(Lukupäiväkirjaan) Kari Honkanen; Tarja Honkanen - Savon ruustinna

Olen lukenut Kari Honkasen kirjoja jo aikaisemminkin, Oikeus elää - Isän raskauspäiväkirja sekä Kasvun vuodet - isyyspäiväkirja, kertovat perheen isän näkökulmasta kehitysvammaisen pojan odotuksesta ja ensimmäisistä vuosista, sekä isän omasta kasvusta vanhemapana. Pidin jo näiden kirjojen kohdalla Honkasen tyylistä kirjoittaa, joten löydettyäni kirjastosta tämän uusimman kirjan lainasin sen kummemmin miettimättä.

Vaikkakin, se että Honkanen kirjoittaa oman vaimonsa elämäkerran, asetti ainakin itselleni pienoisen ennakkoasenteen. Joko kirja on hyvin kirjoitettu, tai sitten ei..
Pieni tyttö odottaa lastenkodin portailla rivissä muiden kanssa, että hänet valittaisiin. Ei valittu tälläkään kertaa. Kuka olisi arvannut, että kaikki muuttui, kun Jeesus valitsi hänet. Nuoresta naisesta kasvoi tomera aviovaimo, vastuuntuntoinen äiti ja vahva vaikuttaja, jolla on kutsumus tehdä Jumalan valtakunnan työtä.
Tarja Honkanen - Savon ruustinna kertoo siis Kari Honkasen omasta vaimosta, tämän elämästä ja matkasta lastenkotilapsesta lähetystyöntekijäksi, seurakunnan työntekijäksi ja tietenkin myös vaimoksi ja äidiksi.

Kirja on rehellinen. Asioista puhutaan niiden omilla nimillä, eikä Tarjan lapsuutta kaunistella mihinkään suuntaan. Mutta vastavuoroisesti vastoinkäymisillä ja vaikeuksilla ei kuitenkaan mässäillä, vaan ne kerrotaan niin kuin asiat ovat olleet.

Takakannessa mainitaan, että Kari Honkanen kirjoittaa vaimonsa elämästä herkästi ja lämpimästi, ja allekirjoitan tämän täysin.Tämän lisäksi hän myös kirjoittaa tarpeeksi neutraalisti, mutta ei kuitenkaan pidä itseään kaukana tarinasta, vaikeaa se olisi loppua kohti ollutkin. Mutta loppuun asti, tämä kirja kertoo Tarjasta ei Karista itsestään, ja se on mielestäni tärkeintä.
 Tarja Honkasen sydän palaa erityisesti lapsityölle, jota hän on tehnyt Suomessa sekä lähetyskentällä Keski-Euroopassa. Tämä Savon ruustinna ei jää neuvottomaksi eikä sanattomaksi, sen tietävät seurakuntalaiset, työtoverit ja myös puoliso.
Itselleni kirja oli hyvin rohkaiseva, se antoi uskoa eteenpäin, kurkottelemaan kohti niitä asioita, joista olen unelmoinut. Samalla kirja kertoo mielestäni tasavertaisesta parisuhteesta, avioliitosta, jonka eteen on tehty töitä ja jossa kumpikin saa olla oma itsensä. Kaikkea ei tarvitse aina kirjoittaa paperille, sillä rivien välistä kuultaa se syvä rakkaus, joka heidän välillään selkeästi on edelleen.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Vehnätön elämä.

Olisinpa tiennyt.