Retki historiaan.

Eilinen aamu alkoi hieman pilvisenä, mutta säätiedotus kertoi ettei ainakaan sateita olisi luvassa. Aamupesujen jälkeen pakkasin kylmälaukkuun pienet eväät mukaan ja suuntasimme auton nokan kohti Parolan Panssarimuseota. Olemme ajaneet siitä usein ohi ja nyt oli loistava päivä toteuttaa pieni retki panssarimuseon uumeniin.

Näyttelyalue on valtava ja tutkittavaa riittää. Useimmat kohteista olivat sellaisia, joihin ei saanut edes koskea, mutta onneksi aina välillä löytyi niitäkin, joihin pääsi itse sisään. Istuimme lasten kanssa siis panssarivaunun kyydissä, itse ainakin aika hiljaisena. Sellaisessa ne sotamiehet silloin sotien aikaan istuivat, kulkivat kohti rintamaa. Moni kohti omaa kuolemaansa.

Historia on alkanut kiinnostaa minua viime vuosina aivan uudella tavalla. Työn alla oleva kakkoskässäri sivuaa hieman talvisotaa ja siksi olen tutkinut Suomen historiaa aivan uudella mielenkiinnolla.

Yllä olevassa kuvassa näkyvä panssarijuna oli ensikäytössä kansalaissodassamme, punaisten ja valkoisten taisteluissa. Sanoin miehellenikin että kunhan pääsen talvisodasta eroon paneudun seuraavaksi kansalaissotaan ja sen aikaisiin tapahtumiin. Haluan tietää enemmän. Haluan ymmärtää että miksi.

En muista kuinka paljon yläaste- ja lukioaikoina historiassa käsiteltiin Suomen historiaa. Varmasti käsiteltiin, mutta minä olen autuaasti unohtanut kaiken. Siksi kai nyt olen niin kiinnostunut.

Juoksuhautaa pitkin pääsi ylärinteeltä korsulle. Hiivimme koko perhe siellä kumarassa, ettei vihollinen näkisi meitä ja ampuisi. Pojat olivat innoissaan, mutta äidin selkä ei kestänyt kovinkaan kauaa kumarassa kävelyä. Mutta matala se on ja voi vain kuvitella kuinka selkäkivuista huolimatta miehet pitivät päänsä alhaalla luotien viuhuessa ympärillä. En minä tiedä oliko näin, mutta ainahan voin kuvitella. Siinä olen hyvä.

Aluksi yritin lukea jokaisesta panssarivaunusta nippelitietoja, mutta jossain vaiheessa se lopahti. En ole niin kiinnostunut teknisistä yksityiskohdista. En edes siitä millä nopeudella tankit vyöryivät eteenpäin. (Mutta mieleen ne faktat kuitenkin jäivät. Hitaimmat vain 30km/h, mutta nopeimmat jopa 60 km/h.)

Minä keskityin siihen toiseen puoleen. 

Siihen, että näidenkin vaunujen kyydissä on istunut oikeita ihmisiä, oikeassa sodassa. Se pisti hiljaiseksi. Eikä siitä ole loppujen lopuksi vielä edes kauaa.

Ja lopulta päädyin siihen, mitä nykyään teen useinkin.

Etsin uusia näkökulmia, yritän katsoa maailmaa uusin silmin.

Vasemmalla oleva kuva on otettu jonkun maatykin sisältä. Se on ottanut osumaa taisteluissa, mutta synkästä historiastaan huolimatta se antoi mukavan näkymän ulos.

Ja enhän olisi minä jos en olisi pysähtynyt ottamaan kuvaa vanhoista kiviportaista ja sen vieressä kasvavista kukista. Väitin niitä apiloiksi, mutta mies oli eri mieltä. Kasvituntemuksemme on hävettävän huonoa.

Tässä vaiheessa aurinko paistoi jo kuumana ja vettä kului. Matkamuistomyymälässä lapset valitsivat itselleen panssariaiheiset postikortit, sillä tässä elämäntilanteessa vältämme kaiken turhan krääsän ostamista.

Ja tällä reissulla löimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tampereen moottoritietä pitkin ajaessamme olen Panssarimuseon kyltin lisäksi nähnyt Pyhän Ristin kirkon kyltin ja kun se nyt sattui olemaan viiden kilometrin päässä Panssarimuseolta ajoimme myös sinne.

Lapset jäivät autoon syömään välipalabanaanejaan, me kävimme kirkon portilla ottamassa muutaman valokuvan. Sisään päästäkseen olisi pitänyt ostaa pääsylippu, 

mutta sinne asti emme menneet. Tämä riitti tällä kertaa. 

Arvioiden mukaan Hattulan Pyhän Ristin kirkko on rakennettu 1400-luvun loppupuolella,

 joten historian siipien havinaa riitti loppuun asti. Ja kirkko on edelleen käytössä, sillä juuri lauantaina siellä oli pidetty konfirmaatiomessu. Hääkirkkona varmasti aika upea...

Kotimatkalla pysähdyimme Hämeenlinassa jäätelöt ostamaan ja loppumatka meni hiljaisissa merkeissä. Kuopus nukkui päiväuniaan ja me muutkin olimme aika naatteja kaikesta siitä kävelemisestä. Kotona mies teki hyvää ruokaa ja minä sain istua tekemättä mitään, kirjaa lukemassa ja kutsua ruokapöytään odotellessa.

Ja nyt kun meidän kesäloma ei mitään perheen yhteistä pidempää reissua tänä vuonna tule sisältämään pitää etsiä lisää näitä lähiympäristön kohteita, joihin voi ajaa päiväkseltään tai viikonlopun reissuna.

Ei sitä itse asiassa tarvitse kovinkaan usein lähteä kovinkaan kauas kotikulmilta löytääkseen mielenkiintoisia retkikohteita...