(Lukupäiväkirja) Laura Lähteenmäki; Ikkunat yöhön

Tästä Laura Lähteenmäen kirjasta bongasin kirjoituksen muutamasta eri blogista, ja taisipa jostain lehdestäkin löytyä arvio Ikkunat yöhön -romaanista. Joten kun kirja löytyi kirjaston palautettujen kirjojen hyllystäd, nappasin sen mukaani sen kummemmin miettimättä. Ja olihan aihepiiri sinänsä jo mielenkiintoinen. Ikkunat yöhön kun on kertomus synnytyksen jälkeisestä masennuksesta aikana, jolloin sille ei ollut vielä nimeä.
Sodan jälkeisinä vuosina Elsistä tulee hetkessä Einon vaimo, Niityn metsätilan nuori emäntä ja kolmen lapsen äiti. Mutta sitten ilo katoaa, Elsi kulkee päivät yöpaidassa, ei osaa nukkua eikä olla hereillä.
Romaanissa oli yllättävän paljon, no, kaikkea. Se kertoi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, salaisuuksista, joilla on arvaamattomia seurauksia, se on sukupolviromaani ja ihmissuhdedraama. Eikä sinänsä, kokonaisuutena ihan hyvä, ei siitä sillisalaattia tullut kaikesta tuosta huolimatta.

Eniten jäin miettimään kerrontaratkaisua. Fokalisojia oli ehkä muutama liikaa. Liian monen henkilön näkökulman kautta kertominen aiheuttaa väistämättä sen, että osa tai suurin osa henkilöistä jää hieman pintapuoliseksi raapaisuksi. Ehkä kyse on vain siitä, että itse lukijana (ja kirjoittajana) kaipaan sukeltamista syvälle henkilöihin ja heidän maailmaansa, ja siksi koen, etten saanut täysin kiinni kaikista romaanin henkilöistä.

Juoni romaanissa oli toimiva, ja jännitys sekä mielenkiinto pysyi loppuun asti. Eikä kirjaa oikeastaan halunnut laskea poiskaan käsistään, sitä aina halusi lukea vielä yhden luvun. Vaikka tiettyjä henkilöhahmoja aloin epäillä jossain vaiheessa lukemista, pysyi salaisuus aika pitkälti loppuun asti, ja se on hyvä se.
Vuosikymmeniä myöhemmin vanhin tytär Asta hallinnoi sukutilaa yksinvaltiaan elkein. Kun poika Roope tuo tyttöystävänsä Teresan näytille, Asta näkee tytön uhkana. Myös Roopen serkulla Riikalla on syynsä vihata Teresaa, joka joutuu keskelle suvun katkeria kuvioita. 
 Vaikka Ikkunat yöhön ei ehkä ollut minulle tajunnanräjäyttävä lukukokemus, oli kirja kuitenkin hyvä. Sen aihe oli tärkeä, ja näkökulma siihen mielenkiintoinen. Ja ainakin siitä voi olla kiitollinen että nykypäivänä synnytyksenjälkeiseen masennukseen osataan suhtautua toisella tavalla, ja siihen myös saa apua ja tukea (vaikka tietenkin aina parannettavaa olisi). Ja kiitosta minulta romaani saa myös siitä, että siinä sukellettiin vaikeaan aiheeseen, kevyttä hömppää tämä kirja ei ainakaan ollut.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Muutto!

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Kysymyksiä ja vastauksia...