihen luotan.

Lapsilla alkaakin talviloma eikä näillä leveysasteilla ainakaan tarvitse haaveilla hiihtämisestä tai luistelemisesta. Alkuviikko ollaan vielä kotosalla, mutta sitten auton nokka näyttääkin kohti Pohjanmaata ja Keski-Suomea. Maisemanvaihdoskin saattaa tehdä joskus hyvää ;)

Mutta sainpahan kirjoitettua kerrankin jotain, taputukset minulle ja rasti seinään.

Hyvää alkavaa viikonloppua!