Vinkkejä luovaan työhön, osa V

Muista rentoutua.


Vaikka työsi olisi kuinka antoisaa ja mielenkiintoista, muista myös levätä. Sulje työhuoneen ovi perässäsi, vähintäänkin pidä tietokoneesi kiinni, unohda työsi, luominen, kaikki. Ota kirja käteen ja lue, leivo, lenkkeile, nuku päiväunet, retkeile, käy teatterissa, mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Mutta se mikä on tärkeintä; aivosi tarvitsevat lepoa aivan yhtä paljon kuin sinä itsekin fyysisesti. Jos haluat olla luovempi ja tehokkaampi, rentoudu, anna aivoillesi jotain muuta. Mikään työ tai taiteen tekeminen ei ole tärkeämpää kuin eläminen.

Tämän läksyn opin itse kantapään kautta. En muistanut ottaa aikaa rentoutumiselle, vain olla ja levätä. En polttanut itseäni loppuun kirjoittamisella tai taiteen tekemisellä, vaan kaikella muulla mitä elämässäni oli, ja ikävä kyllä luova puoleni oli se, joka otti kaikesta ehkä eniten siipeensä.
Ja huomaan tämän edelleenkin. Kun olen levännyt ja voin hyvin, ajatus kirjoittamisesta houkuttaa, olen idearikkaampi ja luovempi. Vastavuoroisesti taas väsyneenä ja ylistressaantuneena luovuus on täysin kadoksissa eikä mistään tule mitään.

Kannattaa siis muistaa rentoutua, se on avain luovaan työhön.

---

Lue myös:

Vinkkejä luovaan työhön, osa IV


Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta