Asenteella marraskuuhun.



Marrakuu. Joka vuosi se tulee ja yllättää.
Pimeää, harmaata ja sateista. Sitähän se on, ja luulisi sen tähän ikään mennessä jo olevan aika itsestään selvää että sieltä se marraskuu tulee, joka vuosi, samanlaisin vivahtein.

Ja silti, täällä blogissakin vuosi toisensa jälkeen palaan samoille askelmerkeille. Kirjoitan joka marraskuu marraskuusta. Yritän keinotella itseni kaiken ankeuden yläpuolelle.

Vuosi sitten kirjoitin marraskuussa paljon asenteen merkityksestä ja valinnoista. Muistan myös miettineeni sitä, että kun koko vuosi on mennyt marraskuun tunnelmissa niin se todellinen marraskuu ei enää tuntunutkaan niin ankealta ja harmaalta.
Kaksi vuotta sitten lähdin taistelun ankeaa marraskuuta vastaan, onnistunein tuloksin kaikenlisäksi.
Kolme vuotta sitten halusin eroon huonosta asenteestani marraskuuta kohtaan pohtimalla sen hyviä puolia.

Tänä vuonna näiden kahdentoista marraskuisen päivän jälkeen en itse asiassa ole vielä ajatellut marraskuuta kovinkaan ankeana. Vaikka onhan sitä vettä tullut taivaalta ihan riittävästi, on ollut harmaata ja koleaa. Mutta jostain syystä olen nähnyt tänä vuonna paljon enemmän niitä mukavia puolia. Tai ehkä tässä vuosien saatossa oma asenteeni on muuttunut.

Olen nauttinut siitä että olen päässyt liikkumaan. Olen lenkkeillyt sateesta välittämättä. (Kesälomareissu Färsaarille opetti sen, ettei sää ole este...) Olen nauttinut täysin rinnoin niistä päivistä kun aurinko on paistanut. Olen pyöräillyt niinä päivinä kun tiet eivät ole olleet jäässä. Olen nukkunut kun on väsyttänyt. Olen opetellut olemaan armollisempi itselleni, yrittänyt muistaa että kroppa tarvitsee myös aikaa palautumiselle. Ja näitä riittäisi pidempikin lista.

Ehkä se että tuossa oli 1,5 vuotta sellaista aikaa kun omat voimavarani olivat todella vähissä, terveyden kanssa oli suuria haasteita ja jaksaminen vaati suuria ponnistuksia, vaikuttaa siihen, että juuri nyt osaan olla kiitollinen melko arkipäiväisistä ja näennäisesti pienistä asioista. Esimerksiksi siitä, että ylipäätään on mahdollista harrastaa liikuntaa. Tai ettei kroppa ole enää ihan niin sekaisin kuin aikaisemmin.

Edelleen on hetkiä, useinkin, jolloin joudun kaivamaan asennetta peliin. Niitä tilanteita kun en jaksaisi enää edetä pienin askelin vaan haluaisin harpata jättiloikin eteenpäin. Niitä hetkiä kun olen väsynyt ja uupunut, huomaan juosseeni paikasta toiseen taas kerran liikaa. Mutta silti. Vaikka elämä ei edelleenkään ole helppoa ja haasteita on vaikka minkälaisia, niin jokin on muuttunut. Ehkä se on se kuuluisa asenne. Ehkä se että osaan olla kiitollinen. Ehkä se, että kaiken jälkeen uskon silti, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Että kun kompastuu niin voi nousta ylös. Kun mokaa, voi yrittää uudelleen. Kun väsyy, on aika levätä. Ja ehkä tärkein: Olen hyväksynyt sen, että minun elämäni on juuri tällainen juuri nyt ja sen mukaan mennään eteenpäin. Ei se poissulje sitä ettenkö pyrkisi eteenpäin ja saamaan asioita parempaan suuntaan, päinvastoin. Mutta se mahdollistaa sen etten pohdin taukoamatta mitä elämä voisi olla, millaista se on sitten ja sitten. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt.

Tämän arjen rakennuspalikat ovat omissa käsissäni myös näin marraskuussa, ja se on aika pitkälti omasta päätöksestäni ja omasta asenteestani kiinni, millaiseksi tämä kuukausi muodostuu.

Omalla asenteella vaan pääsee yllättävän pitkälle, sitä en väsy toistamaan!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Vehnätön elämä.