(Lukupäiväkirjaan) Matti Lukkari; Syyttömänä Siperiassa

Taas yksi elämäkerta luettuna. Näihin olen tämän alkaneen vuoden aikana tuntunut keskittyvän, mutta aika aikansa kutakin, niinhän sitä sanotaan.
Kalevi Leppälän isä lähti vuonna 1930 Neuvostoliittoon rakentamaan onnellista sosialistista maailmaa. Viisilapsisen perheen oli jätettävä koti Jokioisilla ja seurattava isää. Lapsista alettiin koulia kuuliaisia neuvostokansalaisia.
On hyvä, että näistä kauan vaietuista asioista kirjoitetaan vihdoin ja viimein, sillä niin kauan kuin asioista vaietaan, ne myös unohdetaan. Ja on vain asioita, joita ei mielestäni koskaan tarvitse unohtaa. Ne ovat kuitenkin osa historiaamme, osa sitä, mistä me tulemme. Ja toiseksi; jos asioita ei koskaan nosteta esiin, ei niitä myöskään voi käsitellä "pois päiväjärjestyksestä".

Sota-aikaa yleensä on kirjallisuudessamme onneksi käsitelty hyvinkin ahkerasti, mutta viimeisen kymmenen (oma summittainen heittoni) vuoden aikana huomiota on myös saanut muut näkökannat maamme sota-aikaan, kuten myös erilaiset ihmiskohtalot. Saksalaisten teot Lapissa, oma sisällissotamme; punaiset ja valkoiset, sekä myös se, mistä Syyttömänä Siperiassa kertoo: sosialismin innoittamana Neuvostoliittoon muuttaneet suomalaiset ja heidän kohtalonsa.
Kesäkuussa 1941 Kalevi ja hänen kaksoisveljensä Kalle otettiin puna-armeijaan koulutettaviksi sissijoukon radisteiksi. Heidän tiensä kuitenkin erkanivat jatkosodan alussa, eikä Kalevi enää koskaan tavannut veljeään.
Lukkari on mielestäni saanut hyvin kiinni Leppälästä persoonana, siitä, mitä juuri hän koki lapsena, nuorena, aikuisena. Kyseessä ei ollut kuka tahansa suomalaissyntyinen poika, vaan tämä oli Kalevin tarina, ja pysyi sellaisena loppuun asti.

Ja tarinaan pääsee lukijana myös mukaan, elää puutteessa Neuvostoliitossa, kohtaa sen maan, jonka rakentamat ihanteet romahtavat nopeasti, opinnot, selviytyminen arjesta vieraalla kielellä, sotavankeus, Suomen armeijaan liittyminen, ja lopulta myös virhepäätökset, jotka olisi suonut jäävän väliin. Ja se kysymys, joka jäi pyörimään ajatuksiini. Onnistuiko Kalevi taistelemaan katkeruutta vastaan, vai katkeroituiko hän isälleen? Sillä ilman isän hurahtamista sosialismiin olisi perheen kohtalo voinut olla täysin toinen...
Jäätyään suomalaisten vangiksi Kalevi hyväksyttiin Suomen armeijaan kuuluvaan Heimopataljoona 3:een, jonka riveissä hän taisteli sodan loppuun saakka.
Kirjan kirjoittaja Matti Lukkari on sotilasarvoltaan eversti, ja tekstistä huokuu tietyllä tavalla se tietämys, joka hänellä asioista on. Mutta ei liikaa. Vain muutamassa kohdassa tuli tunne siitä, että elämäkerran sijaan lukisinkin tietokirjaa, mutta onneksi vain muutamassa. Muuten Kalevi Leppälä sai ansaitun paikan kirjan päähenkilönä ja kiinnostuksen kohteena, niin kuin varmasti on ollut tarkoituskin.

Ja haluan vielä mainita myös sen, että tietynlainen tietokirjamaisuus ei kuitenkaan häirinnyt joka kohdassa, sillä itse koin ainakin hyvinkin mielenkiintoiseksi ja hyödylliseksi ne muutamat "tietolaatikot" kaupungeista, joiden vankileireillä Leppälä oli vankeusvuosiensa aikana.
Sodan jälkeen Kalevi olisi voinut jättäytyä Suomeen, mutta kaipasi perhettään ja valitsi Neuvostoliiton. Siellä hänet vangittiin heti, ja pitkä matka Siperian vankileiriltä toiselle alkoi. Vapaus koitti vasta Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1954. 
Vaikka Kalevi Leppälän elämä ei olekaan ollut aina niin helppoa, vaan hän on nähnyt nälkää, kärsinyt paljon, ollut vankeudessa, kokenut paljon vastoinkäymisiä, ei kirja kuitenkaan ole valitusvirsi kurjasta elämästä, vaan kirjassa on myös paljon Leppälän elämänasennetta, tiettyä poikamaisuutta, keppostelijaa, joka saattoi selvitä olosuhteista juuri oman asenteensa vuoksi. Kirja ei kaunistele vankileiriaikoja, vaan kertoo hyvin rehellisesti elämästä leirillä kauheuksineen kaikkineen, mutta tasapuolisesti, kirjassa kerrotaan myös niistä valopilkuista vankileirillä, niistä, jotka tekivät oloista siedettävämmät.

Aiheensa puolesta kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja pidin Matti Lukkarista kirjan kirjoittajana. Alun jälkeen kirjaa oli helppo lukea ja mielenkiinto pysyi yllä viimeiselle sivulle asti.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Konsertissa) Satu Nyqvist – Breathing underwater

Aina ei ole helppoa olla kiitollinen.

Vielä hieman kiitollisuudesta.