Elämä on juhlaa!

Tänään tuli taas vuosi lisää ikää. Yksi kynttilä lisää kakkuun jos sellainen olisi.

Vielä vanheneminen tuntuu hyvältä, en pode ikäkriisiä, 

enkä toivo olevani yhtään nuorempi kuin juuri nyt olen. Elämä on tällä hetkellä hyvää juuri tämän ikäisenä, olen toivottavasti myös taas hieman viisaampi, ainakin vuosi lisää kokemuksia takanapäin.

Elämä ei todellakaan ole aina ollut helppoa, ei tosiaankaan. Mutta ainakin olen hengissä! Minulla on mies ja lapset, minulla on koti. On oma lapsuudenperheeni sekä perhe, jonka olen saanut puolisoni myötä. Elämässä on kaikki oikeastaan todella hyvin!

Silti aamulla olo oli hieman, no, ehkä alakuloinen. Ei vanhenemisen vuoksi, vaan siksi että kaikki epävarmuus tämänhetkisessä elämässäni väsyttää. 

Tahtoisin vain saada asioihin selvyyden. Päämäärän, jota kohti kulkea. Päämäärätön elämä ei pidemmän päälle kanna kovinkaan pitkälle. Se syö vähitellen kokonaan, väsyttää.

Jos palaan takaisin syntymäpäivääni. En ole koskaan ollut mikään juhlistajatyyppi ja syntymäpäivä on ollut oikeastaan vain päivä muiden joukossa. Silti aamulla sitä mietti, että olisihan se mukavaa että päivässä olisi jotain erityistä. Jotain minulle.

Ja tajusin, ettei minun tarvitse odottaa sitä muilta. Että puolisoni järjestäisi jotain spesiaalia, sillä voin tehdä sen myös itse, tehdä itse päivästäni erityisen. Niinpä tavallisen aamupalan sijaan paistoin minulle ja lapsille korillisen coctailpiirakoita, näin hieman vaivaa kattauksen suhteen. Ja hymyilin. Se on usein niin pienestä kiinni. Samalla periaatteella ajattelin elää koko päivän. Minä todellakin voin tehdä tästä päivästä (ja kaikista muistakin elämäni päivistä) erityisen.

Eilen oli mukavan viikonlopun jälkeen paluu arkeen. Täydensin tyhjän jääkaappimme, pyöritin kolme koneellista pyykkiä, siivosin ja järjestelin reissutavaroita paikoilleen.

Kävin yksin kirjastossa lasten jäädessä kotipihaan leikkimään, sitten kävin kuopuksen kanssa kotona tekemässä pienen välipalan meille, nappasimme lukemista ja viltit mukaan ja leiriydyttiin kotipihan nurmikolle välipalaa syömään ja kirjoja lukemaan.

Se oli siinä, tavallisen arjen pieniä helmiä.

Päivän kruunasi ilta ystävän luona. Syödyt jätskit ja mukavat keskustelut.

Elämässä kaiken ei tarvitse todellakaan olla aina niin suurta. Ei laskuvarjohyppyjä tai extremekokemuksia toisensa jälkeen. Joskus, tai ehkä useimmiten suurimmat asiat löytyvät tavallisesta arjesta ja siitä, että muistaa elää sen niin täysillä 

kuin sinä päivänä on mahdollista.

Joskus se on helpompaa, joskus hieman vaikeampaa, mutta olisi upeaa, että jokaisena iltana voisi painaa päänsä tyynyyn ajatellen, että ainakin minä elin tämän päivän...