Eilen ja tänään.

Eilen päivän tunnelmana oli, että en ole saanut mitään aikaa, että en ole tehnyt mitään hyödyllistä tai järkevää. Enpä tiedä mistä kumpuaa, sillä ei se taida paikkaansa pitää, sillä eilen tuli touhuttua ihan tavalliseen tapaan, oltua ahkerana jos niin haluaa sanoa.
Pyykkiä pesin taas vaihteeksi kolme koneellista, luin oikoluettavaa tekstiä 12 liuskaa eteenpäin ja päätepiste häämöttää jo. Kirjoitin hieman kasvatustieteiden essettä, vaikka se tuntuikin hieman väkisin puurtamiselta. Olin myös hetken aikaa ulkosalla lasten pyöräillessä, söin myös kiitettävän määrän mielikuvitusruokaa hiekkalaatikolla valmistettuna ja nukuin pienet päiväunet kauniisti kuorsaten.
Se mitä en eilen tehnyt on kässärin eteenpäin kirjoittaminen ja epäilenpä että saamattomuuden tunteeni kumpusi siitä. Kun haluaisin kirjoittaa sitä vain eteenpäin, vaikkakin olen päättänyt ettei se saa hallita minua näin. Siksi eilen päätin etten sitä kirjoita, en kirjoita yhtään.
No, olisi oikeasti pitänyt pyyhkiä kyllä pölyjä, makuuhuoneen ikkunalauta on vihertävä siitepölystä, joka on jostain raosta sinne päässyt leijailemaan ja pitäisi niitä kaikkialta muualtakin pyyhkiä, en vain ole koskaan oikein ollut mikään siivousihme...ennemminkin vältellyt siivoamista parhaimman mukaan.

En ymmärrä miksi pitäisi yleensäkään olla aina niin kamalan tehokas, tuottelias tai saada jotain aikaan. Miksi aina pitäisi illalla olla pitkä meriittilista kirjoitettuna siitä mitä kaikkea on tullut tehtyä? Ehkä se on vain minun ongelmani, minun joka niin usein liu'un elämisestä suorittamisen puolelle. Kun ei vain osaa olla. Jos olen ulkona minulla on koulukirja mukana, jos olen istunut lasten kanssa leikkimässä minulla on usein ollut koulukirja mukana, kotona vähintäänkin mietin sitä mitä kaikkea pitäisi tehdä enkä sen sijaan vain nauti siitä, etten oikeasti tee mitään.

Tänään olen ehtinyt ajatella jo aivan liikaa kaikkia asioita. Miten kummassa sitä saisi tyhjennettyä pääkoppansa ja olla joskus ajattelematta yhtään mitään sen sijaan että pohdin aivan liikaa kaikkia asioita ja sillä tavoin niistä tulee paljon suurempia kuin oikeasti ovat.
Kuten vaikka siitä, että tuleva ulkomaankomennus vei miehen kesälomat, tai ei vienyt, mutta yhteistuumin päätettiin että pitää lomansa vasta siellä. Varmasti mukava silloin, mutta juuri tänään se tuntuu hieman raskaalta, sillä mitään sen kummempia lomailuja ei tänä kesänä sitten olekaan. Tai reissaanhan minä lasten kanssa sukulaisissa ja sen sellaista. Lapsille lomaa, minulle ei niinkään...

Yritän tänään kuitenkin taas etsiä positiivisemman minäni esiin. Keskittyä tähän päivään ja siihen, että on kesä, on terveet ja iloiset lapset, on kässäri, jota kirjoittaa, on teksti joka rullaa. Ja on tiedossa loppuviikosta päiviä rakkaan ystävän kanssa, on aurinkoa ja lintujen laulua.
Ja on poikien (9 v ja 8 v) suunnitteilla oleva menú iltaruokaa varten, joten minun ei tarvitse kuin toimia maksunaisena ja keittiöapulaisena tämän päivän ruokapuuhissa. Ihan hyvä näin.

Pienoisesta matalalennosta huolimatta eilen oli hyvä päivä ja tästä päivästä tulee eilistä parempi. Useimmiten se on omasta asenteesta kiinni...