Pois mukavuusalueelta...

Hengissä ollaan, hyvissä sielun ja ruumiin voimissa myös, vaikka blogin puolella onkin pitänyt hieman hiljaiseloa kohta kaksi viikkoa. Toisaalta, eikö se ole kuitenkin aika upeaa, että todellinen elämä ja arki vie mukanaan, niin että tämä virtuaalinen kirjoittelu jää vähemmälle...

Lapsilla oli viime viikko talvilomaa, ja puolet viikosta olimmekin tien päällä. Ensin ajelin lasten kanssa pohjanmaalle äitini luokse, perjantaina koukattiin mies kotoa kyytiin ja ajeltiin viikonlopuksi siskoni luokse Keski-Suomeen. Pienoinen toiveeni oli, että reissaaminen olisi itselleni pieni irtiotto arjesta ja kotoa, toivoinpa myös saavani akkujani ladattua edes hieman.

Ja sitä kaikkea myös sain! Tätä postausta suunnitellessani mietin, että pitääkin katsoa puhelimesta muutama reissusta otettu kuva tähän kaveriksi...ja huomasin, etten ollut ottanut yhdenyhtäkään kuvaa koko reissaamisen aikana. Eli olen todella lomaillut, kaikesta.

Mutta huomasin myös kuinka paljon sitä lomailua tarvitsinkin, kuinka pienet irtiotot arjesta, mutta myös mielenkiintoisista taideprojekteista ovat tarpeen.Työn alla oleva monologi on ollut itselleni astumista pois mukavuusalueelta, ja tätä mukavuusalueelta poistumista olen pohtinut paljon viime aikoina. Itse asiassa olen tainnut myös lukea siitä Juha. T. Hakalan kirjasta Luova laiskuus (josta haluan kyllä kirjoittaa tänne vielä syvällisemminkin, kunhan aikaa vain löytyisi...).

Olen omimmillani kirjoittajana, se on minulle helpoin tapa ilmaista itseäni ja tekstin taakse on ollut helppo piiloutua. Monologin kirjoittamista en siis ole kokenut vaikeaksi, vaikka onhan sekin ollut jotain aivan muuta kuin mitä olen tähän asti kirjoittanut. Mutta ohjaajan saappaisiin astuminen, siinä on ollut minulle uskomattoman suuri harppaus, ja todellinen epämukavuusalue, sillä ohjaajana olen aivan uusien haasteiden edessä, ja se on, no, haastavaa.

Toisaalta taas omalta mukavuusalueelta poistuminen kasvattaa eniten. Sen kautta opin itsestäni ehkä eniten, joudun haastamaan itse itseäni, vaatimaan itseltäni jotain aivan uutta.
Enkä koe sitä pahana asiana, päinvastoin.

Mutta silti, töitä riittää vielä, ja haasteita myös. Ensi-ilta on alle kuukauden päästä ja minä joudun haastamaan itseäni ohjaajana vielä moneen kertaan tulevien viikkojen aikana, ja luultavasti monologin näyttelijää myös. Enkä tiedä kumpi näistä on se suurempi haaste...

Haasteiden ja uusien tuulien täyttämä kevät siis jatkuu, enkä itse asiassa pistä sitä pahakseni.

Toivottavasti kirjarintamaltakin olisi vielä jossain vaiheessa jotain kerrottavaa, siihen asti vain odotellaan...

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Konsertissa) Satu Nyqvist – Breathing underwater

Aina ei ole helppoa olla kiitollinen.

Vielä hieman kiitollisuudesta.