Juhannusaatto.

 Aamulla herätys oli kumma, aivan kuin jotain olisi puuttunut.
Sateen ropina kattoon, se se oli.
Aamukahvin jälkeen taivaalla näkyi muutakin kuin pilviä; aurinko ja sinistä taivasta.


Lenkille siis!


Tällä kertaa mukaan tuli myös parempi puoliskoni, ja siellä me rämmimme metsäpolkuja pitkin yhdessä, maisemia ihaillen, kaikesta maan ja taivaan välillä olevasta keskustellen.


Asfaltoitu tie muuttui ensin hiekkatieksi, sitten kapeaksi metsäpoluksi. Ja halusin näyttää puron varresta löytämäni sillan miehelle, metsäpolkukin muuttui pitkäksi heinikoksi.
Märäksi sellaiseksi.


Mutta ei kenkien, sukkien ja housujen kastuminen haitannut perille päästyä. Sillan ympäristö on niin kaunis, ja nyt, luonnon antaessa parastaan, se on entistä kauniimpi.


(Sieltä me tulimme, ja sinne me myös menimme vielä uudestaankin.)


(Märät housut ja kengät, mutta ei se haittaa!)


Kotona söimme myöhäisen aamupalan, katsoimme koko perhe Lentsikat -elokuvan ja napostelimme, ja olen myös istunut ulkona grillikatoksessa kahvimukin kanssa, ollut vain ja nauttinut sateen ropinasta, hiljaisuudesta kaiken sen keskellä.


Tänään meistä itse kukin on istunut kirja kädessä jossakin päin taloa, lapset ovat pomppineet trampoliinilla sateen tauottua hetkeksi aikaa, olemme syöneet ruuaksi lohta ja kesän ensimmäiset uudet perunat, ja iltapalaksi on juhannuksen kunniaksi kaura-omenapaistosta vaniljajäätelön kanssa, yksinkertaista, mutta hyvää!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta