(Lukupäiväkirjaan) Aila Meriluoto; Tämä täyteys, tämä paino

Rakastan runoja, mutta huomaan kuinka harvoin niitä oikeastaan luen. Liian harvoin. Ehkä syynä on ainainen kiire, tai tuntu kiireestä, sillä runot vaativat pysähtymään, hiljentämään tahtia, lukemaan ennen kaikkea sen, mikä on kirjoitettuna taukoihin, rivien väliin. Ja sitä ei vain löydä, jos ei pysähdy hetkeksi aikaa paikoilleen.

Tällä kertaa minä pysähdyin Aila Meriluodon runojen äärelle, sillä lainasin aikoja sitten kirjastosta hänen kokoelmansa Tämä täyteys, tämä paino. Ensimmäinen lukukerta meni jotenkin vain läpilukuna, mutta toinen ja kolmas kerta (kyllä vain!) avasivat runoja aivan uudella tavalla, eikä minulla ollut enää kiire, ei niin mihinkään.

Ja tällä kertaa minä kirjoitin lukemisen ohessa myös muistiinpanoja, niitä asioita, jotka jäivät mieleeni, jotka halusin  muistaa mainita. Ja siksipä juuri olen koonnut tämän lukupäiväkirjamerkinnän noiden muistiinpanojen pohjalta, pieniä riipaisuja sieltä täältä.

Mutta aloitetaan.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että runoissa on niin paljon teräviä havaintoja. Osa sai hymyilemään, osa taas kertoi siitä että matkaa on takana päin ehkä jo enemmän kuin edessä.
Muisti hupenee / juuri kun on muistoja täynnä
tai
Elämä on vitsi. / Eikä sitten kuitenkaan viitsi nauraa. / Se on niin syvää komiikkaa.
Runoissa oli hyvin paljon pohdintaa vanhenemisesta, elämästä yleensä, sen olemuksesta. Runoissa puhuttiin hyvin paljon myös elämän ja elämisen odottamisesta, vielä vanhanakin.
Elämisen labyrintti, / en löydä jälkiäni, / kuljen samat moneen kertaan.
sekä
Meillä vanhoilla on aikaa / vihdoinkin kokea. / Me emme pysähdy pisaroihin. / Antaa tulla. 
Ja sitten ajan kuluminen, kuoleman saapuminen osaksi arkipäivää.
Minulla on enemmän kuolleita kuin eläviä, / milloin se kääntyikin näin päin?
Kokoelman kantavana teemana on vanhuus, vanheneminen, elämän kääntyminen sen ehtoopuolelle. Mutta silti mukana on niin paljon muutakin. On elämää, on arkea, on väsymistä, haltioitumista, rakkautta ja rakastumista myös.
Parempi olla keskellä keskeneräistä. / Ei mitään valmista, viimeisteltyä, syrjään pantavaa. / Silmukoita syntyy langattomasta langattomaan. / Rakkaus on kesken.
Ja sitten kaiken kipuilun, kaiken synkkyydenkin jälkeen, jäljellä on enää seesteisyys, hyväksyminen. Ja sen mukana halu hengittää viimeiseen asti, elää täysillä, imeä itseensä maailmaa ympäriltään, ja hyväksyä se, että vasta nyt tapahtuu niin paljon, mutta ymmärrys siitä ettei tarvitse tyytyä vain sekuntiin, voi valita iankaikkisen preesensin.
Tämä täyteys, tämä paino. / Viivy vielä, odota. / Kypsy. / Vasta nyt tapahtuu. / Tyynny jo, älä tuhlaa. / Älä tyydy sekuntiin. / Nyt se syntyy. / Iankaikkinen preesens. 
Enkä minä osaa kirjoittaa juuri nyt tämän enempää. Mutta ehkä jollain tavalla kokoelman nimikkorunon muutamat säkeet kuvaavat omia ajatuksiani juuri nyt parhaiten: Kaikella on merkitys. / Että voikin näin tajuta.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Suvi Ahola; Iljan äidiksi

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Retkellä - Harjavalta