Minä taiteessa...

Ateneumissa käynti herätti ajatuksia. Tai ei ehkä se käynti itsessään, vaan näyttely tietenkin. Tove Jansson ja hänen taiteilijanuransa.

Näyttelyssä kerrottiin, että Tove teki taidetta ennen kaikkea itsestään ja omasta elämästään. Ja tuo tieto antoi minulle perspektiiviä katsoa Janssonin teoksia, piirtää omanlaistani janaa hänen elämästään. Sillä kirjoitin muistikirjaani omia ajatuksiani, tulkintojani Janssonin elämänvaiheista sellaisena kuin se avautui minulle maalauksista. Seuraavana aionkin varata kirjastosta Tuula Karjalaisen kirjoittaman kirjan Tovesta, Tee työtä ja rakasta, tietenkin mielenkiinnosta, joka näyttelyssä heräsi, mutta myös ihan vain sen vuoksi, että saisin tietää kuinka lähellä tai kaukana omat tulkintani ovat totuudesta.

Tämä tulkintajuttu ei kylläkään ollut se, josta lähdin kirjoittamaan, vaan tuo omaelämäkerrallisuus. Siis se, että Tove ihan rehellisesti kertoi taiteensa kertovan hyvin paljon itsestään, hän ei yrittänytkään peittää sitä.
Jotkut taiteilijat tekevät tietoisen päätöksen käyttää omaa elämäänsä taiteensa pohjana, tekevät sen suoraan ja näkyvästi. Mutta eivät kaikki. Mutta silti, silti väitän, että jokainen taideteos kertoo omalla tavallaan jotain taiteilijasta, hänen elämänvaiheestaan. Sillä en usko, että kukaan pystyy ammentamaan materiaalia tyhjästä, taustalla on aina taiteilijan oma eletty elämä ja se vaikuttaa kaikkeen, tavalla tai toisella. Ja useinhan se tapahtuu tiedostamatta, esimerkiksi vain värivalintoina tai pienenä symbolisena merkkinä tai muotokuvan katseessa tai ihan missä tahansa.

Ja sama pätee myös kirjoittamiseen.
Vaikka kirja olisi kuinka fiktiota, vaikka sci-fiä tai historiallista, niin silti siinä on aina jotain kirjailijasta itsestään.
Aivan kuten jokaista maalausta ei voi tarkastella kertomuksena taiteilijasta itsestään ei jokaista romaaniakaan voi lukea kertomuksena kirjailijasta, useimmiten ei todellakaan. Mutta jokaisessa kirjassa, aivan jokaisessa, on myös jotain kirjailijasta itsestään. Joskus se voi olla paljon selkeämpää. Joku kirjailija saattaa käsitellä vanhempansa alkoholismia kirjoittamisessaan, joku avioliittoaan, joku jotain muuta. Ja vaikka aihe liippaisi kuinka läheltä todellisuutta ei se tarkoita, että se olisi yksi yhteen kirjailijan elämän kanssa. Yleensä kaikkea muuta.
Eikä sen tarvitse aina olla edes niin selkeää. Usein se omakohtaisuus saattaa löytyä vain sellaisista asioista, jotka kirjailija itse tietää tai ehkä jopa lähipiirikin vielä ne havaitsee. Vaikka päähenkilön lempiruuasta, tai asuinpaikasta tai lempikirjasta. Tai ehkä päähenkilön arvomaailmasta, pukeutumistyylistä, vaihtoehtoja riittää.
Mutta summa summarum, siellä se kirjailija on, kirjoittamansa kirjan rivien välissä.

Tove Janssonin maalauksissa omakohtaisuus oli läsnä selkeimmin ennen kaikkea omakuvissa, yllätys sinänsä. Oli mielenkiintoista katsoa taiteilijan näkemystä itsestään tietyissä elämänvaiheissa, eri vuosikymmeninä. Kirjailijana minun on ehkä hieman vaikeampi tehdä taidemaalarin kaltaisia omakuvia, mutta elämänvaiheista riippuen se oma itseni on mukana enemmän tai vähemmän.

Mietinkin tarvitseeko sitä omaa itseä saada taiteesta edes pois? (Jokseenkin olen kylläkin sitä mieltä, ettei sitä edes saa sieltä pois, sillä maisemakuvakin kertoo jotain taiteilijasta...vähintäänkin sen kautta, että jostain syystä hän on valinnut juuri tuon maiseman tai aiheen maalattavakseen.)
Tarvitseeko minun muuttaa kakkoskässäristä perheen arkiruoka eli makaronilaatikko joksikin muuksi vain siksi, että se nyt itse asiassa sattui olemaan meidän lapsuudenperheessämme melkoisen tavanomainen ruoka? (Tiedostan meinaanesimerkiksi juuri tuon yksityiskohdan nousseen esiin juuri lapsuudestani...) Ja olisiko Tove Janssonin tai Helene Schjerfbeckin täytynyt miettiä analyyttisesti mieleen noussutta aihetta, maalata vain sellaisia aiheita, joissa ei olisi mitään viittausta heihin itseensä? Ja tietenkin jatkan tähän: vaikka se itsen poistaminen olisikin ollut täysin mahdotonta...

Toistan varmasti aika pitkälti itseäni ja jaarittelen jotain epämääräistä, mutta olen vain yrittänyt hahmotella ajatuksiani edes jonkinlaiseen järjestykseen.
Ja taiteen asiantuntijahan en ole millään tavalla, mutta kirjoittamisesta luulen tietäväni jonkin verran kylläkin. Ja on vain mielenkiintoista kun löytää yhtymäkohtia näiden väliltä, ymmärtää että omalla tavallaan taide ja kirjoittaminen eivät ole edes kaukana toisistaan...

Ja kyllä. Omassa esikoisromaanissani on hyvinkin paljon minua itseäni, mutta minusta tai lapsuudenperheeni elämästä se ei kerro. Kirjan perhe ei ole meidän perheemme, perheen vanhemmat eivät ole omat vanhempani. Ja silti minä löydyn sieltä tavalla tai toisella. Joskus selkeämmin, joskus vain rivien välistä.

Ateneumissa seisoin tiettyjen Tove Janssonin maalausten edessä pitkäänkin, kuvittelin tietäväni mitä hänen elämässään on juuri tuossa vaiheessa tapahtunut, kuvittelin löytäväni hänet sieltä, tietyistä viittauksista, tietyistä valinnoista. Ja silti en tule luultavimmin koskaan tietämään oliko Tove koskaan maalannut itseään juuri näihin asioihin.

Samalla tavalla minä vilkutan lukijoilleni kirjoittamieni sanojen välistä, joskus näkyvämmin, joskus vain juuri ja juuri...

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta