Lempeä kotiinpaluu.



Täällä ollaan taas, takaisin Suomessa. Oltu jo muutama päivä, mutta yksi huonosti nukuttu yölento teki tehtävänsä ja nämä ensimmäiset päivät kotona on mennyt melkoisessa sumussa. Lapset olemme saaneet lähetettyä ajoissa kouluun ja selviydytty itsekin arkeen palaamisesta, mutta ehkä se vie aikansa.

Ehkä pahinta kaikessa on ollut tämä pimeys, joka saapuu niin varhain, vaikka onhan päivä pidentynyt jo huomattavasti siitä kun lähdimme reissuun. Pahimpia ovat aamut. Totuin juomaan aamukahvin terassilla auringon noustessa ja lämmittäessä, valoa oli ja riitti ja sitä imin itseeni. Täällä olen parkkeerannut itseni kahvikupin kanssa kirkasvalolampun ääreen yrittäen saada itseni heräämään edes jollain tasolla. Ja jos olen aivan rehellinen, en ole tainnut kumpanakaan päivänä oikeastaan edes herätä.

Vaikka en ole yhtään talvi-ihminen, en sitten millään tasolla, niin tänään mietin, että ovat nämä kaksi päivää kuitenkin antaneet parastaan. Vaikkakin on ollut aivan liian kylmä, niin aurinko on paistanut melkein kaksi päivää, se tuntuu loppuvuoden jälkeen melkoiselta luksukselta. Eilen kävelin ihailemaan auringonnousua tänään ajoin kirjastoreissulta palatessani joelle ja ihailin hetken aikaa auringonlaskua yli äyräittensä tulvivalla joella. Ajattelin, että olkoonkin kylmä, niin tämä kotiinpaluu on ollut lempeä; ei kuraa, loskaa eikä vesisadetta. Siitä osaan olla kiitollinen.

Ehkä olen oikeasti levännyt, ehkä syynä on selkiytyneet ajatukset ja tehdyt päätökset, mutta pitkästä aikaa olo on jokseenkin odottava. Uskallan, ja jaksan katsoa taas eteenpäin, odotan innolla mitä tämä kevät tuokaan tullessaan.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta