Omenapuun alla.


Joskus on tervettä pysähtyä, ja huomata ettei minun tarvitse tehdä kaikkea, jaksaa kaikkea. Vaikka tykkään tehdä, olla mukana ja suunnitella. Vaikka osaan olla tehokas, saan tarvittaessa aikaan vaikka mitä.
Mutta onneksi maailma ei pyöri minun ympärilläni, eikä kaiken tarvitse olla minun varassani, kummankin seikan toteaminen helpottaa kummasti.

Tänään olin kuopuksen kanssa kouluuntulotarkastuksessa neuvolassa, tein kävelylenkin (ja muutaman juoksupyrähdyksen), kaavin lounaan kasaan edellisten päivän tähteistä, pelailin lasten kanssa jalkapalloa, ja lopulta makoilimme vain nurmikolla pilvien liikettä katsellen.

Ja siinä nurmikolla maatessani ajattelin, että tätä olen kaivannut. Pilvien tuijottelua, mutta muutakin. Pysähtymistä, nollaamista, sitä että oloni olisi taas hieman kevyempi.

Joskus se vain on haastavampaa. Varsinkin kun on kuten minä; innokas tekemään kaikkea, on monessa mukana, suunnittelee uutta, innostuu, antaa kaikkensa.
Mutta tyhmäähän se olisi polttaa itsensä loppuun vapaaehtoistyöllä (eikä se palkkatyössäkään nyt järkevää taida olla..), joten on syytä olla varovainen; niin minun kuin muidenkin.

Kun seisoo omenapuun alla ja ihailee tuoksua ja kukkaloistoa, katsoo hiljakseen virtaavaa jokea tai taivaalla lipuvia pilviä, kuuntelee lintujen laulua tai naapurin ruohonleikkuria, sen kaiken tajuaa jotenkin helpommin. Että joskus tai oikeastaan aina tärkeintä on kuitenkin elää sitä omaa elämää, ja ehtiä vielä nauttiakin siitä. Että kiire on useimmiten itse aiheutettua ja turhaa, rentona elämä on mukavampaa. 

En minä nyt oloneuvokseksi ajatellut ryhtyä, mutta tämän kesän ajattelin viettää ennen kaikkea taivaanrannamaalarina. Tässä on kuitenkin loppuelämä aikaa tehdä asioita, mutta minulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä elettävänäni, ei ole aivan sama miten sen kulutan tai miten itseni kulutan. Täytyy muistaa myös pitää itsestään huolta!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Muutto!

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Kysymyksiä ja vastauksia...