Takaisin ruotuun.

Unelmista on hyvä palautua joskus hyvinkin nopeasti, sillä vaikka edellisestä postauksestani sainkin itse asiassa erittäin kannustavaa palautetta ja keskusteluakin aikaiseksi tuolla Facebookin puolella, niin ei parane jäädä leijumaan. Arki iskee päälle meinaan.
Sillä huomasin, että on pakko alkaa aikatauluttaa (ja en muuten suostu siihen kielitoimiston päätökseen siitä, että alkaa aikatauluttamaan olisi aivan yhtä hyvä vaihtoehto!) näitä tekemisiäni. Sillä homma ei muuten etene sitten yhtään.
Aika karua huomata, että minä, joka koulussa olin se, joka takuuvarmasti palautti tehtävät ajallaan ja mielellään vielä etuajassa, roikotan tällä hetkellä muutaman kurssin suorittamista vain sen vuoksi kun ei oikein ole huvittanut ja mikä pahempaa, kun ei ole tiukkaa aikataulua ja kiirettä.

Minä kun kirjoittaisin vain tuota romaanikässäriäni eteenpäin, puurtaisin sen parissa päivät pitkät ja unohtaisin muun. Mutta se ei oikein taida onnistua. Olen aina jossain välissä kyllä yrittänyt saada tuota terapiakirjoittamisen kurssin esseetä eteenpäin, mutta pelkkä yrittäminen ei auta. Tiedän, että määrätietoisemmalla työskentelyllä kurssi olisi hoidettu paljon nopeammin.
Ja sama juttu tuon kielenhuollon kurssin kanssa, jolle menin ilmoittautumaan. Jäi roikkumaan, että rips vaaan. Ja tänään kun vaivauduin katsomaan paperinivaskaa täyttelin tehtäviä jo pari sivua eteenpäin ja se on itse asiassa ihan mielenkiintoistakin....ja hyödyllistä nyt ainakin.

Että kun ei minulla juuri nyt ole mitään deadlinea kustantajalta, niin miksi stressaisin kässäristä niin paljon ja jättäisin kaiken muun retuperälle sen vuoksi? Tunnustan, että tuo romaanin kirjoittaminen on niiiiin minun juttuni ja  olen kaiken lisäksi innoissani kässäristä, sen tarinasta ja siitä, mitä siitä saattaa tulla.
Mutta silti.
Entä jospa raapaisenkin tässä ennen muuttoa terapiakirjoittamisen pois alta, sillä kyse on oikeasti vain raapaisemisesta. Tiedän, että kun päätän tehdä jotain, niin siinä ei kauaa nokka tuhise. Ja aihe on mielenkiintoinen, lähdemateriaali myös. Enää pitäisi viitsiä ja ottaa sille aikaa.
Ja kun on jo runoperjantai niin josko olisi sitten vaikka myös opiskelumaanantai? Jäisi vielä kolme päivää romaanikässärille. Ei ehkä huono idea.

Se on mielenkiintoista huomata, että sitä osaa kaikesta tehokkuudestaan (ja sillä kehuskelemisesta) huolimatta olla lusmuilijakin, joka tekisi kaikkea muuta kuin pitäisi.
Joten luultavasti superaikatauluttaja iskee jälleen...

Ja hei, viikko on mennyt huimaa vauhtia ja runoperjantai odottaa jo nurkan takana. En malta odottaa!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta